Jönköpingissä laitettiin reipas tulitaistelu pystyyn keskellä kirkasta iltapäivää. Poliisi noukki yhden kuolemaa tekevän raadon lasten leikkipuiston hiekkalaatikolta sairaalaan paikattavaksi. Turhaan.
Sotatoimet Jönkän hieman ongelmallisella asuinalueella Råslättissä alkoivat puoli kuuden aikaan alkuillasta. Tarkempaa teonkuvausta ei ole vielä saatu, mutta se tiedetään, että tulitaistelu laitettiin pystyyn lasten leikkipuistossa.
“Tulitaistelu laitettiin pystyyn lasten leikkipuistossa ja useita laukauksia ammuttiin”
Pt-median Jönköpingin kirjeenvaihtajan mukaan kyseessä oli teloitustyyppinen ampuminen.
– Kaksi-kolme henkilöä kohtasi kohteen ja bäng, bäng, bäng. Kylmän viileä ampuminen ja sen jälkeen hölkkäpoistuminen paikalta.
Alla filminpätkä kun ensihoitajat elvyttävät kohdetta.
[wpvideo zTN5NBfX]
Alla kuva ampumistilanteesta. En ihan tarkkaan osaa sanoa, että onko kuvassa näkyvä henkilö ampuja vaiko kohde. Filmin perusteella saattaisi olla, että valkohupparinen olisi vastaanottava osapuoli. Kädet eivät vaikuta olevan ampuma-asennossa.
Uhri on joka tapauksessa tietojen mukaan 40-vuotias syriaano-mies ja syyllistynyt suurinpiirtein kaikkiin rikoslain rikoksiin.
Poliisi eristi ampumisen jälkeen ison alueen. Ihmisiä määrättiin pysymään sisällä eikä heitä päästetty koteihinsa eristetylle alueelle. Myös paikalliseen sairaalaan laitettiin vartiointi ja sen ovet lukittiin. Eristettyä aluetta haravoitiin koirien avulla. Myös helikopteri osallistui jäljestämiseen.
Toistaiseksi ketään ei kuitenkaan ole otettu kiinni epäiltynä teosta. Asiaa tutkitaan murhana.