Hämeenlinnan murhaaja tappoi itsensäkin

Hämeenlinnan murhamies Hasan ***** murhasi ensin siis entisen tyttöystävänsä noin 20-vuotiaan suomalaisen hämeenlinnalaisnaisen ja murhan jälkeen Hasan teki itsemurhan.

Hasan on ollut mukana kehonrakennuspiireissä ja Facebook-kuvien mukaan kovassa kunnossa. Hän on toisin sanoen tienannut Suomessa oloaikanaan kohtuullisesti, sillä kovakuntoinen kehonrakentaja syö enemmän kuin tienaa. Ruokaan menee siis moninkertaisesti enemmän rahaa kuin tavallisella ei-treenaavalla ihmisellä.
Kannattaa tosiaankin huomata se, että ennen Suomeen tuloaan Hasan on kyllä treenannut, mutta kuvissa ajalta syksy 2015 verrattuna viime aikoihin Suomessa muutos on huikea. Mies on toisin sanoen syönyt useiden satojen eurojen edestä kuukaudessa plus päälle lisäproteiinit, kreatiinit yms.
Vaikka Hasan oli riski ja kovakuntoinen mies niin Suomessa oloaikanaan hän ei kuitenkaan ole tehnyt mitään oikeaa työtä vaan ollut lähinnä työharjoittelussa jossain keittiössä ja osallistunut turvapaikka-aktivistien laulu- ja lorukursseille opetellakseen suomen kieltä. Ja käynyt kuntosalilla. Silloin kun Hasan ei ole ollut kuntosalilla on hän ollut leikkimässä suomalaisten lasten kanssa lumileikkejä, joista onkin jakanut kuvia Facebookiin.
Tarkkaa tietoa Hasanin taustasta ei ole, mutta luultavasti hän on palestiino. Suomeen hän ilmaantui syyskuussa 2015 sotaa, vainoa ja kidutusta paenneena. Tosin mikään ei viittaa siihen, että Hasanilla olisi ollut turvapaikantarve yhtään mihinkään. Nimittäin ennen Suomea hän asui Turkissa ja vietti siellä mukavaa ja joutilasta elämää ainakin vuodesta 2014 alkaen.
Tietojen mukaan Hasan oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ei tiedetä liittyykö tämä juuri itse murhaan, mutta mahdollisesti. Mies oli viettänyt neljä vuotta Suomessa lähinnä treenaten ja rillutellen tyttölöiden kanssa. Kun edessä oli ero tyttöystävästä ja palautus jonnekin niin ajautuu murhaan vähemmästäkin.
Nyt kannattaa olla Hämeenlinnan suunnalla varovainen, sillä turvapaikanhakijapiireissä kiehuu ja mitä vaan voi tapahtua

Hämeenlinnan alkuviikon murhasta kehkeytyy iso jupakka


 
 

53 thoughts on “Hämeenlinnan murhaaja tappoi itsensäkin

  1. Hahhahahahahahahahahahahahhahahahhahahahahahahahaaaaaaa !!!!!!!
    MUUUUUAAAHHHAAAHHHAAAHHHAAAAHHHAAAAAAAAAAAA !!!!!!!

    1. Joo se että aasinpaska tappo ittensä muttei se että mun työkaverin. Nuori likka , ammattitutkinto keään mennessä hallussa ja työpaikka. Nyt kaikki mennyttä kuten henkiriepu. Pikkuhiljaa näitä aletaan lahtaamaan ja siitä saa linnaa mutta samapa tuo .

  2. No, jos jotain positiivista tästä tapauksesta etsii, niin se ettei ukko jäänyt veronmaksajien kontolle loppuelämäkseen. Muutenhan kyseessä on kamala tragedia.
    Noilla voimailijoilla on muuten tapana käyttää kaikenlaisia mömmöjä testosteronista alkaen ja nuo aineet jo itsessään saattavat aiheuttaa kaikenlaisia sekoamisia. On aivan normaalia, että ovat sangen aggressiivisia ja jos vielä otetaan muita mömmöjä niin saattaa tapahtua mitä vaan.
    Surullistahan tuo. Olisi jäänyt Turkkiin vaikka rantagigoloksi.

