Ilmastoaktivistien yleinen väite kuuluu, että merenpinta nousee jäätiköiden sulamisen myötä. Väitteen mukaan siitä seuraa, että iso osa maapallon rannikkokaupungeista hukkuu veden alle.
Ensinnäkin kaikki jäätiköiden sulaminen ei nosta merien veden pintaa. Se jäätikkö, joka ikäänkuin on jo ennestään meressä, ei lisää sulaessaan senttiäkään meren pintaa. Ilmiön voi faktantaa laittamalla vesilasiin jääpalan ja vettä piripintaan. Kun jääpala sulaa vedeksi niin veden pinta ei nouse milliäkään.
Tämä ei ole kuitenkaan oleellista vaan se, mitä tapahtuu maailman historian pitkässä juoksussa, otetaan nyt vaikka joku 15 000 vuoden perspektiivi.
Muinaiset meret
Veden pinnan nousu on yleisesti tuulesta temmattu väite historian pitkässä juoksussa. Jos katsotaan kehitystä viimeisten noin 15 000 vuoden ajalta niin veden pinnan taso näyttää Fennoskandinaviassa ja Pohjois-Euroopassa laskeneen. Kartoissa se näyttää seuraavalta:
- Baltian Jääjärvi 13 000 – 11 600 vuotta sitten. Käytännössä lähes koko Fennoskandia oli jääpeiton alla. Niitä alueita, joita jää ei peittänyt, peitti meri, lukuunottamatta eteläistä Ruotsia. Nykyinen Suomi oli jään ja veden peitossa. Kuolan niemimaalla oli joitakin jäävapaita alueita. Iso osa Viron rannikkoa oli niin ikään veden peitossa. Viron rannikon muodosta voimme päätellä, että veden pinta oli jääjärven aikana kymmeniä metrejä korkeammalla nykyisen Itämeren pinnasta.
- 11 600 – 10 800 vuotta sitten jäätikkö peitti edelleen lähes koko Fennoskandian ja Yoldianmeri lainehti sen eteläosissa. Se maa, joka nykyisestä Suomenniemestä oli jäävapaata, oli pieniä saarekkeita nykyisen Salpausselän alueella. Etelä-Ruotsi oli saari. Viron rannikko oli edelleen kaukana nykyisestä. Yoldiameren eteläosat alkoivat jo näyttämään nykyiseltä Itämereltä.
- Ancylusjärven aikaan 10 800 – 9 000 vuotta sitten jäätikkö oli suurimmalta osalta jo sulanut. Itämeren eteläiset osat olivat jo muotoutuneet jokseenkin nykyisenkaltaiseksi. Baltian rannikko on korkeaa ja jyrkkää, ja siksi muistuttaa jo nykyistä Itämerta. Kun taas varsinkin Suomenniemen laaja ja tasainen Pohjanmaan rannikko oli edelleen veden peitossa. Kuten myös nykyinen Ruotsin Mälardalenin alue. Jäätikköä oli edelleen Ruotsin Väster-Norrbottenin- Norrbottenin alueella.
- Litorinmeren aikaan 9 000 – 3 000 vuotta sitten jäätiköt olivat jo sulaneet joitakin nykyisiä Skandien vuoriston jäätiköitä lukuunottamatta. Itämeri, Pohjanlahti ja Suomenlahti olivat muotoutumassa nykyisenkaltaiseksi. Maa oli nykyiseen verrattuna kuitenkin monissa paikoissa ”kaukana”. Satakunta, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa olivat edelleen meren alla.
Kun siis vertaamme merenpintaa muutaman tuhannen vuoden aikavälillä niin näyttääkö siltä, että merenpinta nousee? Ja upottaa rannikkokaupungit?
Suomessakin voidaan todistaa jo muutaman sadan vuoden ajalta meren pinnan laskua, tai maankohoamista – miten vaan. Esimerkiksi Porin seudulla, jossa Ulvila oli vielä muutama sata vuotta sitten rannikkokaupunki, mutta nyt merelle on matkaa toistakymmentä kilometriä. Niin ikään Vaastan saaristossa Merenkurkussa meren pinta voi laskea, tai maa nousta, monta senttiä sukupolven aikana.
Mitä voimme siis päätellä?
Veden pinta ei ole millään tavalla nousussa maailman merissä. On mahdollisesti yksittäisiä paikkoja, joissa veden pinta voi nousta joistakin paikallisista tekijöistä riippuen. Mutta suuressa mittakaavassa mitään katastrofia ei ole olemassa veden pinnan nousun muodossa. Päinvastoin kehitys näyttää, että veden pinta karkaa nykyisiltä rannikoilta. Nykyiset satamakaupungit ovat huomisen sisämaakaupunkeja.
