Juha Mäenpää (PS): Haaviston venkoilu ISIS-äideistä muistuttaa laajemmasta uhasta

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) muistutti, että Al-Hol -välikysymyskeskustelu koskee vain 40 henkilöä, kun pelkästään vuonna 2015 saapui Suomeen 32 000 turvapaikanhakijaa, joista osan taustaa emme tiedä varmuudella

Eduskunnan tiistain 17.12.2019 välikysymyskeskustelu al-Hol -jupakasta päättyi vasta kello neljältä yöllä.

52823434_2365992096744497_3639346422370795520_nMäenpää penäsi vastausta kysymykseen siitä, ovatko al-Holin leiriltä Suomeen haettavat aidosti Suomen kansalaisia vai ovatko he ainoastaan oleskelleet Suomessa aiemmin. Hän muistutti Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin näkemyksestä, jonka mukaan ISIS-äidit ovat suurempi vaara Suomessa kuin syyrialaisella leirillä. Osa heidän lapsistaankin on jo sen verran isoja, että ovat todennäköisesti altistuneet terrorijärjetön propagandalle.

Vastauspuheenvuorossaan ulkoministeri Haavisto totesi, että vain Suomen kansalaisia tullaan auttamaan, ja että viranomaisilla on keinot tunnistaa tulijoiden identiteetit.

Mäenpää kritisoi hallituspuolueiden pyrkimystä siirtää huomio Haaviston pimittävästä ja harhaanjohtavasta toiminnasta lapsiin.

Yleisöä kiinnostavan välikysymyskeskustelun ”suolana” Mäenpää piti sitä, että vihdoin eduskunnassa keskustellaan syvällisemmin ISIS-terrorijärjestöstä. Jokainen ISIS-vaimo on Daeshin eli kalifaatin eli islamilaisen valtion jäsen. Daesh eli ISIS on terroristijärjestö, johon kuuluminen on rikos kansainvälisen lain mukaan. Mäenpää kummeksui ja piti erittäin vaarallisena ennakkopäätöksenä terrorijärjestön jäsenien tuomista takaisin Suomeen hallituksen poliittisella siunauksella.

Kun Al-Hol -välikysymyskeskustelu koskee vain noin 40 henkilöä, niin tulee muistaa se, että pelkästään vuonna 2015 Suomeen saapui 32 000 turvapaikanhakijaa, ja tuon jälkeenkin potentiaalisesti vaarallisten tulijoiden virta on jatkunut tasaisena.

Myöhäisyölle venyneen välikysymyskeskustelun viimeisen kysymyksen Haavistolle esitti Mäenpää, joka kysyi, oliko Haavistolla suunnitelma, jossa al-Holin leirillä olevat Suomen kansalaiset olisi kuljetettu Suomeen. Vastauksessaan Haavisto totesi, että varmasti leirin purkautumiseen ja leiriläisten liikkeellelähtöön ovat viranomaiset varautuneet useammallakin skenaariolla. Haavisto kertoi, ettei edes tunne kaikkia näitä skenaarioita.

Luottamusäänestyksessä Haavisto sai hallituspuolueiden luottamuksen.

Juha Mäenpää, kansanedustaja (ps.)

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

42 thoughts on “Juha Mäenpää (PS): Haaviston venkoilu ISIS-äideistä muistuttaa laajemmasta uhasta

      1. Saharassa on vielä enemmän tilaa, Malmin lentokentän muslimigrynderit tarvitsevat paaaljon rakennushiekkaa suon täyttämiseen, saharan hiekka ei ole keneltäkään pois?

  1. Salliiko Suomen laki deradikalisoimisen näille nyt tuleville ihmisille?

    Veikkaan, että Suomen laki ei tunne tällaista tapausta ja henkilöt päätyvät suhteellisen nopeasti tavallisen kansan joukkoon. Ja tietysti näiden identiteettiä ei missään nimessä kerrota, vaan he saavat salaisesti asettua johonkin, eivätkä naapurit osaa aavistaa, että naapurin uusi naisasukas onkin pesunkestävä terroristi.

    Nyt ihmiset silmät ja korvat tarkkana!

    66
    1. Sotaväen käyneet pääsevät henkeä uhkaavissa tilanteissa käyttämään oppejaan.

      20
      1. Nimetön Eivät ne sentään kanuunaa anna edes lainaan. Presidentin kansliasta kyllä olen sellaista pyytänyt.

    2. On tässä se hyvä puoli, että maksimipeittävä pukeutuminen antaa aika hyviä viitteitä uusista naapureista.

      37
    3. No. Tietyiltä alueilta jos kämpän omistaa, niin myyntiin. Nyt. Heti. Muutaman vuoden päästä on myöhäistä. Vai onko jo nyt?

