Muuan torstaiaamu tasan 80 vuotta sitten, tänä päivänä, alkoi hieman erilaisissa merkeissä. Nimittäin rajan yli oli tulossa piippalakkia. Seuraavat 105 päivää olikin suomalaisille sitten hieman, voisiko sanoa ruudinsavuiset.
Klo 06.50 aikaan aamutuimaan rusakko ei ollut menossa aamulypsylle. Eikä sitä kyllä ollut menossa Suomen pojatkaan. Sotaa oli tavallaan jo odotettu, mutta useimmille se silti tuli yllätyksenä. Neuvostoliitto oli tehnyt erilaisia provokaatioita, mm. Mainilan laukaukset, mutta Suomi pyrki välttämään sotaa viimeiseen asti.
Sodan syistä kiistellään vielä nykyäänkin ja riippuu hieman poliittisesta kannasta mikä on historian tulkinta. Neuvostoliitto joka tapauksessa vaati Suomelta alueluovutuksia, joihin Suomi ei katsonut voivan millään tavalla Suostua. Sodan taustalla oli tietenkin Saksan ja Neuvostoliiton väliset suhteet, sillä oli jo näyttänyt pitkään, että nämä kaksi maata ajautuvat sotaan. Se näytettiin Suomen näkökulmasta vältettävän elokuussa Hitlerin ja Stalinin kanssa tehdyllä ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksella, joka oli Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus.
Luultavasti tämä oli suurin syy Talvisotaan. Sopimuksen lisäpöytäkirjassa molemmat maat sopivat ”etupiirijaosta”, jonka mukaan mm. Suomi kuului Neuvostoliitolle. Näin ollen molemmat maat saattoivat tehdä aluevaltauksia ilman, että ne olisivat hyökänneet suoraan toistensa kimppuun.
Saksa hyökkäsikin Puolaan syyskuun 1. päivä, josta koko rähinän voidaan katsovan alkaneen. Suomi melko puhtaasti siis ajautui sotaan suurvaltojen välisessä kalistelussa.
Saksan hyökkäyksen jälkeen Suomen edustajia juoksi Moskovassa ”neuvottelemassa poliittisista asioista”. Kyse oli pelkästään aluevaatimuksista. Osat Karjalan kannasta, useita Suomenlahden saaria, Hangon ja Lappohjan sataman. Niitä Neuvostoliitto vaati, mutta Suomi ei suostunut vaihtokauppaan, jossa se olisi saanut joitakin Itä-Karjalan alueita.
Koko homma näytti selvältä peliltä. Monikaan ulkovaltojen edustaja, Stalinia nyt lukuunottamatta, ei osannut kuvitellakaan, että Suomeen ei mennä ihan noin vain ilomarssilla. Suomi oli yksin, ei ollut mitään apuja. Ei Saksalta, eikä Ruotsilta.
Sodan pääpainolla Puna-armeija yritti selvästi katkaista Suomen Suomussalmen-Kuhmon taisteluilla. Karjalan kannakselta hyökättiin myös.
Kaikenkaikkiaan Suomen menestys sodassa oli valtaisaa ryöpytystä. Suomen miesvahvuus oli alle 350 000 miestä kun taas Neuvostoliitolla oli vähintään vajaa miljoona miestä Suomen vastaisella rajalla. Suomi oli talvisodan alla vanhanaikainen agraariyhteiskunta ja sotavoimien kalusto oli vanhanaikaista. Tähän nähden talvisodassa voidaan puhua hyvällä syyllä ihmeestä.
Suomi sai pidettyä rintaman kasassa, olletikin, että rauhan myötä Karjala, Salla ja osat Petsamoa menetettiin. Rauha oli mieluinen Suomelle, mutta aluemenetykset otettiin vastaan tyrmistyneinä. Karjalan menetys olisi nykymittapuussa jotain sellaista kuin Itä-Suomi Kuopio-Kotka-akselilta luovutettaisiin.
Jos puna-armeija olisi tuolloin päässy maahan, se olisi ollut Suomen historian loppu. Kun tiedetään mitä Neuvostoliitto teki Baltian maille, Stalin olisi yksinkertaisesti kansanmurhannut koko Suomen. Suomi ei olisi ollut poikkeus verrattuna muihin Neuvostoliiton miehittämiin alueisiin.
Jos rintama olisi tuolloin murtunut, Suomi olisi ollut Soviet-Finland jonnekin 1990-luvun alkuun ennen Neuvostoliiton kaatumista.
