Kohta 20 miljoonaa lukijaa laskurissa


danp

Viime vuonna Pt-mediaa luki reilu 1,5 miljoonaa ihmistä ja kaiken kaikkiaan sivulatauksia tehtiin 5,2 miljoonaa. Keskimäärin yksi lukija luki 3,24 juttua päivässä.

Suurimmat lukukerrat sai juttu Sitrasta, joka kehottaa suomalaisia hillitsemään maidon juontia ja autoilua, jotta maailma pelastuu.

Sitra: Suomalaisten autoilun ja maidon juonnin lopettamisella maailma pelastuu


 
Näyttökertoja Sitran juttu sai reilu 71 tuhatta.
Vuoden aikana eniten lukijoita tuli Suomesta, sitten Ruotsista, Virosta ja Yhdysvalloista.
Eniten juttuja jaettiin Facebookissa, ja yksityisiltä sivuilta Yrjöperskeleen sivulta, josta klikkauksia tuli reilu 56 000 kappaletta. Myös Hommaforumin kautta ja ruotsalaisen Flashbackin kautta tuli paljon lukijoita. Virosta säännöllistä liikennettä tulee militaar.net:istä.
Kommentteihin kirjoitettiin yli 25 000 kommenttia ja Pt-media julkaisi kaiken kaikkiaan 1 223 artikkelia vuonna 2019. Kukaan toinen yksittäinen toimittelija ei saa vuoden aikana julkaistua tuollaista artikkelimäärää. Kaiken kaikkiaan koko olemassaolon aikana juttuja on luettu 20 000 000 kertaa.


17 thoughts on “Kohta 20 miljoonaa lukijaa laskurissa”

  1. Kieltämättä ihmetyttää että vielä jaksat vääntää tätä tahtia mutta luvut eivät valehtele: työlläsi ON merkitystä. Keep on going vaikka välillä vituttaa ja tekee mieli luovuttaa.

    1. Harrastelupohjalta kun ottaa niin kyllä se menee…

      1. Asiaa! Yritä jaksaa vastakin! Mä yritän kanssa aina muistaa muutaman rovon laittaa. Erittäin jees mediaa julkaiset!

  2. Kyllähän tälläistä sensuroimatonta journailua lueskelee pyhempikin mies rukoilematta.
    Näitä juttuja kun ei näemmä yleltä kuule tai näe, vaikka verolle siitä kansa panemalla pantu onkin.
    Yle on pastorista niin syntinen valehtelijamedia, jolle synninpäästökään ei enää ole riittävä toimenpide.
    Aamen.

  3. Ja sitten Kärkkäiselle ostoksille! Mainostajaa pitää tukea.

  4. Vaihtoehtomedioista tullaan todennäköisesti puhumaan historiankirjoissa – ellei maailma päädy helvetin esikartanoksi.
    Ainakin omalta osalta MV oli ensimmäinen kosketus valtamedian ulkopuoliseen uutisointiin. Syy oli valtava pettymys valtamedian useisiin uutisiin jotka paljastuivat erittäin harhaanjohtaviksi. Näitä valtamedia ei koskaan oikaissut ja tästä syystä syytän valtamediaa valehtelusta. PT avasi näkökulman Ruotsin tilanteeseen ja PT on varmasti yksi oleellinen tekijä joka avasi suomalaisten silmiä Ruotsin tilanteessa.
    Tässä on pikkuhiljaa laajentunut uutisten luku myös Breitbarttiin ja Drudgeen. Valtamedia saa syyttää itseään tilanteesta, jossa luottamus laskee koko ajan länsimaisiin toimittajiin.
    Onnea PT!

  5. Älä Paavo aina valehtele ja isottele.

    1. Mutta kun Paavo ei valehtele kuin YLE.

  6. Toivottavasti saat mainostoiminnan käyntiin taas ja sitä kautta mainostulot.

  7. Hyvin on PT-media jatkanu Rähmispossun aikanaan alottamaa työtä vaihtoehtomedioiden pioneerilinjassa ja muiden pohjoismaiden kamaluuksien julkituonnissa tänne suomalaisten tietosuuteen. Viime vuosikymmenen alussa kun rähmiksen kautta juuri ekan kerran näihin Ruotsin toilailuihin sai kosketuksen niin eihän sitä meinannu todeksi uskoo.
    Täällä taas ministerinä Astrid Thors oli ensimmäinen joka sai aikaan selkeetä halveksuntaa ihmisissä ja oli ihan yleinen vihan kohde näiden asioiden puitteissa. Tiedä sitten kuinka paljon se rkp:n ämmä vaikutti siiden mitä vuoden 2011 vaaleissa tapahtu, mutta silloin suomalaiset pani ekan kerran vastaan ja mm. Halla-ahon kaltanen ehdokas sai kuudenneksi eniten ääniä kaikista.

    1. Tietysti ihan ensiksi oli Tony Halme, mutta Halla-aho ei ollut mikään show-mies tai kovasananen julkkis vaan nousi ihan bloginsa viestin kautta tuntemattomuudesta eduskuntaan.

    2. Long live Rähmis! Moni ei häntä enää muista.

  8. Petra Nyqvistillä taitaa olla vieläkin sua vastaan kaikkea ettei muka löytyisi linkkejä.
    Mä en itse jaksa kyseisen itkuiikan kanssa koittaa mitään enää argumentoida, mutta sä Pate voisit kertoa sille, että miten faktat voi tarkistaa. Ei mulla muuta Long Live PT-media ja laitetaan taas rahaa nyt helmikuussa. Tää on paras ja varsinkin kun joku saa läpi tän valta-median kommenttiketjuissa. Avot. Silloin ne on natseja ja mitä nyt onkaan. Kiitos paljon KAIKILLE!

Comments are closed.