      26
      1. Muutin pois pääkaupunkiseudulta jo aikoja sitten. Silloin tällöin tulee käytyä, mutta ei ole enää sama paikka jossa mukavan nuoruuteni vietin. Muutoksen huonompaan huomaa vuosi vuodelta selvemmin, eikä tässä vielä kaikki.. Huonommaksi menee kun ajat huononevat.

        Syyn näkisin kommunistisessa ideologiassa, joka tukee mm. massamaahanmuuttoa, LGBT agendaa, ilmastonmuutispropagandaa, stasi-sensuuria, globalismia ym rappiotoimintaa. Kommunistiset utopiat eivät vaan toimi ja romahtavat aikanaan.. kannattaa lähteä pois ajoissa.. kauas.

        25
    4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006350148.html

      ”Suomen ulkoministeriö on vahvistanut valmistelevansa lasten kotiuttamista, mutta sen mukaan lapsia tai heidän paluutaan koskevia tietoja ei aiota antaa julkisuuteen heidän turvallisuutensa sekä yksityisyydensuojansa vuoksi.”

      No sen vielä ymmärtää, jos näin toimitaan aivan pienten lasten kanssa. Saattaa kuitenkin olla että tämä on toimintatapa myös muiden kohdalla, koska lainsäädäntö ei mahdollista mitään muuta. Ja sepäs on reilu peli suomalaisia kohtaan. Suomalaiset asetetaan vaaraan, kun pitää suojella terroristeja.

      Sanokaa minun sanoneen:
      Tämä ei pääty hyvin.

      14
      1. Niinpä. Ja onhan se monesta eri lähteestä tullut selville, että tuollaiset 10-vuotiaat lapset ovat oikeasti yhtä isis-mielisiä kuin heidän vanhempansa. Kun sitten tulevat tänne vääräuskoisten keskelle niin mistä sitä tietää milloin räjähtävät, kun ne on opetettu, että me olemme vihollisia.

        14
  2. Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa
    Yön uhka karkoitettu on jo pois
    Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
    Kuin itse taivahan kansi sois
    Yön vallat aamun valkeus jo voittaa
    Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa

    36
  3. Antakaa minitykki niin pistän hengiltä koko Isis leirin tuholaiset. Ei armoa. Jos nämä torakat pääsevät Suomeen niin TAKAAN terrorismia tulevaisuudessa islamin palvojien taholta

    22
    3
  4. Onpahan vaan sairasta meininkiä erikseen noutaa terroristeja Suomeen. Joskus ajatteli, että Penttilän vapaana pitäminen on turvallisuuskoneiston suurin mahdollinen epäonnistuminen, mutta niin ne vaan vielä nokittavat.

    Ehkä upeinta tilanteessa on, että suurimmat toiveet kohdistuvat nyt terroristeihin ja siihen, että he eivät halua palata.

    Toivottavasti hallitus sekoilee itsensä uusiin vaaleihin pian. Tämä paska täytyy saada loppumaan.

    50
    1. Niin.. muistamme oulun grooming ilmiön, sekä miten näitä mussukoita vietiin päiväkoteihin ja kouluihin ottamasn yhteiskuvia tyttöjen kanssa . Tottakai näitä kuvia sitten on levitelty ympäri lähi-itää. Että tälläistä herkkua täällä. Ja muuten tuon idean takana, jossa ajatuksena oli niitä viedä edellämainittuihin, oli muuan huavisto.

      35
      1. Olen ajatellut sitä., että kun seurasin haavistoa esim välikysymyksessä, niinitse ajattelin että vittu mikä liero, mulkqvisti jne.
        Hän ei ole koskaan ottanut vastuuuta. Suomen vihollinen nro 1.

        26
  5. Kun olen tuollainen väkivallan vastustaja niin ehdotan seuraavaa. Kaikki tulevat (myös turvapaikanhakijat) sijoitetaan tuonne kainuuseen tai johonkin missä on hylättyjä asuntoja ja taloja. Loppu kiinni itsestä. Ei ylimääräisiä rahoja sopeutumiseen. Normaali minimi kuin suomalaiselle kansaneläkeläiselle. Maksakoon talot ja asunnot takaisin valtiolle tai omistajille, vaikka vähän kerrallaan. Myös muuttokielto kaupunkeihin, tai karkotus. Tämä on ehkä vähän lain vastaista, mutta lakia voidaan kyllää muuttaa. Kuinkahan kauan kestävät. Suomalaiset eläkeläiset kyllä kestävät. Toinen vaihtoehto olisi kai lapin erämaat mutta pelkään että pilaisivat ne.

