Irakilainen vapautettiin seksirikossyytteistä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi tänään antamalla päätöksellään 28-vuotiasta irakilaista vastaan nostetut syytteet mm. törkeästä raiskauksesta. Ainoastaan pahoinpitely jäi voimaan, josta annettiin pikku sakko.

Tapauksen syytteet perustuivat siihen, että asianomistaja oli mennyt 13-vuotiaana naimisiin Irakissa syytetyn kanssa. Tyttö tuli Suomeen 14-vuotiaana. Syyttäjä vaati alunperin miehelle rangaistusta ihmiskaupasta, törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi listalla oli väärennys ja pahoinpitely.
Käräjäoikeus perustelee vapauttavaa päätöstä sillä, että ei ole pystytty näyttämään toteen, että asianomistaja (tyttö) olisi ollut tekohetkellä 1.5.2014 – 21.7.2014 väitetysti alle 16-vuotias, tai että vastaaja olisi ainakaan tiennyt tytön alaikäisyydestä. Tytön, tai naisen, passissa ikä oli Suomeen tullessa 19-vuotta. Näin ollen kukaan ei oikeastaan tiedä tytön oikeaa ikää.
Miehelle lätkäistiin 240 euron sakko pahoinpitelystä, joka kohdistui tyttöön, tai naiseen, joka lähti lätkimään liitosta miehen väkivaltaisuuksien takia.

Turussa aloitettiin oikeus ns. lapsivaimotapauksen tiimoilta