Tukholman kupeessa Märstassa sattui eilen merkillinen tapaus. Sen yhteydessä voi vain ihmetellä esimerkiksi poliisin toimia.
Märstassa sijaitsevassa urheiluhallissa Viikinkihallissa pelattiin lauantaina käsipallon nuorten Ruotsin mestaruus-kisoja. Kesken pelin ajoi hallin seinästä sisään auto. Tapahtumasta on urheiluseuran filminpätkä, joka näkyy ainakin SVT:n uutisissa.
Kun auto mätkähti sisälle halliin pelin selostaja kehoitti ihmisiä poistumaan paikalta ja kaikki menivätkin pukuhuoneisiin ja ulos. Muutama mies käveli autolle katsomaan mitä oli tapahtunut.
Poliisi saapui paikalle, otti miehen tiedot ylös ja päästi tämän vapaaksi. Poliisi epäili tässä vaiheessa miestä vain liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuoppoudesta, sillä mies oli humalassa.
Mutta tapahtuma saikin uuden käänteen. Nimittäin kun autoa hinattiin ulos hallista huomattiin, että auton kaasupoljin oli pohjassa akun ja akkukaapeleiden avulla. Tässä vaiheessa epäilyksi muuttui murhayritys ja mies haettiin uudelleen koppiin. Lisäksi tapahtumaan otettiin mukaan turvallisuuspoliisi SÄPO, sillä miehen hallusta löytyi joitain kirjelmiä, joissa mainittiin Osama Bin Laden. Nyt tapahtumaa tutkitaan mahdollisena terroririkoksena.
Murhasta hänet tuomittiin 2013, josta istui lopulta vain viisi vuotta. Eli on ollut ehdonalaisessa pari kuukautta. Murhassa tapettiin yksissä tuumin 65-vuotias mies. 2011 Hoffman tuomittiin kahden vuoden vankeuteen raiskauksesta. Tuolloin raiskattiin huoneistossa ruotsalainen nainen. Hoffman kiisti ja väitti kaiken tapahtuneet yhteisymmärryksessä.
Lisäksi on massiivinen lista monenlaista tuhotyötä ja roskakorin polttamista. Kaiken kaikkiaan Hoffman on käynyt välillä lähinnä pyörähtämässä siviilissä kunnes on aina uudestaan joutunut vankilaan järjettömistä rikoksista.
Luultavasti tässä ei ole kyse ihan suoraan sellaisesta oikeasta terroristista tyyliin Tukholman rekkaisku vaan pelkästä vähä-älyisestä afrikaanosta, jonka päähän pälkähtää milloin mitä sattuu. Kun tutkii miehen taustaa niin tämä ajatus tulee väistämättä mieleen. Välillä poltetaan roskiksia, välillä murhataan ja sitten ajellaan päissään autolla päin talojen seiniä. Vaikka kaasupoljin oli akun painolla pohjassa niin mies kuitenkin istui itse autossa. Mitä järkeä tässä on? Tavallinen ihminen ei voi koskaan ymmärtää millaista rataa tällaisten tyyppien ajatuksenjuoksut juoksevat.
KORJAUS: Juttua korjattu sen verran, että epähuomiossa kirjoitin tekijän olevan libyaano. Hän on kuitenkin liberialainen eli liberiaano.
paavon satuja, onko niitä?
Ei tämä mitään satua ole vaan aitoa matupainajaista Ruotsista, Märstasta, lähellä Arlandaa:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/bil-korde-igenom-mur-och-husvagg-rakt-in-i-idrottshall
Miten on mahdollista että kombineerattu roskis- ja rallimatu istui murhasta vain 5 vuotta?
Saiko ”hyvänmiehenalennusta” ja jos niin miksi?
Jäbä päästettiin ”etukäteiseen” ehdolliseen. Vissiin oli hyvää käytöstä plus päälle käytynä joku väkivallasta vapaaksi-kurssi. Mitään tarkempia selityksiä en löytänyt asialle.
Teki siistiä jälkeä…
Ja miten on mahdollista, että lasten urheilutapahtuman keskelle ajava päästetään suorilta vapaaksi?
”Ja miten on mahdollista, että lasten urheilutapahtuman keskelle ajava päästetään suorilta vapaaksi?”
Varsinkin kun oli kännissä, pelkkä rattijuoppokin olisi pitänyt joutua koppiin.
Ilmeisesti päästettiin välittömästi vapaaksi taustaisuuden takia, kun ei edes auton virityksiä ensin tutkittu.