    19
    1. Siellä syrjässä kaikesta olisikin sitten hyvä kehitellä suunnitelmia ja rakentaa pommeja tuhoamaan se viimeinenkin turvallisuus Suomesta. Kosto tuntuu olevan kovaa valuuttaa Lähi-idässä; siksi ovat sotineetkin satoja vuosia ja aina on joku konflikti meneillään. Suomi on tehnyt pahan virheen ottamalla tänne näitä valehädänalaisia, jotka eivät halua intergroitua yhteiskuntaan, halveksivat elämäntapaamme ja ovat täällä vain levittääkseen islamilaista ideologiaa tai nauttimassa ilmaisesta elämästä. Punavihreässä kuplassa elävät suomalaiset ovat joko tyhmiä, uskomattoman sinisilmäisiä tai sitten molempia.

      14
    2. Näin toimittiin karjalaisten evakkojen suhteen. Keski-Suomen isoista korpimaisemista annettiin maapaloja, joihin sai itse rakentaa talon ja kuokkia peltoa. Ja varmaan monella muullakin paikkakunnalla. Tontit olivat metsäautoteiden ja kinttupolkujen päässä kaukana ihmisasutuksista. Näin voidaan toimia todellisten pakolaisten kohdalla, mutta elintasosellaisten ei tietysti.

      14
  6. Kauniita sanoja ja hienoja ajatuksia.
    On kuitenkin minun kaltaisia ihmisiä olemassa jotka seuraavat näitä istuntoja alusta loppuun.
    On paljon persuja joiden peräpukamat eivät todellakaan pääse kasvamaan isonsalin penkeillä.
    Voisin luetella tässä pitkän listan nimiä joita ei homma oikein kiinnosta.
    Julkisuus ja nettivideot ovat tärkeimmät asiat monen mielestä.
    Voisinkin hyvin kysyä näiltä somettaja persuilta työpäivän toiminnasta.
    Hieman tähän suuntaan kuin itsekkin lyhesti selitän.
    Herään klo:3.30 sitten työt alkaa klo:5;00 ja näin edes päin.
    Vastaavan kaltaista selvitystä kaipaan myös persujen some julkuilta.
    Kiitos jo etukäteen vastauksista.

    1
    13
    1. Oletkohan edes oikea ihminen. Kun olen tuolta 70-luvulta niin tuo valehtelu ei silloin ollut vielä noin normaali. Yksi asia. Et kyllä täytä edes vähimmäisvaatimusta. Olen siinä kummallisessa asemassa että kun kiinnostuin näistä asioista en ollut edes sinun ikäinen. Kaikki tämä jota nyt käytämme on syntynyt siinä murroksessa josta vihervasemmisto ei ole halukas puhumaan. En voi ajatella teitä maailmaan jossa numeronäyttö oli harvinaisuus. (Nixsie tube.) Nyt teidän täytyy ottaa vastuu tulevaisuudestanne. Jotenkin en haluaisi jättää teitä tämän vihervasemmiston saaliiksi, mutta joskus tämä vastuu lapsista jättää.

      15
    1. Tulee vaan mieleen että mitä suunnitelmia hölmöläisillä on näiden lasten varalle.
      Laittaa tavallisten lasten sekaan päiväkoteihin ja kouluihin? Mikä voisi mennä pieleen?

      37
      1. Lyön vetoa, että näin käy. Eli sinne vaan sekaan. Johan siitä kertoo esim helsingin suunnitelmat, joilla koulun valitsemista hankaloitetaan/estetään.

        28
      2. Leikkitoveri kysyy toiselta, että leikitäänkö kurkun leikkaamista. No lapsi ajattelee, että leikitään vaan ja tuumii että seuraavaksi leikitään tomaatin leikkaamista. Tomaattiin asti ei vaan koskaan päästä kun se eksoottisen maailmankatsomuksen paremmat ihanteet oleva ’leikkitoveri’ leikkaa sen kurkun.

        22
        1. Todetaan tähän nyt se, että kun muistetaan esim eerikan tapaus, mikä oli aivan karmeata. Se jälkeen noussut kohu lasun toiminnasta, sekä resurseista jne. No. Olemme saaneet tietoa, että lasun toiminta kyseisen tapauksen jälkeen ei ole kohentunut. Päinvastoin. Olemme saaneet tietoa, miten suuria läiminlyöntejä on ollut ja on. Ja koska lasun toiminta on miljardibisnestä, on kysyttävä, miksi näitä isis lapsia nyt haetaan? Kun fakta on se, että tosiasiassa he eivät ole suomalaisia. Minusta tässä on hirvittävä ristiriita ai miksi sitä sanottekin. Toki en tyrmää että lapsia ei pitäisi auttaa, mutta kuitenkin.

