Syyttäjä vaatii Asap Rockylle puolta vuotta ehdotonta

lataus

Koko kolmipäiväinen oikeudenkäyntiruljanssi Asap Rockyn tapauksessa on monilta osin hyvin merkillinen. Syyttäjä vaatii Asap Rockylle puolen vuoden ehdotonta vankeutta, joka tässä tapauksessa on erittäin kova tuomio.

Asapia vastaan nostettu syyte on siis pahoinpitely, ei törkeä pahoinpitely. Tällaisissa tapauksissa ensikertalaisen on liki mahdotonta saada ehdotonta. Eivätkä syyttäjät yleensä sellaisia edes vaadi. Mutta nyt tässä tapauksessa syyttäjä on jostain syystä päättänyt vaatia ehdotonta vankeutta.
Asiaomistaja kokaiinitöhinöissään riitaa haastanut Mustafa Jafarin kerrotaan olevan nyt niin peloissaan, että hänelle on jouduttu antamaan poliisisuojaa. Poliisisuojan lisäksi afgaanin kerrotaan olevan tapahtumista hyvin hyvin traumatisoitunut. Iraniin hän ei kuitenkaan ole selvästikään matkustanut ainakaan vielä.
Syyttäjällä oli useita todistajia, joista kaikki todistivat oikeuteen puhelimen välityksellä. Syyttäjän mukaan he pelkäävät. Sopii kysyä, että mitä todistajat pelkäävät? Jafaria vaiko Asap Rockya?
Yksi syyttäjän todistaja muutti kertomustaan. Poliisikuulusteluissa oltiin nähty pullo, jolla oltiin lyöty, mutta oikeudessa ei oltukaan enää niin varmoja oliko kyseessä pullo vai oliko kyseessä yhtään mitään. Mustafa Jafari taas kertoi, että ei muista mitään. Toisaalta Jafarikin muutteli kertomustaan Darin kielen tulkin välityksellä. Hän vetosi useaan otteeseen muistamattomuuteensa, mutta silti osasi vaatia 140 000 kruunua korvauksia.
Kaiken kaikkiaan oikeudessa kiisteltiin kolme päivää siitä lyötiinkö Jafaria pullolla ja siistittiinkö Twitteriin levitettyä filmiä. Syyttäjän suurin kuvatodiste oli ravintolan valvontakamera, jossa näkyy kuinka Jafari nostettiin seinälle.
Puolustuksen linja perustuu siihen, että henkivartija nosti Jafarin seinälle, jonka jälkeen Asap liittyi tapahtumiin, lähinnä sipaisten kengällä Jafaria. Mutta muuten Asapin osuus on jäänyt koko oikeuden ajan hyvin epäselväksi. Syyttäjän koko paletti perustuu siihen, että Asap löi Jafaria pullolla. Pullo taas olisi eräänlainen raskauttava haara ja verrattavissa esimerkiksi puukkoon. Puolustuksen mukaan ainoa näyttö pullolla lyömisestä on Jafarin kertomus. Ja hän ei siis muista tapahtumista mitään. Mutta missään kohtaa pullo ei ole tullut esille ja todistajakin perui puheensa.
Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tietoa onko oikeus päästänyt Asapin vapaaksi odottamaan tuomiota vai jatkuuko vankeus. Oikeus joka tapauksessa antaa tuomionsa myöhemmin.
Itse veikkaan, että oikeus tekee välipäätöksen, jolla Asap ja seurue pysyy vangittuna tuomion julistamiseen asti.
EDIT klo 21.15. Asap Rocky ja hänen henkivartijansa päästettiin vastaamaan vapaalta tuomiota. Kolmikko käveli hetki sitten ulos Tukholman Kungsholmenilla sijaitsevasta poliisivankilasta. Oikeus julkistaa tuomion 14. elokuuta klio 14.00. Kolmikolle ei myöskään määrätty mitään matkustuskieltoja.
Ruotsissa jokainen vanki lusii tuomiostaan 2/3. Joten On mahdollista, että oikeus lätkäisee ehdotonta esim 45 päivää, jolloin tuomio on lusittu. Luultavaa kuitenkin on, että tuomio annetaan ehdollisena, sillä Asapilla ei ole Ruotsissa rikosrekisteriä ja se määrittelee hyvin pitkälle ensikertalaisen vankeustuomion ehdottomuuden tai ehdollisuuden.

Subscribe
Notify of
guest
30 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
etninen konflikti
etninen konflikti
2.8.2019 19:08

Etnisten ryhmien välienselvittelylle tapaus nostaa piikin.

Matti
Matti
2.8.2019 19:29

Maikkari uutisoi, että kyseessä on paikallinen mies. Ehkä hän on ruotsalais-iranilainen afghaani? Niitähän on Ruotsissa ollut aina.

