Tukholmassa on vietetty hurjanpuoleista maanantai-iltaa. Meno on ollut konsanaan kuin elämää juoksuhaudoissa, missä luotien laulu vain soi.
Sotatoimet alkoivat Etelä-Tukholmassa klo 19.50 aikaan. Tapahtumien kulku on vielä hieman epäselvä, mutta luultavasti kyseessä on murha, tai sen yritys, jos kohde on vielä elossa. Tietojen mukaan kuitenkin vakavasti loukkaantunut luodesta. Hökarängenin kaupunginosassa tapahtumat etenivät siten, että isolla parkkipaikalla alkoi jonkinlainen takaa-ajo. Yksi tai useampi auto yritti tavoittaa karkuun juossutta miestä.
Takaa-ajon aikana kymmeniä autoja kolaroitiin. Paikalta kuului useita laukauksia. Laukausten jälkeen paikalta poistui 2-3 autoa lujasti kaasuttaen. Poliisin saapuessa paikalle löydettiin paikalta vakavasti haavoittunut mies. Poliisin mukaan henkilöä on ammuttu ja osumaa on tullut useammalla luodilla.
Toinen hieman sekin epäselvä ampumistapaus sattui Rinkebyssä, jossa vartijakaksikko yllätettiin nuorisojoukon toimesta ja ainakin toista vartijaa ammuttiin jalkaan. Tekopaikka on Degerbygrändillä sijaitseva maanalainen autotalli ja kellonaika 21.30 aikaan.
Miksi vartijaa ammuttiin, on hieman epäselvää. Poliisi tutkii asiaa murhan tai tapon yrityksenä, mutta ryöstöä ei mainita. Näin ollen on mahdollista, että uusruotsalaisjengi vain puhtaasti ampui huvikseen vartijaa koipeen kun siihen tuli tilaisuus.
Pt-median alamaailman asiantuntijan mukaan toinen vaihtoehto on uskottavampi, eli se, että vartija oli “brusha” (brother). Tähän viittaisi se, että vartijoilla ei ole mitään suoja- ja turvakohteita rinkebyläisissä kerrostalojen maanalaisissa autotalleissa. Eikä valkoihoiset vartijat uskalla mennä rinkebyläisiin autotalleihin lämpimikseen. Näin ollen vartijakaksikko saattoi olla autotallissa tekemässä bisnestä, joka meni pieleen. Tai sitten hän oli ottamassa vastaan velan viimeistä maksumuistutusta, joka on tönkköpolvi. Seuraava maksumuistutus menee suoraan perintään. Eli päähän.
Poliisi tutkii asiaa siis murhan yrityksenä eikä teosta ole otettu ketään kiinni epäiltynä teosta. Tuskin otetaankaan. Tehtäväksi jää hylsyjen tutkinta suurennuslasilla.
POLISEN