Vanhemmat kyseenalaistivat tyttären sukupuolenvaihdoksen, menettivät huoltajuuden

trans-sexuality-3554250_960_720.jpg

Suomen Yle Svenska kertoo kummallisesta perhedraamasta, jossa suomalaisen perheen tytär huostaanotettiin, koska vanhemmat eivät suostuneet antamaan 15-vuotiaalle tyttärelleen lupaa sukupuolenvaihdoshoitoihin.

Perhe ei asu Suomessa, he muuttivat ulkomaille pari vuotta sitten. Artikkelissa ei selviä minne jonnekin, mutta tapahtumat eivät joka tapauksessa ole tapahtuneet Suomessa. Tytär oli tuolloin 15 ja hän sai yhtäkkiä päähänsä, että onkin poika ja syntynyt väärään kehoon.
Äidin mukaan tytär halusi aloitta hormoonihoidot ja leikkauttaa rintansa. Ilmoitusluontoinen asia oli vanhemmille shokki. Lisäksi kun tytär alkoi pukeutua samaan aikaan ”eri tavalla”.
Vanhemmat yrittivät kertoa tyttärelleen, että kaikki hormoonihoidot ja rintaleikkaukset olivat peruuntamattomia tekoja, ja että tytär oli vasta teini. Tämä auttoi sen verran, että lapsen ja vanhempien välille tuli konfikti, tyttären mukaan vanhemmat olivat pököpäitä, jotka eivät ymmärrä mistään mitään.
Kohta poliisit koputtelivat vanhempien ovella, sillä tyttären kaveri oli tehnyt tyttären säestyksellä vanhemmistaan rikosilmoituksen. Vanhempien mukaan he kuvittelivat, että viranomaiset ovat vanhmepien puolella, mutta toisin kävi.
Artikkelissa ei siis kerrota missä maassa tapahtuma kävi toteen, mutta kerrotaan, että kyse on EU-maasta, jossa lait ovat käytännössä samankaltaisia kuin Suomessa. Siis koskien sukupuolenvaihdosoperaatiota. Ensin pitää käydä läpi tarkat tutkimukset saadakseen diagnoosi, jonka jälkeen aikaisintaan parin vuoden päästä voidaan aloittaa operaatio.
Tytär otettiin huostaan, mutta parin kuukauden päästä hän muutti takaisin vanhempiensa luokse. Nyt vanhemmat ehdottivat tyttärelleen, että he muuttaisivat takaisin Suomeen, jotta tytär voisi käydä koulunsa loppuun. Transhoitoa voitaisiin jatkaa Suomessa, mutta kun koulu loppui niin samana päivänä käveltiin uudelleen poliisiin, tällä kertaa paikallisen transyhdistyksen kanss. Vanhemmista tehtiin uutta rikosilmoitusta.
Samoihin aikoin tyttö sai diagnoosin ja oikeus teki huoltajuuspäätöksen ilman kuulematta vanhempia.
Lopulta välit tyttären ja vanhempien välillä katkesivat lähes kokonaan ja tähän mennessä tytär on syönyt vajaa vuoden päivät testosteroiinia. Vanhemmat yrittivät saada apua Suomen viranomaisilta, mutta koska tapahtumien keskipiste on toisessa EU-maassa eivät Suomen viranomaiset voi auttaa.
Artikkelissa vanhemmat kertovat, että ovat lopettaneet huoltajuuskiistan, sillä tytär on kohta täysi-ikäinen ja tietyt sukupuolenvaihdosoperaatioon liittyvät asiat ovat peruuttamattomia, parempi antaa asian olla.
Artikkelissa mainitaan Tampereeen yliopistollisen sairaalan nuorten transklinikan nuorisopsykiatri ja ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala, jonka mukaan tällainen tapahtumaketju tuskin tulisi toteen Suomessa. Viranomaiset eivät lähtisi huostaanottolinjalle.
Kaltiala mainitsee sen, että Suomessa on myös lisääntynyt suuressa mittakaavassa sukupuolitutkimukset, joissa nuoret tytöt yhtäkkiä idetifioituvat pojiksi ja katsovat, että sukupuolenkorjaus on ratkaisu heidän ongelmiinsa.


 
Artikkelissa ei siis tule esille mikä on tuo ”toinen EU-maa”, mutta luultavasti se kuitenkin on Ruotsi. Itä-Euroopan maissa tuollaiset tapahtumat eivät tulisi kyseeseenkään, kuten ei myöskään Keski-Euroopassa, sillä kynnys puuttua ulkomaalaisten vanhempien huoltajuuteen on korkea. Ainoat vaihtoehdot ovat siis Tanska ja Ruotsi. Näistä kahdesta Ruotsi kuulostaa kaikkein todennäköisimmältä.
Varsinkin kun tiedetään, että vähän samankaltaisia tapauksia on Ruotsissa ennestäänkin useita.