Aikki.
Aikki.
2.8.2019 19:13

Jos Asap olisi muslimi häntä ei olisi edes pidätetty

Tapaukseen ei niin perehtynyt
Tapaukseen ei niin perehtynyt
3.8.2019 10:37
Vastaa...  Aikki.

Mutta on Asapilla silti suojaväri. Mikä asiassa siis ei täsmää. Onko Asapilla kenties vääriä mielipiteitä?

ASAP on fiksu
ASAP on fiksu
3.8.2019 10:50

Pääosaa tässä jutussa esittääkin afgaani ja hänen koskemattomuutensa ja kunniansa.
ASAP olisi yhtä hyvin voinut olla joku muu, kantis, finne tai vaikka saku.

Anonymous
Anonymous
4.8.2019 05:55
Vastaa...  ASAP on fiksu

Ne jotka käyttää sanaa finne on jo ottanut ruotsalaista kulttuurimelaa pakaroidensa väliin, eivät ehkä tiedosta sitä mutta niin se on. Tai ehkä voidaan sanoa, että ne on imenyt sitä ja kielelleen jo saanut ruotsalaisen kulttuurin siemenet.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
2.8.2019 19:32

Näytelmä jatkuu mutta mitä samaan aikaan tapahtuu estradin takana?

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
3.8.2019 03:16

EDIT: Sieltä estradin takaa löytyy jälleen kerran yhteyksiä pedofiliaan -jewtubesta löytyy tilanneselvitystä jos jotakuta kiinnostaa perehtyä. Kanavalta ”You Are Free TV” voi tsekkailla (HUOM! lähde saattaa sisältää seemiläistä tarinankerrontaa ja tyhjänpäiväistä jeesustelua)
Syvissä vesissä ollaan eikä pohjaa näy…

Groyper
Groyper
2.8.2019 20:14

Kehittyyköhän tästä sellainen tapa, kuin venäjällä ja aasiassa, heittäytyvät tahalteen autojen eteen, jotta saisivat korvauksia. Bongataan rikkaita julkkiksia ja koitetaan estää niitä liikkumasta, mikä johtaisi turpaanvetoon. Venäjällä yleistyi tämän takia kojelautakamerat ja nyt pitää kaikkien alkaa pitämään jotain goprota, jos käy kaupungilla.

Luffari
Luffari
2.8.2019 23:38
Vastaa...  Groyper

Jaffari oli mennyt lääkärille yrittämään että ASAPin porukka oli murtanut hänen nenänsä ja kylkiluunsa mutta lääkäri totesi että kyseessä oli vanhat vammat eikä tuoreet joten ei onnistunut se yritys (kertoi Expressen tai AB).
Kent Ekerothin mukaan (SamNytt) Jaffarin tulkki puhui persiaa eikä daria. Pöytäkirjasta se näkyy jos joku haluaa tarkistaa.

Rocky lähti mutta Jafari jäi
Rocky lähti mutta Jafari jäi
2.8.2019 23:54
Vastaa...  Groyper

Hyvä että Asappi älysi lentää samantien privaattijetillä kotiin USAan. Mamma Rocky kiitti Jumalaa, hyvä.
Koko ruotsin Afgacommunity jäi rannalle ruikuttamaan ja kalisuttamaan hampaitaan.
Jos haluatte ärsyyntyä niin katsokaa tämä, näkyy tosin vain Swedestanissa:
https://www.svtplay.se/tusen-dagar-i-sverige
(avainsanat: allah, afganistan, iran ja suurtakin suurempi tyytymättömyys kaikkeen aasta ööhön)

Pessimisti
Pessimisti
2.8.2019 21:07

Meidän rakkaat murjaanit, ikiomat sossumussukat, niiden kimppuun ei kertakaikkiaan käydä, eikä varsinkaan kaikenmaailman jenkit. Täytyy alistua heille, kuten me ruotsalaiset teemme ja vaikka kuolla jos he näin vaativat. Me haluamme alistua islamille ja tämä on saatava perustuslakiin, niin että kaikki sen tajuavat. Me haluamme alistua, me haluamme kuolla, koska muuten olemme rasisteja. Näin ruotsissa (pienellä). Kesti vähän aikaa kirjoittaa.. (jouduin oksentamaan välillä). Huh.

Asko Liukkonen
Asko Liukkonen
2.8.2019 21:36

Olis kannattanu raiskata se afgaani, niin olis ollut jo ajat sitten kotona.

PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
3.8.2019 17:42
Vastaa...  Asko Liukkonen

Jep. Ei olisi koppalakit tehneet mitään tuolle öh, kenties kristitylle ”kultakurkulle”,-
jos olisi pannut pilin sinne minne aurinko ei pasta.
Mutta koska Asappi ei ole pyllistelijä, ei hän myöskään käyttäydy niin.

Acc358
Acc358
2.8.2019 21:43

Jos Asap tuomitaan, niin afgaanille avautuu mahdollisuus vaatia korvauksia.