Afrikaanoja kohdellaan kuin pikkulapsia, eivät ole vastuussa tekemisistään.
”Hoffman” =) Mwkwakwkwe Mumbwuntwumbwe taitaa olla lähempänä totuutta. Voi svartepetter-parkaa sentään minkä valkoiset rasistit taas pakottivat tekemään.
Oli sillä vissiin joku afrikaanonimi aiemmin, eli tuo Hoffman on sen uusi nimi. Joku Saad oli aiemmin sukunimi…
Kas kun ei David Hasselhoff!
Liberialaisilla on monilla englantilaiset nimet koska valtio perustettiin ’kotimaaksi’ USA:sta takaisin Afrikkaan palaavien orjien ja heidän jälkeläistensä mallivaltioksi. Systeemi siis kopioitiin suoraan jenkkien perustuslaista. Odotukset olivat korkealla, mutta jostain syystä maa ajautui sisällissotien ja vallankaappausten kierteeseen…. Mikähän oli syynä☺️
Joo niin se voi olla sekin…
Summa summarum. Ne vittuilevat meille. Lue lähi-itäläiset.
Käsityskyky ei ole riittänyt, kuin siihen asti missä neuvottiin, että laita jotain painoksi kaasupolkimelle ja ja ja…….
Vai olisiko tuo himmeä villaämpäri lämmittänyt palleron yläkertaa sen verran, että neste kiehahtanut yli?
unohti pommin niin yritti itse räjähtää auton sisällä hallissa?
No perke*le tuohan se on kun unohtelee asioita. Muisti ohjeet siihen saakka kun asensi akun kaasupolkimelle ja sitten sitten….. Pitää tuon palleron vain tyytyä siihen, ettei aina voi voittaa.
Suorastaan loistava CV. Eikö hänet voisi tuoda Suomeen, pääministeriksi tai ulkoministeriksi!
Ei. Se paikka on varattu. Tai ainakin ajattelisin niin. Kun kerran päin vittua mennään, miten olisi al tayee vai mikä sen demari muslimin nimi nyt olikaan puolustusministeri. Kun hesan apulaispormestari jo onkin afgaani, siitä on hyvä jatkaa. Ja kun tämä nykyinen hallitus jatkaa, saamme virkamiehiksi juuri niitä, jotka ideologian perusteella jatkavat agendaa. Ruotsin malliin. Se arvopohja on niin tärkeä. Mutta saapa nähdä.
No nyt on paikka vapaana. Äkkiä tarjous David Hasselhoffille tai hänen isälleen Moosekselle.
Mooses halkaisi Punaisen Meren, tämä taas Märstan Vikinghallenin seinän.
Husu!
Miksei tälle opetettu vankilassa koodaamista? Olisi varmaan jo oppinut kirjoittamaan ja olisi jo palkattu johonkin huippuosaajien firmaan ja tämäkin teko olisi jäänyt tekemättä. Nyt rasistien vuoksi hän menettää mahdollisuutensa oppia lisäämään tagit ja siten nousemaan viiteryhmänsä terävimpään kärkeen.
Hyvän vitsin murjaisit. Kyllä se tärkein agenda on, että suvakki ämmät ovat nämä muslimit tänne haalineet agendalla jota kutsutaan multikultiksi. Toisin sanoen sekä suoraan puhuen ruskeaa kullia. Ihan turha puhua muusta. Ne jotka mustaa ovat saaneet, ovat nyt tuolla päättämässä.
5 vuotta murhasta? Kohta ruotsissa ei varmaan jakseta enää tuomita sitäkään koska ei se rikastaja siitä mihinkään muutu, maasta ei saa ketään ulos ja vankilassa pitäminenkin on kallista ja sieltä alkaa tila loppua. Tällainen rikastaja onkin sitä vaarallisinta sorttia, koska afrikka, niin aikakäsitys pään sisällä riittää seuraavat 10 minuuttia eteenpäin tulevaisuuteen ja kun mieleen juolahtaa raiskaus/tuhopoltto/autokepponen, niin sehän toteutetaan välittömästi.
Ja teon jälkeen varmaankin ihmetellään lankeavaa rangaistusta. Joka ehkä siksi, että teko sattui ajat sittten, tai ei ymmärretä sen olevan väärin.