    1. Nuo islamistit on umpihullulluja ilman mömmöjä, joten tuskin mömmöt voi noita enempää sekaisin enää pistää.

      1. Kyllä varmasti mömmöt tekevät hullusta vielä hullumman.
        Mielenkiintoista nähdä, miten tuolla Hämeenlinnassa nuo muut turvikset alkavat käyttäytyä tämän johdosta. Toivottavasti kukaan itämainen kiihkeä ori ei saa hengiltä ainakaan ketään suomalaista.

      2. Suvakeista ei niin väliä. Mutta todellakin mömmöt pistävät varsrinkin ennestään jo sekavan pään pyörryksiin. Tuollaisen lihasmassan kasvattaminen vaatii apuja. Tosin tuollakin jalat kuin tulitikut…

      3. Tuosta karvapaviaanista näki että on postettu kylkiluita ja pidetty korsettia oikein urakalla, muu hapitus oli sen näköistä että tuo oli heikko kun itikka.

      4. Kyllä lihaksia saa kun osaa syödä kunnolla hyvää proteiinipitoista ruokaa plus lisäproteiiniravinteita. Jäbän Faboa kun selaa niin mikään ei viittaa hormoonoihin.
        Kyllä tässä pään sekoitti muuta asiat kuin pillerit.

      5. Kunniakulttuuri, aggressiivisuus, mustasukkaisuus ja huono impulssikontrolli.

  3. Narsistinen Mulkvist luuli menevänsä paratiisiin. Bua-hah-haa!

  4. Turha nauraa yhtään. Menetimme voimavaran, siihen meillä ei olisi varaa. Toivottavasti nyt viimeistään kaikki kielteiset päätökset muutetaan myönteisiksi, maanalaiset pakolaiset kaivetaan takaisin ylös ja kaikki jo palanneet kutsutaan yksityiskoneilla takaisin. Muuten siirtolaisstressi ajaa muutkin tällaisiin äärimmäisin ilmastotekoihin ja siitä ei tule kaunista jälkeä.

    1. Hutisalo ja ihan(a) Pimiä hoitavat tämän. Yäk.

  5. Olisiko mömmöillä osuutta asiaan eihän noiden mielenterveys muutenkaan normitasolla ole on muutamasta työkaverista kokemusta vitsailevat kyllä naisistakin mutta jos jotenkin osuu oman kulttuurin sukulaisnaisiin ihan läppä vaan niin voivat smantien räjähtää silmittömään raivoon työnteko heiltä vaan ei onnistu tekevät omanpäänsä mukaan neuvot menee ohi korvien työkalut rikotaan ja jätetään lojumaan eikä lainatessa palauteta onneksi lähtivät pois toinen sai loparit toinen pahoitti mielensä eikä enää juuri puhunutkaan mitään.

  6. Onkohan tuolla tapauksella ne ”tekolihakset” kun jalat on noin kepit ja navan ympärillä paistaa melkein luut?
    Noh, sama se. Onnellinen loppuhan tässä veronmaksajien vinkkelistä siunaillen kuitenkin oli.
    Paha järjesti itselle palkkansa ja poistui ”paratiisiinsa” omin käsin.
    Aamen…

      1. Aivan, näitä rimppakintuja näkee nykyisin melkein joka salilla ja treenaavat, kuin ”neidit”.
        Tosin suomalaiset neidit treenaavat kovempaa ja asenteella, eikä ”Hassaneita” näe vapaan romun (tosi miesten) osastolla muutenkaan.
        Se oli sen lorun loppu se…
        Huom!
        Näitä tapauksia voisi olla vaikka joka viikko, eikä se suurimpaa osaa ns. päättäjistä kiinnostaisi, kuin pakollisten voivottelujen ja osanottojen verran

      2. Joo paljonhan sitä saleilla näkee kaikenlaisia koikisteluliikkeitä, mutta raskaat vapaat liikkeet jätetään mielellään väliin kuten jalat.
        Hasan tosin näytti yhdellä videolla nostavan ainakin 3-4 x 150 kg. Mutta painotus tosiaan yläkropalla.

