Uusi ruotsalainen jatkosarja: Pommeja ja luoteja

fence-2404730_960_720

Ruotsissa viimeisen vuorokauden aikana on ollut taas todellista vilinää melskettä, helinää helskettä pienten uusruotsalaisten. On luoteja puukkoja, tappavia suukkoja putkipommien.

Uppsalassa Kvarngärdetin kaupunginosassa vietettiin jännittäviä hetkiä kun tuntematon henkilö tai henkilöt ampuivat lippaallisen luoteja kerrostalon huoneiston ikkunasta sisään. Luultavasti Kalasnikovilla.

Huoneistossa oleskellut henkilö oli tekohetkellä nukkumassa klo 01.30 aikaan kun ikkunasta alkoi tulla lyijyä. Asukas poteroon sängyn alle. Osumaa ei kuitenkaan tullut. Poliisi tutkii tapahtumaa murhan yrityksenä, mutta toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.

Helsingborgissa ikkunasta tuli sisään hieman tylympää tavaraa. Herranjumala mitä sieltä tulee, sieltä tulee pommi. Klo 00.30 aikaan Mårtenstorpsgatanilla sijaitsevan huoneiston ikkuna pätkäistiin rikki ja perään nakattiin jotain, joka räjähti.

Huoneistossa oleskeli kaksi henkilöä, mutta luultavasti tässä tapauksessa ehdittiin maastoutua sen verran, että pommi ei suoraan kärväyttänyt karvoja. Huoneistoon saa kuitenkin soittaa remonttireiskan tekemään pientä pintaremonttia.

Murhan yritys eikä ketään kiinni epäiltynä teosta.

Mainittakoot Helsingborgista sen verran, että toissayönä räjäytettiin pari autoa tuusan nuuskaksi.

Haningen teollisuusalueella laitettiin klo 00.30 aikaan pystyyn ns. carbique eli autogrilli. Raportin mukaan useita autoja syttyi tuleen, mutta syttymissyytä ei tiedetä. Palo levisi viereiseen rakennukseenkin, mutta palolaitos sai rajattua palon.

Romuksi palainen autojen määrä jotakin kymmenkunta.

Siinäpä sitä taas alkuun.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

21 thoughts on “Uusi ruotsalainen jatkosarja: Pommeja ja luoteja

  1. ”Uppsalassa Kvarngärdetin kaupunginosassa vietettiin jännittäviä hetkiä kun tuntematon henkilö tai henkilöt ampuivat…”

    Ja kyseisen kaupungin opinahjossa kouluttautunut lappilais-psykolekuri edelleen ilmoittaa: Ruotsi on turvallinen paikkaseutu, ei mitään erityistä, hajaantukaa ja olla rauhassa vaan. Siis ihan julkisesti nykyisen paikkakuntansa aluelehdessä hourii näin hän! Uskokaa patea vai psykolekuria, siinäpä olla vai eikö.

    33
  2. Olen hieman kateellinen, koska Ruotsi saa nauttia monikulttuurisuuden värinästä enemmän mitä muut Pohjoismaat.

    44
  3. Syttymis syytä ei tiedetä..hhahah ..miten olisi vaikka imbesillimäinen mamutus?

    42
  4. Ei ole kukaan vielä älynnyt alkaa myymään lyijystä valettuja ikkunaluukkuja?

    21
    1. Lyijy on aivan helkkarin pehmeää metallia, siitä sujahtaa säteilyä lukuunottamatta kaikkea pientä läpi.

      Parvi voisi olla hittituote, osuisi ikkunan kautta paremmin.

  5. ”Hietaniemen mukaan tilanne ei ole Suomessa hälyttävä, eikä lähelläkään Ruotsin tilannetta, mutta hänestä kehitystä pitää seurata aktiivisesti.”

    Lainaus iltalehdestä päättyy.

    Kukapas se sanoikaan, ettei ole mitään ’Ruotsin tilannetta’? Olikos se Lööperin luikuttaja joka Trumpille pahastui ilmaisun ’Ruotsin tilanne’- käytöstä?

    Näyttää kuitenkin nyt siltä, että Ruotsissa on tilanne jatkuvasti päällä. Jos joku etninen ruotsalainen siitä huomauttaa, niin potkut tulee heti.

