Satoja uusruotsalaisia haettu Ruotsiin entisistä kotimaistaan koronan takia

pexels-photo-2867769
Photo by Yasin Gündogdu on Pexels.com

Koronakriisin myötä on paljastunut, että satoja nykyään Ruotsin ja muiden Pohjoismaan kansalaisia oleskelee entisissä kotimaissaan, joista ovat tulleet Ruotsiin, tai johonkin toiseen Pohjoismaahan turvapaikanhakijana.

Ruotsin ulkoministeriön mukaan useita satoja ruotsalaisia on haettu kotiin eilen perjantaina mm. Marokosta ja etenkin Irakista. Ulkoministeriön mukaan perjantaiksi saatiin järjestettyä lento Bagdadista Tukholmaan. Kyseessä on erikoislento, sillä mitään säännöllistä lentoliikennettä ei toistaiseksi ole.
Irakista lensi perjantaina ainakin 100 ruotsalaista. Muutama henkilö jäi Irakiin, sillä heillä ei ollut tarvittavia papereita. Ulkoministeriö lennättää Ruotsiin vain niitä, joilla on tarvittavat paperit. Tarkkaa henkilömäärää Irakissa oleskelevista ruotsalaisista ei tiedetä, mutta eillisen lennon lisäksi pyritään järjestämään uusia lentoja. Asiasta kertoo Dagens Nyheter. Josta myös linkki Ulkoministeriön Twitteriin.
Keitä kotiinpalaajat sitten ovat? Luultavasti useimmat ovat Irakista Ruotsiin tulleita turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden. Sen jälkeen on palattu kotimaahan. Asia tulee ilmi seuraavista seikoista:
Artikkelissa mainitaan, että monet, jotka ovat jääneet vielä Irakiin ovat huolissaan työpaikastaan. Sitä ei mainita ollaanko huolissaan Ruotsissa vai Irakissa olevasta työpaikasta. Huomattavin maininta on kuitenkin se, että monet Irakista Ruotsiin tulevista ovat jättäneet perheensä Ruotsiin ja ovat nyt heistä huolissaan.
– Oli paljon lapsiperheitä, mutta myös yksinhuoltajia, jotka ovat olleet poissa Ruotsista. He haluavat vain takaisin kotiin Ruotsiin ja huolehtimaan perheistään, artikkelissa kerrotaan.
 
 

Subscribe
Notify of
guest
28 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Dickie
Dickie
19.4.2020 02:17

onkos tuo laillista? kamelilla on ylikuormaa eli eläin suojelu rikos..Julistan tuon kielletyksi, niin sittenhän menee koko kamelibisnekseltä jalat pois.. ja muta päät konkurssiiin!!!!!!!!!!!

Jopo
Jopo
19.4.2020 11:23
Vastaa...  Dickie

Kahdeksanjalkaisella kamelilla ylikuormaa? 😉

Anonymous
Anonymous
19.4.2020 04:14

Ovat Ruotsissa ( ja muissa länsimaissa) sen aikaa että saavat tuet pyörimään.
Sitten menevät takaisin kotimaahansa jatkamaan elämää siellä. Välillä käydään Ruotsissa moikkaamassa kavereita etenkin silloin täytyy käydä tukien jatkumisen takia käydä jossain eikä saa kaveria esittämään itseään.

Anonymous
Anonymous
19.4.2020 04:16
Vastaa...  Anonymous
Pirtsakka
Pirtsakka
19.4.2020 11:13
Vastaa...  Anonymous

Jo neljä vuotta sitten ilmestynyt artikkeli kertoo karua kieltään:
https://blogit.iltalehti.fi/tuula-malin/2016/06/23/kiinteistobisnesta-sosiaaliturvalla/
Kansalaisten veronmaksuhalukkuus varmaankin on tapissaan tällaisten uutisten äärellä. Vai?

Sekin pitää muistaa
Sekin pitää muistaa
19.4.2020 15:55
Vastaa...  Anonymous

Nii ja suvakeilta saa toosaa.

R.I.P
R.I.P
19.4.2020 04:29

En lakkaa ihmettelmästä Ruotsin idioottimaisuutta ja samalla säälin ennen niin hienon maan alennustilaa.

Anonymous
Anonymous
19.4.2020 07:32
Vastaa...  R.I.P

No eipä täältä ole varaa huudella. Riittää kun kun käy itälähikeskusksessa.. sitäpaitsi hyvin toimii yksityislennot ykkösluokassa suomeen. Kun on oikein kuvia julkaistu, keitä sieltä on tulossa, niin pelkkiä nupria miehiä. Ne valhemedian kuvat, joissa on mm lapsi, ovat täyttä paskaa.