  7. Jos kielteisen päätöksen saaneen hermot kiristyvät näin tiukalle, niin taitaa olla syytä pohtia niitä palautuskeskuksia uudemman kerran.
    Tosin useimmat välttävät jakamattomien ihmisoikeuksiensa menettämisen ihan sillä, etteivät ala hengailemaan näiden kanssa. Kyllä noilla punttisaleilla on ihan suomalaisiakin nuoria miehiä.

    1. No teoriassa vinksahtaneet suvakitkin vähenee.

  8. Ihmisiä ei pitäisi siirrellä maasta toisen ellei heillä ole halua tai kykyä ottaa vastaan jotakin uudessa yhteiskunnassa tekijäänsä odottaavaa hyödyllistä tehtävää.
    Päämäärätön joutilaisuus on osasyynä tällaisiin tragedioihin joissa vielä vedetään syyttömiä mukaan.

  9. Nyt on multikulttiunelmastoori huipussaan.
    Manne, matu ja suvakkineitokainen elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. Ja sen pituinen se.
    Jos ei tästä tule uutta Disneyn klassikkoa niin ei sitten mistään.

    1. Kyllä tästä tehdään sellaiset nyyhkytarinat että oksat pois. Tyyliin: ” kaunis monikulttuurinen rakkaustarina päättyi moolempien kuolemaan ” . Sulhanen musertui karkoituspäätöksestä. Uhrasi rakkaansa tuskan tähden ja sen jälkeen itsensä. Hirvittävää toteavat koko hallitus yhteen ääneen. Tälläistä ei enää saa tapahtua. Sisäministeri aikoo ohjeistaa migriä.

  10. Ei sitten mitenkään riittänyt, että olisi päättänyt vain omat päivänsä?

    1. Ei tietenkään, eihän se olisi palauttanut muslimin kunniaa. Muslmin kunniaa loukanneen pitää kuolla varsinkin jos on vääräuskoinen.
      Johan se Tajukangaskin on kertonut täällä että arabiaanolla on ”respecti” kaikki kaikessa.

  11. Uskomaton pummi, no lapset saavat olla hänen osaltaan rauhassa jos tulevaisuudessa olisi alkanut pedofilian kukkanen kasvaa psyykessä….

  12. Varmasti sai veronmaksajien piikkiin kuntosalikortin ja ym. Tavallisen kantiksen on vaikeata saada salikortti sossusta.

  13. Oletteko kiinnittäneet huomiota mikä yhdistää näitä ananastukkia ja suomalaisia nuoria naisia, tai miksei muunkinmaalaisia? -> Pakottava tarve napsia selfietä!
    Narsismia kai tuo on. Minäminäminä, katsokaa minua!

  14. Omaksi onnekseen tappoi itsensä…kyllä linnavenkulat olisivat hoitaneet manan maille geelitukan

  15. Voi ei. Tämä oli suuri menetys. Otan osaa paljon.

  16. ”Ruokaan menee siis moninkertaisesti enemmän rahaa”
    Niin ja ruoan laittamiseen, ruokailuun, eväsrasioiden pakkaamiseen, ja ruokaa pitää tietysti syödä noista eväsrasioista noin tunnin välein. Toisin sanoen työn tekemiseen ei jää aikaakaan.

    1. Hassanihan oli kilpaillut joissakin kisoissa, eli se oli ainakin joku puoliammattilainen bodaaja. Ja bodaus on tosiaan täyspäiväistä työtä. Että kaippa sillä on ollut hyvät sponsorit…

      1. Tuskin ollut mitään sponsoreita. Sponsseja tulee vasta sitten kun on menestystä kisoista tai tarpeeksi somenäkyvyyttä. Hasanilla tuskin ollut kumpaakaan.
        Tietenkin on voinut sponsata itse itseään myymällä laittomia aineita kuten kannabista jne

      2. On sillä ollut jotain näkyvyyttä ja on käynyt jossain kisoissa ainakin varmaan Saksassa. Eihän se ole ollut mikään iso kiho, mutta on mahdollisesti saanut jonku proteiinisopparin jonkun firman kanssa. Mutta rahaa sillä kuitenkin on ollut, sillä tuollainen kehonrakentaja syö aivan vitusti päivässä ja kuukaudessa. Siihen ei muutama satanen riitä vaan vähintään tonni puolitoista, kaksikin menee ruokaan…

      3. Voidaanko kiteyttaa etta Hassan sai Suomessa ollessaan aikaan vain PASKAA

      4. No eikös Hasan ollut keittiöharjoittelijana? Siellä söi salaa minkä kerkisi, tietenkin. Tai ehkä hän sai peräti luvan syödä vaikka muut eivät.

