Skoonen suunnalla on taas huikenneltu. Murhaamista ja päiväkodin tuhopolttoa on ainakin harjoitettu.
Helsingborgissa löydettiin iltatuimaan parikymppinen jorkki kuolleena pensaikosta. Kuolemaa oli alustanut reipas pistooliammunta, jossa jorkki oli ollut ottavana osapuolena. Tietojen mukaan nuorukaista oli ammuttu useita kertoja päähän, joten elinsiirto ei tässä tapauksessa(kaan) olisi ollut mahdollista.
Iso alue eristettiin ja ihmisiä kuultiin. Yleinen vastaus oli: en ole nähnyt mitään, kuullut mitään enkä tiedä mitään. Ampumisen jälkeen paloi lähistöllä auto. Poliisi arvelee, että auto oli pakoauto ja se poltettiin onnistuneen keikan päätteeksi.
Asiaa tutkitaan murhana, ketään ei ole toistaiseksi haettu putkaan siniseksi hakattavaksi.
Lundissa autopalot ovat olleet jo vuoden kestävä vitsaus. Nyt tuhopolttaja on siirtynyt järeämpiin kohteisiin. Nimittäin viime yönä sytytettiin tuleen päiväkoti, joka paloi kivijalkaa myöten. Palomiehillä ja -naisilla ei ollut muuta tekemistä kuin katsoa, että palo ei leviä.
Samoihin aikoihin sytytettiin vielä kerrostalon roskahuone tuleen samoilla kulmilla kuin päiväkoti.
Lundissa on poltettu toukokuun aikana viime yön päiväkodin lisäksi kivijalkaa myöten ainakin Hemvärnsgårdenin koulu pari päivää sitten, Palett-koulu toukokuun 8. päivä, St. Larsparkenin koulu toukokuun 4. päivä ja samana yönä toisaalla päiväkoti niin ikään kivijalkaa myöten.
Poliisin mukaan kaikki palot ovat tuhopolttoja, mutta toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni viime öisestä, eikä aikaisemmistakaan paloista.
Tehdään Lundin koulupaloista koostetta myöhemmin.