Malmössä todellinen lauantaisota, pommeja ja ampumisia

Kuvakaappaus 2019-11-10 16-14-31.png

Malmössä koettiin lauantai-iltana todellisia monikulttuurisuuden hetkiä. 15-vuotias nuorukainen ammuttiin hengiltä täpötäydessä pizzeriassa. Toinen selvisi toistaiseksi hengissä. Tapahtumiin kuuluu lisäksi pommi-isku.

Tapahtumat alkoivat klo 21.00  kun Fågelbackenille viritettiin pommi. Suuri pommi tuhosi kaksi autoa. Kyse oli siis aitoon mafiatyyliin viritetty pommi.
Kun pelastuslaitos saapui paikalle ja asiaa alettiin selvittämään niin viereisestä pizzeriasta löytyi hengiltä ammuttu nuorukainen ja toinen, joka toistaiseksi hengitti. Kolmas oli saanut pienempiä rintamahaavoja, mutta hengenvaaraa ei ollut.
Toistan: Kun pelastuslaitos saapui paikalle tutkimaan pommi-iskua, viereisestä pizzeriasta löydettiin raato, puoliraato ja varttiraato, mutta näistä ei oltu ilmoitettu mihinkään suuntaan. Kukaan ei uskaltanut soittaa jeparilaan.
Malmön alamaailman mukaan ammutut ovat kotoisin Afrikan sarvesta. Ampujien arvellaan olleen samasta sarvesta, mutta eri klaanista. Poliisi ei ole antanut asiasta kuin ympäripyöreitä lausuntoja. Asiaa tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä, mutta ketään ei ole otettu putkaan pampulla hakattavaksi.
Seurataan tilannetta, sillä tämän jutun tiimoilta alkaa viikon mittaan tulemaan taas sen verran raatoja, että muistetaan mitä monikulttuurisuus todella tarkoittaa.