Tukholman poliisin tutkija ja analyytikko, kriminologi Joakim Sturup kertoo SVT:n uutisissa, että sivullisilla riski saada kuula kalloon rikollisten välienselvittelyn sivutuotteena on lisääntynyt merkittävästi.
– Murhat ja murhan yritykset Tukholman alamaailmassa ovat lisääntyneet selvästi ja jokaisessa ampumistapauksessa myös sivulliset ovat vaarassa, Sturup sanoo.
Sturupin mukaan varsinkin automaattiaseiden käyttö on lisääntynyt selvästi. Muutenkin väkivalta ja raakuus on tullut entistä arkisemmaksi viimeisen 10 vuoden aikana.
Lainaus SVT:stä loppuu.
Aikaisemmin on ollut epäselvää millä aseella Botkyrkassa ammuttiin, jossa tyttö menetti sivullisena henkensä. Nyt pikku hiljaa alkaa tippumaan tietoja, että aseena käytettiin rynnäkkökivääriä ja esimerkiksi Pt-median alamaailman lähteen mukaan paikalla ammuttiin kolmattakymmentä luotia.
Viimeksi viime yönä ammuskeltiin Sollentunan ongelma-alueella Malmvägenillä. Klo 01.30 aikaan aloitettiin tulitus. Sen jälkeen hätäkeskukseen huudettiin hoosiannaa ja kun poliisit saapuivat paikalle, niin kadulla oli jo hiljaista. Ei raatoja, ei osumaa saaneita kivusta valittavia gangstereita – sen sijaan kadulta löytyi useita hylsyjä, joten sotaa oltiin käyty.
Toissa yöntä taas Tenstassa tönkäytettiin uusruotsalaisen gangsterin alun polvi. Tiistaiyönä ammuskeltiin Haningessa. Maanantaiyönä niin ikään Haningessa. Ampumisia on ollut tälle viikolle yksin Tukholmassa joka yö.