          14
  7. Ihmetyttää kovasti tuo omituinen hyysäämisen hinku tuoda terroristiakat ja kusipäiset mukulat takaisin. Haavisto on varmaan jo katsonut kuka kakaroista on orpo ja aikoo Anton-pojan kanssa adoptoida oman ”vauvan”.

    21
  8. ”ulkoministeri Haavisto totesi, että…… viranomaisilla on keinot tunnistaa tulijoiden identiteetit.”

    Kyllä, esim. Suomen sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Päivi Nerg voi tarvittaessa henkilökohtaisesti vahvistaa heidän henkilöllisyytensä.

    26
    1. Kyllä tuo tunnistaminenkin Haaviston suusta on samanlaista paskaa kuin Nergin jo legendaarinen valehtelu suorassa tv-lähetyksessä.

      19
  9. Kuka nyt sitten määritellään suomalaiseksi. F.U. ulkoministeriö. Aletaanko nyt kaikille tehdä DNA-testejä. Herätkää nyt. Vihervasemistohallituks Jos paperit kunossa niin katsotaan. Jos DNA-testejä niin en tiedä mihin mennään. Jos näitä testejä verrataan esim apinoihin niin me todellakin olemme sukulaisia, ehkä. Pitääkö meidän tehdä kalliita testejä kaikille. Herätys. Ei ihan halpa leikki.

    1. Kyllä Suomen passeja saa, eivät lopu kesken!
      Täti Sunniva Drake, oiiih, muistatteko hänen äidillisen tömäkän partioinnin steissillä palleroiden paimentajana.
      Ärrrhäkkää puolustamista, koska kalliit palleroiset vauvat, partavauvat.
      Minä, Sunniva Drake, the Kirjastontäti.
      Passi kuuluu kaikille!!! Perustekin on:
      – Koska MÄ haluun…

      Kirjastontäti päättää. Ihan yksin ehkä?
      Oliko tämä hlö lain yläpuolella?

      Miten tämmöinen herra Haavisto sitten?
      Olisiko tämä herra myös lain yläpuolella?
      Ministeri. Öö, ministeri!? Mitvit?!?

      13
  10. Kyllä Suomen passeja saa, eivät lopu kesken!
    Täti Sunniva Drake, oiiih, muistatteko hänen äidillisen tömäkän partioinnin steissillä palleroiden paimentajana.
    Ärrrhäkkää puolustamista, koska kalliit palleroiset vauvat, partavauvat.
    Minä, Sunniva Drake, the Kirjastontäti.
    Passi kuuluu kaikille!!! Perustekin on:
    – Koska MÄ haluun…

    Kirjastontäti päättää. Ihan yksin ehkä?
    Oliko tämä hlö lain yläpuolella?

    Miten tämmöinen herra Haavisto sitten?
    Olisiko tämä herra myös lain yläpuolella?
    Ministeri. Öö, ministeri!? Mitvit?!?

  11. Tosiaan Suomessakin on kymmeniä tuhansia muslimeita, tuhansia laittomia ja satoja tarkkailtavia niin muutama islamisti jossain leirillä on aika pientä siihen verrattuna, mutta se vasta saa aikaan jotain kohinaa. Ne leirin paikalliset piajardit sun muut somalit voi hyvin olla vaikka vihreiden, vasemmiston tai demareiden tuttavapiiriin kuuluvia tai ties vaikka itsekin olis ollu toiminnassa mukana kun tuntuvat olevan noin poliittisesti aktiivisia.

    14
  12. Missä menee raja minsterien ja virkamiesten valehtelussa. Tuntuu ettei missään. Luikuria saa lasketella kun ympärillä on samanmielistä porukkaa, kuten 2016 YLE:n ohjelmassa nergi lasketteli ilman seuraamuksia.Valehtelee että korvat heiluu.

    14
  13. Satunnaista tarkkailijaa ihmetyttää miksi satojen lapsien joutuminen maahanmuuttajien uhriksi ei kiinnosta näitä oikeusvaltiokiihkoilijoita. Lapsen oikeudet näyttävät kuuluvan vain ulkomaille filunkia tekemään menneiden lapsille. Kotimaassa ei ole niin nuukaa.

    17
  14. Aiheeseen liittyen juttu IL, sinne kun ei saa kommentoida.

    ”Maryam on elänyt 20 vuotta muslimina Helsingissä, kohtaa avointa syrjintää vasta nyt: ”Se lisääntyi perussuomalaisten nousun myötä””

    Ei taas ymmärretä syy/seuraus ketjua.
    Perussuomalaisten kannatus lisääntyi koska muslimien määrä lisääntyi, ja alkoi tulla raiskauksia ym lisääntyvässä määrin.
    Mutta tietenkään eivät näe itsessään ikinä mitään vikaa tai syytä…

    19

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.