Ruotsin rakettikielto ei näytä auttavan

Kuvakaappaus 2019-12-28 21-57-28.png

On mielenkiintoista seurata millaiseksi uudenvuoden ilotulitustraditio Ruotsissa muovautuu viime kesän raketinampumiskiellon jälkeen.

Ruotsissa astui 2019 kesäkuun 1. päivä voimaan laki, jonka mukaan yksityishenkilöllä on oltava poliisin lupa voidakseen ampua ilotulitteita uudenvuodenyönä. Luvan lisäksi henkilöllä on oltava koulutus, jotta voi saada luvan ampua ns. keppiraketteja.
Mitään tarkempaa määritelmää lain tulkinnalle ei ole annettu kuin se, että kielto yksityishenkilön ampua raketteja koskee mainittuja keppiraketteja. Lisäksi monet kunnat ovat jo omissa järjestyssäännöissään kieltäneet rakettien ampumisen taajama-alueella.
Kiellon takana on Malmön parin vuoden takainen järjettömyyksiin mennyt ilotulitus, jossa ihmiset ampuivat Möllevångin torilla tuhansia raketteja ihmisjoukkoon, asuinrakennusten parvekkeille ja päin autoja.
Jo tällä hetkellä kuitenkin tiedetään, että raketteja on ainakin vielä saatavilla. Malmössä, Uppsalassa ja muutamassa muussakin kaupungissa on ollut massiivisia rakettikeskittymiä, joissa tulitteita on ammuttu päin ihmisiä ja rakennuksia kaupunkialueella.
Perinteisesti uusruotsalaiset menettävät itsekontrollin uudenvuodenyönä ja raketteja ammutaan silmittömästi. Itse jouduin 2016 pari päivää uudenvuoden jälkeen keskitykseen kun kerrostalon parvekkeelta ammuttiin kohti useita paukkupommeja ja raketteja.