Anonymous
Anonymous
19.4.2020 15:59
Vastaa...  R.I.P

Sama se on täälläkin.

Riku Rantala
Riku Rantala
19.4.2020 05:35

MUT NE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA !!!!!!

Allahin kiroama
Allahin kiroama
19.4.2020 08:23

Joskus olen omatoimimatkoilla tavannut Lähi-Idästä kotoisin olevia miehiä joilla on perhe (samalta suunnalta kotoisin oleva vaimo) Ruotsissa mutta ovat töissä jossain Etelä-Euroopassa ison hotellin respassa jossa tarvitaan arabiankielen taitoista työvoimaa ja osaavat kuitenkin myös englantia tai saksaa hyvin. Ei siis kuitenkaan kotimaassaan. Kai sen turvapaikkaoikeuden voi peruuttaa kotimaahansa töihin palanneilta, myös Ruotsissa.

Ali Valottaja
19.4.2020 10:42

Vastahan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomelle langettavan päätöksen kun oli palauttanut yhden hyypiön Irakiin. Siellä uhkaa Varma Kuolema™ eikä siten kukaan länsimaista turvapaikan saanut voi suurin surminkaan sillä suunnalla oleskella!!!!11!!1!

Pasi T
Pasi T
19.4.2020 15:53
Vastaa...  Ali Valottaja

Se tuomio on täysi vitsi.
Suomi ei palauttanut kyseistä tyyppiä, vaan hän palasi vapaaehtoisesti.
Sitä paitsi kuolemaa ei ole varmistettu,ei ole kuolintodistusta, vain yksi lehtijuttu.
Euroopan ihmisoikeusituimen päätöksillä voi pyyhkiä perseensä, kun annetaan päätös, vaikka
1. ei ole todistetta kuolemasta
2. jos henkilö on kuollut, ei ole todistetta siitä että kyseessä on henkilökohtainen vaino
3. kyseistä henkilöä ei palautettu väkisin, vaan hän halusi itse palata

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
20.4.2020 02:28
Vastaa...  Pasi T

1. Todistuksen kuolemastaan saa rahalla.
2. Suomesta saa henkivakuutuksen.
3. Kuoltuaan muslimi saa rahoillaan naisia, lapsia, eläimiä, autoja, asuntoja, viinaa, huumehia…
4. Muslimi saa rahalla uuden aidon passin.
5. Muslimi saa lisää rahaa kuolemalla uudestaan.
6. Muslimi nauraa aivan **tuikseen kuoltuaan tapettavien rahoilla useita kertoja.
7. Muslimipakolainen on rikas myös meidän mittapuullamme.
8. Onnea muslimi, olet meitä ählykkäämpi.

Ajatollah
Ajatollah
19.4.2020 11:28

Täähän on kätevää. Ensin haetaan porukkaa tartutettavaksi ja kun ne menee kotimaahansa takaisin loisimaan, niin tauti tarttuu sielä muihin. Todella hyvä hoksaus jonka vaikutuksista kohta Turkissakin rentoudutaan.

Ilmari
Ilmari
19.4.2020 11:41

Kun on saanut turvapaikan, voidaan periaatteessa palauttaa kotimaahansa, kun olot siellä ovat turvallisia. Käytännössähän näin tapahtuu hyvin harvoin.
Kuten kaikki luitte, he ovat Ruotsin kansalaisia, joten he voivat palata ja heidät voidaan hakea. Toinen juttu on tietenkin se, että kansalaisuuden saa luultavasti liian helposti.

rtellinen
rtellinen
19.4.2020 12:34
Vastaa...  Ilmari

Kansalaisuus pois joka ikiseltä marxilaisen roskasakin avaamasta ovesta pohjolaan saapuneelta.

Kansojen sekamelska
Kansojen sekamelska
19.4.2020 20:19
Vastaa...  Ilmari

Kansalaisuuden saa järjettömän helposti. Turvapaikanhakijat (?), jotka tulivat Suomeen v.2015, pystyvät hakemaan Suomen kansalaisuutta 4 vuoden maassa asumisen jälkeen. Se on täysin järjetöntä. Joitakin vuosia sitten luin Kiinasta, että siellä on erittäin vaikea ulkomaalaisen saada kansalaisuutta. En tiedä, mikä tilanne on nyt. En ole Kiina-fani, mutta joissain asioissa he pelaavat korttinsa viimeisen päälle viisaasti. Olisi mielenkiintoista tietää, miten eri maissa eri puolilla maailmaa myönnetään kansalaisuuksia.