    Ruotsin suurten yritysten johtajat: laatikaa porukalla addressi asiasta. Niin paljon kuin se valtamediaa ja vihervasemmistoa harmittaisikin, he eivät voi erottaa teitä kaikkia; ilman että maan yritystoiminta ajautuu kaaokseen. Tai ehkä voivat kumminkin… ovat ne niin saatanan tyhmiä. Niille kehareiden oikeus harrastaa ’järjestötoimintaa’ on tärkeämpi kuin maan vakaus ja talous.

    37
    1. Niin. Onhan sitä jotain ns kuiskintaa, että matujengit ovat täälläkin ns järjestäytymässä. Että on kantasuomalaisia hakattu yms. Tiedä sitten. Onhan niitä ongelmia jo. Mutta onko kyseessä hyssyttely eli vaikeneminen esim viranomaisten taholta. Kuten esim oulun grooming. Eli puhutaan paskaa jotta ihania mussukoita, joita ilman suomi ei selviä.

      31
      1. ”Onhan sitä jotain ns kuiskintaa, että matujengit ovat täälläkin ns järjestäytymässä. Että on kantasuomalaisia hakattu yms. Tiedä sitten.”

        Pitää paikkansa. MV-Lehti julkaisi 18.11.2019 uutisen ”Kertomuksia rajusta etnisestä jengiväkivallasta Kuusamossa ja Helsingissä”. Kyllä matuilla riittää mielikuvitusta, kun pahanteosta on kyse. Ja omasta mielestäänhän nuo ovat sankareita ja tekevät oikein.

        https://mvlehti.net/2019/11/18/kertomuksia-rajusta-etnisesta-jengivakivallasta-kuusamosta-ja-helsingista/

    2. https://yle.fi/uutiset/3-9469339

      Ylen uutinen aiheesta. Nyt kun tuon jutun lukee, tulee aika suuri myötähäpeä Ruotsin päättäjien puolesta.

      Minkään valtion ei pidä nostaa käsiä pystyyn jengirikollisuuden edessä. Jengit saadaan kyllä kuriin. Tässä täytyy nyt vaan alkaa tinkiä todisteista ja sen sellaisesta oikeusvaltiopaskasta.

      Perusteluna voisi olla esimerkiksi se, että sillä aikaa kun oikeusvaltio antaa jengien vapaasti sohia anaaliinsa, menee lukuisten ihmisten elämä ohi, kun joutuu elämään jatkuvasti pelossa ja tuntemaan huolta oman jälkikasvunsa tulevaisuuden suhteen. Ongelma pitää pystyä lopettamaan lyhyeen ilman kroonistumista. Jengien johtajat ensin kiinni ilman mitään tarvetta perustella toimenpidettä. Jollei se riitä, niin keskitason johtajat myös. Kyllä siihen voi poikkeuslain säätää. Tarvittaessa perustuslaki pitää viilata kuntoon. Ei oikeutta rikollisjärjestöille.

      28
  6. ”– Ihmisillä ei ole uskoa tulevaisuuteen näillä ongelmallisimmilla alueilla. Esikuvat eivät olet yliopisto-opiskelijoita, vaan rikollispiireissä pyöriviä miehiä, joilla on hienoja autoja, Johansson sanoo.”

    Vaihe 1: ottaa näiltä rikollispomoilta auton pois. -> nöyryyttää niitä oikein kunnolla
    Vaihe 2: jos rikollispomot lähtevät sotajalalle. -> Paavo joutuu sensuroimaan

    21
    1. Löveeni sanoi eilen että lasten pitää oppia unelmoimaan teollisuustyöntekijän urasta eikä kriminellin urasta.

      18
  7. ”toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.” Oletko muuten laskenut kuinka monta kertaa olet kirjoittanut tuo saman lauseen?

    29
    1. Tuosta tulee mieleen The Fast Shown säätiedotuksen ’Scorchio’.

  8. Feministit ovat laittaneet ison vaihteen päälle:

    ”Feministi toisensa jälkeen julistautuu noidaksi. Miksi noidat ovat nyt naisten asioiden ytimessä?”

    https://www.hs.fi/nyt/art-2000006309110.html

    Paavo, saisitko jokusen noidan haastateltavaksi? Minkälaisia taikoja siellä oikein tehdään?

    1. Kyllä ne taiat ehkä jonkinlaisilla sauvoilla taiotaan, veikkaan että ulkomaisilla.

  9. Nyt voi kyllä ihan reilusti kysyä, että löikö mörkö sisään?

Comments are closed.