Anonymous
Anonymous
2.8.2019 23:12

Islam ja Ruotsalaisen yhteiskunnan heikkous mahdollistaa semmoisen pystyyn nostetun lapamadon nimeltään Mustafa syntymisen.

T
T
2.8.2019 23:35

Monokulttuuri taas kadonnut??

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
4.8.2019 07:46
Vastaa...  T

Jewtuben kolmas sensurointihyökkäys on käynnissä -totuutta etsiville tuubista ei enää apua juurikaan ole. Globalistien suuri suunnitelma perustuu propagandamonopolin hallintaan -ei siis kannata haaveilla tilanteen paranemisesta, muille alustoille siirtyminen on AINUT käytettävissä oleva keino. Itsesensuuriin ei saa missään tapauksessa suostua!

Särmääjä
Särmääjä
2.8.2019 23:38

Ruotsissa matujengit on selvästi arvokkaampia, luotettavampia ja suojeltavampia kunniavieraita kun maailmanartisti. Kaskun sentään vankeudesta jo päästivät eikä Ruotsistanin shariahallintoa edes hävetä vaikka saivat jo Trumpiltakin noottia pelleilystänsä.

yksintullutpartalapsi
yksintullutpartalapsi
2.8.2019 23:40

Hahahahahahahahahaha!
En oikeasti tiedä toivoako kunnon tuomioita vai syyttömäksi julistamista, kummassakin on puolensa.
Puolen vuoden ehdoton tuomio olisi Ruotsin kannalta kaikkien oikeustajun omaavien ja videot nähdeiden mielestä naurettava oikeusmurha ja syyttömäksi julistaminen Ruotsin kannalta noloa ja koppikorvaukset toivottavasti melkoiset.
Kävi miten kävi, toivon että joku jossain joskus pamauttaa Jafaria syystä tai toisesta kunnolla turpaan niin, että tietää saaneensa.
#sendhimback

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
3.8.2019 00:40

Itse toivon Jaffarin nostettavan seinälle, sillai että pysyy kanssa siinä hetken.

Rami Routa
Rami Routa
3.8.2019 03:07

Ihme pelleilyy,,muu mailma tietää.. et tollaset afgaani huligaanit vapaana on valtava vaara ja total shit

MUSLIM POWER !
MUSLIM POWER !
3.8.2019 08:59

Eihän siitä tule mitään jos kaiken maailman RAP-KEENERIT rupeavat hakkaamaan Ruotsin uusia aatelisia! JOKU ROTI!!! Tässä on nyt tärkeintä lähettää viesti. Eli siis viesti on Afghaaneille. Hakeudu riitoihin, ota vähän osumaa, itke ja valita, haasta oikeuteen, valehtele läpiä päähäsi (senhän jo osaat), uhriudu, kerää säälipisteitä ja odottele mojovaa korvaussummaa. Älä maksa summalla huumevelkojasi tai sakkojasi, älä varsinkaan maksa kovalla työlläsi hyvin ansaitsemiasi rahoja vuokraan tai ruokaan (ne ovat Ruotsin laskuja, eivät sinun) vaan osta uusi puhelin, uusia vaatteita ja iso läjä huumeita. Lähde uudestaan kylille haastamaan riitaa.

Ainoa konsti
Ainoa konsti
3.8.2019 10:56
Vastaa...  MUSLIM POWER !

Ei tähän ongelmaan muu auta kuin:
hallitus kumoon, Rööf ulos, Röven ulos ja kadut, torit ja ghettolähiöt siivoukseen.

Musta makkara
Musta makkara
3.8.2019 10:09

Jafari voi aina hakea turvapaikkaa Iranista tai Afganistanista, jos Ruotsissa pelottaa liikaa. Silloin ainakin Ruotsi voittaisi ja Jafarin olo olisi kotoisa. Sitä en osaa sanoa, hyötyisikö vastaanottava valtio mitään, vai menisikö selvästi tappion puolelle.

Anonymous
Anonymous
3.8.2019 14:05

Asap on kristitty.

Acc358
Acc358
3.8.2019 23:45

Jostain syystä viestini ei tullut näkyviin. Yritän uudelleen. Jos Asappia ei tuomita, niin silloin hänelle avautuu mahdollisuus vaatia syyttömänä istumisesta korvauksia Ruotsin valtiolta. Jos tuomitaan, hän tuskin enää tulee koskaan Ruotsiin. Mutta… mutta, jos tuomio edellyttää, että Asap istuu jo istutun päälle vankilassa vaikka vuorokauden, niin silloin Asap on etsintäkuulutettu koko EU:ssa. Jos tulee EU:n alueelle, niin mies kiinni ja Ruotsiin kärsimään tuomionsa.
Tässä on Ruotsin puolelta jonkinlainen pottuilu USA:lle menossa. Samaahan se Palme harjoitti, kun ”neuvoi” USA:ta sekä sisä- että ulkopolitiikassa.

pöh
pöh
4.8.2019 11:46

Jaffat tulloo jaffat tulloo!