Jori
Jori
19.4.2020 22:32

Olin naimisissa aikoinaan kiinalaisen kanssa. Kiina ei tunnusta kaksoiskansalaisuutta, Eli hourly luopumaan omasta kansalaisuudesta jos haluaa kiinalaiseksi

Herätys!
Herätys!
19.4.2020 12:54

Ja niinkuin eivät kotimaan matut, orvot ja kodittomat riittäisi käydään vielä Ukrainassa jne teetättämässä surrogaattisynnyttäjillä lapsia jos omat vehkeet eivät toimi:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/de-kan-inte-hamta-sin-bebis-pa-grund-av-corona
Siitäpä tuli vielä mieleeni että on järkyttävä häpeä ettei kodittomille kantiksille järjestetä vakituista yökortteeria niin ettei tarvitse maata taivasalla ja ties missä. Busseissa istuu yhä useammin piintyneelle kuselle haisevia ukkoja jotka yrittävät nukkua.
On se saatana häpeä että ananas saa hakea uuden iPhonen mutta koditon on täysin arvoton roska.

Bar Baari
Bar Baari
19.4.2020 13:36

Tuohon voisi kommentoida, että ruotsalainen totuudenjälkeinen korrektismi johtaa vähitellen apokalyptiseen yhteiskuntaan, missä realismi ja rationalismi lakkaavat toimimasta ja korvautuvat absurdismilla ja sitä lähellä olevilla USKOmusjärjestelmillä.

Puakki Kuakki
Puakki Kuakki
19.4.2020 16:17

Ovat taas jättäneet perheensä taakseen nyt vaan päinvastoin kuin ekakerralla kun tulivat Irakista vainoa ja kidutusta pakoon. Lähtivat vääräuskoisten Ruotsista ettei korona tartu kun länsi-ihmisellä ei ole vesipulloa mukana Lidlin jonossa jolla pestä perse, jos housuun turahtaa 3 ruokalusikallista mämmin jäänteitä.

Aappa
Aappa
19.4.2020 17:01

Ehkä he eivät vain ole osanneet vielä päättää kumpi on pahempi – irakilainen sota, kidutus ja vaino, vai ruotsalainen rasismi.

EeeebolaaaaCoronaaaa
EeeebolaaaaCoronaaaa
20.4.2020 15:31

Viikonloppuna haki Ruotsin Ulkoministeriö MSBn avustuksella 242 matkustajaa Gambiasta. Näistä 181 oli Ruotsin kansalaisia, 40 muista Pohjoismaista ja 21 muista EU- maista. Näitä noutoja tehdään koko EUn toimesta vuorotellen hakijamaata ja lentokoneita vaihdellen eli joskus joku muu maa ajelee Ruotsin koneilla jne. (SVT: FHM tiedoitustilaisuus 20.4 kl. 14)

Perässä Ruotsiin?
Perässä Ruotsiin?
20.4.2020 22:31

Miten näiden mummojen rattopojat nyt pärjäävät?

Anonymous
Anonymous
21.4.2020 10:05

Onko tarkoituksena tartuttaa palaajat koronalla? Ruotsissa koronan on annettu levitä vapaasti maahanmuuttajayhteisössä. Ei se korona ole kansanterveysvirastoa eikä hallitusta niin häirinnyt, kun korona levisi ja niitti alkuun voimakkaammin muunmaanlaisia. Jonkinlainen taloudellinen sosiaaliturvakustannusten tasoitus Ruotsissa käynnissä. Annetaan heikompien sosiaaliturvalla elävien ja elätettävien kuolla. En nyt oikein ymmärrä, että tullaan ruotsiin koronaa karkuun vai mitä ihmettä. Jos tullaan paremman terveydenhuollon perässä, ei sekään nyt oikein pelitä, kun on ylitunkua.

Sama kiertävä lääkäripuulaaki joka aikaisemmin kiersi tartuttamassa
Sama kiertävä lääkäripuulaaki joka aikaisemmin kiersi tartuttamassa
21.4.2020 11:39

80- kymppinen vanhainkodissa asuva mies, entinen SAS- työntekijä, sai korona- tartunnan kun oli leikkauspotilaana Danderydin sairaalassa. Tartunta iski kun hän tuli takaisin vanhainkotiin. Lääkäriä ei ole kutsuttu kolmeen viikkoon, ”ei tarvitse”. Poika ei saa mennä isäänsä katsonaan vaan joutuu seisomaan ulkona ja yrittää kannustaa isäänsä ikkunan läpi huutamalla:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/81-arige-jan-ar-svart-sjuk-i-covid-19-har-inte-fatt-traffa-en-lakare-pa-tre-veckor