Valtakunnamedia julkaisi melkoisen propagandapläjäyksen. Artikkelissa suomalaiset kotiopettajat leimattiin höppänöiksi ja ääriajattelijoiksi, vaikka Supon raportissa puhutaan maahanmuuttajista.
Suomi
Nahom Hagos, kunniakansalainen, jota ei voi karkottaa
Viime aikoina pyykkituparaiskaaja Nahom Hagos on ollut taas esillä ja maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että Hagosia ei voida karkottaa, koska ”ihmisoikeustilanne” Eritreassa on huonon puoleinen. Onko näin?
Helsingin poliisi haki sätkivän kehitysmaalaisen uuniin?
Filmi on kuvattu Itäkeskuksen Puhoksen ostelukeskuksessa. Poliisi kävi hakemassa kehitysmaalaisen putkaan, mutta tarvittiin neljä poliisia, ennen kuin arabiaanon näköinen mies saatiin helikopterilla lentoon.
Kulttuuri rikastunut Suomessa merkittävästi kuluvan vuoden aikana
Suomi on joukkoraiskausten uusi luvattu maa. Kuluvan vuoden aikan on tapahtunut tai käsitelty oikeudessa useampia joukkoraiskauksia ja tuomiot ovat sitä pienempiä mitä kehitysmaalaisempia epäillyt ovat.
STT:n toiminta saattaa loppua – onko aihetta itkuun ja tuskaan?
Valtakunnanmediat ovat kertoneet, että uutistoimisto STT:n toiminta saattaa loppua. Uutistoimistolla on menossa ainakin suuret muutosneuvottelut, jonka seurauksena vajaan sadan työntekijän työt voivat loppua.
Myyrmäen imaami huolissaan islamvihamielisyydestä
Valtakunnanmedia HS antoi palstatilaa Myyrmäen imaamina tunnetulle Sharmarke Said Aw-Musselle, joka pääsi lausumaan lempisanomaansa: rasistiset suomalaiset yää.
Pyykkituparaiskaajan karkottamiseen ei ole mahdollisuuksia
Vihainen lukija lähestyi sähköpostilla ihmettelemään, että miksi pyykkituparaiskaajaa ei vaan voida karkottaa tai edes pitää vankilassa, sen sijaan, että raiskauksista annetaan – kuten nyt – kahdeksan kuukauden vankeus.
Oulun käräjäoikeus palkitsi pyykkituparaiskaajan
Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään pyykkituparaiskaaja Nahom Hagosin pikku nuhteisiin raiskauksesta. Oikeus kirjaimellisesti palkitsi Hagosin.
Poliisi pysäytti jalkajousimiehen Helsingissä
Poliisilla oli illalla erikoinen tehtävä Helsingin Kalliossa: mies patsasteli kerrostalon edustalla jalkajousen kanssa.
Helsingin valtuustossa usea ulkomaalainen isoilla äänimäärillä
Ruotsin vaalituloksen innoittamana tein lyhyen katsauksen Suomen viime kunnallisvaalituloksiin. Voisiko Suomessa tapahtua vastaavaa ns. klaaniäänestämistä kuin Ruotsissa?









