Malmön lisäksi kesähelteitä ollaan vietetty lyijyisissä tunnelmissa mm. Tukholmassa.
Etelä-Tukholmassa Fagersjön kaupunginosa-alueelta löydettiin pahasti haavoittunut mies. Ohikulkijat huomasivat aamula klo 10.00 aikaan heinikossa makaavan miehen ja sairasauto hälytettiin paikalle. Selvisi, että miestä oli ammuttu useilla laukauksilla. 90-luvulla syntyneen miehen vammat ovat vakavia, mutta miehellä ei ole hengenvaaraa.
Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä, mutta teosta ei ole otettu ketään kiinni. Tekopaikan läheisyydessä on sotapakolaisten majoitusyksikkö, joka tuli muutama vuosi sitten kuuluisaksi siitä kun sotaa, vainoa ja kidustusta paenneet polttivat asumisyksikkönsä ns. öljypommilla.
Uppsalan ongelmalähiössä Gottsundassa saatiin klo 13.00 aikaan pystyyn oikea sotatoimi. Blomdahlin tiellä kaksi vihamielistä poolia kohtasi ja pistoolit kaivettiin esille. Tulitaistelu käytiin siis keskellä kirkasta päivää aivan yleisellä paikalla tavallisten ihmisten keskuudessa.
Poliisin mukaan sivulliset eivät saaneet osumaa eikä tiedossa ole, että paikallisiin sairaaloihin olisi hakeutunut ampumahaavoittuneita henkilöitä. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt paikalta ketään ei haavoittunutta tai ampujaa. Poliisi miettii rikosnimikettä, ketään ei ole otettu kiinni epäiltyunä teosta.
Norrtäljessä yritettiin murhaamishommia ei pistoolilla vaan puukolla. Klo 11.26 aikaan Bergshamran kaupunginosassa sattuneessa pistelyssä yksi henkilö lennätettiin helikopterilla sairaalaan paikattavaksi. Henki saatiin pidettyä ja yksi henkilökin kiinni epäiltynä murhan yrityksestä.