Klo 00.30
Pohjanmaan käräjäoikeus lätki viime viikolla muutaman uussuomalaisen pitkihköihin vankeuksiin törkeästä raiskauksesta. 31 vuotiaalle Philip Mutisya Kimuyanille ja 43 vuotiaalle John Marc Okellonille kummallekin 3,5 vuotta ehdotonta vankeutta.
Teko tapahtui Vaasassa maaliskuun loppupuolla 2017. Kimuyan ja Okellon olivat yhyttäneet kaupungilla naisen, joka epäonnekseen lähti miesten mukaan. Asunnolla nainen sitten raiskattiin vuoron perään. Miehet pahoinpitelivät naista ja uhkasivat käyttää vieläkin kovempaa väkivaltaa.
Oikeuden päätös, sekä varsinkin esitutkinta-aika on tämän tapauksen tiimoilta aivan käsittämätöntä.
Ensinnäkin miehiä ei ole vangittu tapahtumista ollenkaan. Kaksi päivää teon jälkeen kaksikko otettiin kiinni ja päästettiin vapaaksi kahden päivän pidätysajan jälkeen. Heidät otettiin uudelleen kiinni kesäkuussa 2017 muutamaksi päiväksi kuulusteluja varten, mutta syyttäjä ei ole missään vaiheessa vaatinut vangitsemista oikeudelta. Miehet vastasivat jutussa vapaalta.
Vapaalta vastaaminen voidaan sanoa olevan tämän luokan jutuissa jo todella käsittämätöntä. Syyttäjä on tiennyt jo jutun alkuvaiheessa, että tuomiota tulee yli kaksi vuotta. Siitä huolimatta miehiä ei ole vaadittu vangittavaksi. Miksi?
Tämän jutun yhteydessä voidaan aivan hyvällä syyllä kysyä oliko vangitsemattajättäminen poliittinen päätös?
Koska raiskauksen ja vaalipäivän välissä on tasan kaksi viikkoa niin se, että mies on päässyt vapaaksi näin vakavan rikoksen yhteydessä ilman, että asiasta on edes esitetty vangitsemista, kuulostaa todella kummalliselta. Eikö vangitsemista esitetty sen takia, että mies haluttiin päästää vaaleihin? Tosin Okellon vaalitulos oli vain pari yksittäistä ääntä, että mikään SDP:n poliittinen tähti hän ei ainakaan ollut. Mutta siitä huolimatta.
Kaikenlisäksi oikeus katsoi, että vaikka teko oli törkeä, se ei ollut erityisen nöyryyttävä. Miehet siis raiskasivat naisen vuoronperään käyttäen ja uhaten väkivaltaa. Tuomio siten 3,5 vuotta ehdotonta vankeutta ja pienet vahingonkorvaukset.
Huom! Kaikki kommentit, joissa solvataan ja syytellään uhria ja raiskausta yritetään vierittää naisen omaksi syyksi, sellaiset viestit poistetaan.