Pitänee kai IQ- lakullekin iloja suoda koska poliiseille ja vartiomiehillekin…
*Jo kolmas (Securitas-) asevarkaus Rosenbadista (Expressen 1.12)
*Ruotsin Poliisi varastaa haltuunotettuja työkaluja (Expressen 1.12)
Ehdotan, että tuodaan pääministeriksi.
Ei käy koska ministerin pitää olla rehelliseksi tunnettu suomalainen. Mutta hoitoalan paikkoja on tuolle lahjakkuudelle runsaasti tarjolla: vanhuksia tai lapsia.
5 vuotta murhasta, tässä vedettiin kyllä pohjat, seuraava rimanalitus on varmasti taposta yhdyskuntapalvelua. Afrikaanon ÄO pyörii varmaan siinä 65-70 tietämillä, mutta luulisi ruotsin oikeuden tuomarien ÄO:n olevan edes normaalia tasoa.
”##&##”
Siinä se suvakkien mätänevä sotanorsu pistää parastaan.
Toiset tekee kaikenlaisia rikoksia ja sitten ne ihmettelee, että miksi heitä yleensä epäillään.
On se kuvan haalarin perusteella ollut jonkinlaisessa työharjoittelussa, saattaahan tuo olla vankilan aikaisia kuvia. Ajaa traktoria kuten Lauri Johansson…
Halus mennä pummilla katsoon käsipalloo.
Kyllä noilla kehareilla vaan aina välähtää päräyttää.
Oi että kun sitä ollaan niin viatonta kuvassa, että.
Nyt suvakit valppaina. Siinä on teille kunnon miesainesta.
Ei tarvitse seksileluja liata kun tuohon yhteyttä otatte.
Amen.
Saattoihan jäbällä olla rikoskavereita, laittoivat Davidin rattiin ja käskivät tuupata akun kaasupoljinta vasten. Vähän kuin Japanin WW2 itsemurhalentäjät ja ihmistorpedot.
Päästettiin vapaaksi????
Onko ruotsin poliisilla tapana päästää mahdolliset terroristiepäillyt heti vapaaksi???
Suomessakin tuo viettäisi väjhintään yhden yön putkassa.
Kyse oli siitä, että aluksi jeparit lähti siitä, se oli vain säheltävä rattijuoppo. Ajoi vahingossa seinään ja sitä rataa. Saattaahan sitä pikkupäissään ajaa päin seiniä.
Jäbä toimitettiin sairaalaan paikattavaksi ja samalla vetaistin verikokeet alkoholimäärästä. Sen jälkeen poliisisetä antoi ukaasin, että on tultava maanantaina kuulusteluun. Mutta sitten huomattiin se, että kaasupoljin oli pöngätty ja jäbän hallusta löytyi kirje tai joku paperi, jossa mainittiin Osama Bin Laden.
Nyt se sitten haettiin uudelleen kuulusteluun.
Ei Ruotsissa yleensä laiteta putkaan ratin takia jos on edes mitenkuten kävelykunnossa.
..ja eiköhän poliisit todennut että – vanha tuttu minkäs voit.
Sen verta sivullisilla tuntuu tuolla päin olevan tuuria että kukaan ei ole vielä vahingossa saanu luodista osumaa, palanu, räjähtäny ilmaan tai nyt jääny auton alle näissä pienissä levottomuksissa Ruotsistanissa.
Moniosaaja tekee sitä mitä parhaiten taitaa. Ja paikkaa kestävyysvajetta kautta lieventää eläkepommin tuomaa uhkaa.
Moniosaajalla on kuulemma isä ja 2-3 veljeä, asuvat yhdessä ja kaikki ovat rikollisia. Paavolle hommia…?
Ja mikähän on taustaisuus sille saastalle joka työnsi ilmeisesti ei-tuntemansa naisen junan alle Lundin asemalla joskus 22.00 jälkeen eilenillalla. Saatiin onneksi valvontakameroiden ansiosta kiinni. Nainen on vaikeasti loukkaantunut.
Ei ne rikollisia ole omasta mielestään. Niillä on vain sellainen kusipäinen kulttuuri
missä vääräuskoinen on saastaa, jota pitää piirittää ja jolta saa riistää, nussia perseeseen jne.
On siis sanomattakin selviö, miten kantaväestön käy kun vastassa on pylly-kyykkijät ja miljoona muuta + tekeillä olevat.
Eurooppa on eu n myötä tilassa jossa sen kaikkia alkuperäiskansalaisia nussitaan surutta perseeseen isonenien toimesta.
Aamen!