  17. Kiinnostavaa seurata miten tämäkin vielä saadaan uusnatsien, rasistien ja persuja äänestävien syyksi vieritettyä. Nyt jo on ilmassa havaittavissa että kauhistuttavinta tässä ei todellakaan ole nuoren suomalaisnaisen murha, eheeeeeei kuulkas tässä on nyt kerrassaan hirvittävintä ne kommentit jotka eivät tykkää siitä että ns. turvapaikanhakijat raiskailevat ja murhailevat lapsiamme.

  18. Painonnosto ja terve ruokamaku on se mistä oikea voima tulee.
    Jos ei joku satu tietämään niin kehonrakentajat on oikeita neitejä, ei voimaa yhtään.
    Olen ite vääntänyt kättä ja nostanut puntteja kilpaa kehonrakentajien kanssa ja jokainen on jäänyt toiseksi, nuo on nimittäin erittäin helppo saada punttisalilla kisailemaan kun luulevat olevansa terästä, mutta voi sitä räpätystä kun tajuavat että ovat luulleet itestään liikoja.

  19. Joko on Ohisalo kommentoinut? Taas on yksi nuori suomalaishenki menetetty vihervasemmiston ”unelman” takia.
    Vastuuhan on Ohisalon

    1. Yksittäistapaus. Ne näihin mitään sano. Paitsi jos jollain ilveellä saadaan kantista syytettyä jostain. Tämä hallitus valmistelee ottamaan lisää näitä mussukoita. Jne. Siihen ne keskittyy täysillä.

    2. Eiköhän tässä saada syylliseksi naapuri joka ilmoitti rasistisesti verilätäköstä rappukäytävässä.

  20. Naisuhri oli ihan puhtaasti ideologinen suvakki ja matu oikein tyypillinen suvakkipiirien maskotti eikä tostakaan äärimmäisestä esimerkkitapauksesta tietenkään noissa sekopääpiireissä tiedosteta mitään millä olisi tekemistä tän todellisuuden kanssa.

  21. Mitähän mahtaa noita-akkamainen suursuvakki ja suomalaisfoobikko Tavja H. tästä tuumia?
    Loppu hyvin, kaikki hyvin?

  22. Pakolaislapsi kärsi ilmastoahdistuksesta ja teli ultimaattisen ilmastoteon?

  23. Suvakkien lemmikki ei kestänyt sipilän lupaaman paratiisin todellisuutta. Noiden kannatisi purkaa pettymyksensä vähän toiseen suuntaa, siis sinne mistä lupaukset on tehty. No yksi turvallisuus uhka vähemmän, tosin lisää maahan valuu kiihtyvällä vauhdilla tämän hallituksen myötävaikutuksella.Yksi suvakki sai taas sen kohtalon joka oli ehkä ennustettavissa, mutta minkäs teet jos järki puuttuu. Kaveri ei ole käynyt kyllä jalkakupilla vaan valinnut yläkropan korista, eli tyypillinen matujen kanajalka.

  24. Taas lisää verta sipilän ja sen aikaisten hallituskumppaneiden käsiin.

  25. Paavokin alkanut sensuroimaan kommentteja IL tyyliin, ilman että mitään laitonta olisi, joten olkoon tämäkin sivusto.

    1. Minä en voi sensuroida mitään. Viranomaiset sensuroivat.
      Sen sijaan olen poistanut pari räikeimpää viestiä, joissa iloitaan tytön kuolemaa ja tyttöä huoriteltiin.
      On saatana aivan selvää, että tällaiset viestit poistetaan. Kuka on niin tyhmä, että kuvittelee, että pt-media on joku perkeleen kaatopaikka, jonne saa suoltaa mitä paskaa mieleen tulee?
      Totta kai täälläkin on kommentoinnissa rajat.

  26. Olisi kiva tietää millä perusteella Hasan sai jäädä Suomeen. Jaffahan on Israelissa.

Comments are closed.