Viimeisen 24 tunnin hurja saldo: 4 murhaa

Viimeisen vuorokauden murhasaldo on kovanpuoleinen. Ainakin neljä varmaa murhaa. Tukholmassa, Sigtunassa, Eskilstunassa ja Nyköpingissä ovat gangsterit pitäneet ruumiinvalvojaisia.

Ensimmäinen tapahtuma oli Eskilstunassa klo 19.50 aikaan, jossa Nyforsin ongelmallisella alueella laitettiin pystyyn tulitaistelu. Kymmeniä laukauksia ammuttiin yleisellä aivan julkisella paikalla.

Kun poliisi saapui paikalle, niin pensaikosta löydettiin haavoittunut nuorukainen, joka menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Alamaailman huhun mukaan tapetusta nuorukaisesta olisi maksettu tapporahaa. Mielenkiintoista on se, että nuorukainen oli alaikäinen, 16-17-vuotias. Hän on etniseltä alkuperältään eritreaano.

Kuvassa nuorukainen, joka pääsi hengestään.

Seuraavaksi rytisi Nyköpingissä. Ennen puolta yötä hälytettiin poliisi ongelmalliselle Brandkärrin asuinalueelle. Alueelta oli kuulunut useita laukauksia ja ihmisillä luonnollisesti paniikinpoikanen.

Poliisi löysi tässäkin tapauksessa pensaikosta haavoittuneen henkilön, joka kuoli kohta puoliin sairaalan lakanoissa. Uhri on uusruotsalainen, 21-vuotias nuorukainen. Nimen perusteella vaikuttaisi olevan kotoisin – mistäpä muualta kuin Afrikan itäosista.

Eskilstuna ja Nyköping kuuluvat Södermanlandin maakuntaan ja poliisi on listannut murhat ns. erityisiksi tapahtumiksi. Tarkoittaa käytännössä jotain sellaista, että tutkintaan panostetaan extrapoliiseja.

Seuraava murhapaikka Sigtunan kunnan Märstassa. Poliisi hälytettiin asuntoon, josta löydettiin kuollut 55-vuotias mies. Olosuhteet olivat poliisin mukaan sellaiset, että tapahtumaa tutkitaan murhana. Tästä jutusta on kaksi henkilöä otettu kiinni kuulusteluihin.

Märstan tapahtuma on luonteeltaan erilainen kuin jutussa mainitut kolme muuta tapahtumaa. Vaikuttaa enemmän juoppoporukan vahinkotapolta kuin gangsterimurhalta

Tukholman Årstasta  löydettiin varhain torstaiaamuna hengetön kolmekymppinen gangsteri. Alamaailman mukaan mies on ollut mukana useissa erilaisissa väkivaltarikoksissa. Ja nyt joutui siis itse sen kohteeksi.

Tarkempia tietoja tapahtumasta ja kulusta ei ole. Miehellä on ruotsalainen sukunimi, mutta etunimet viittaavat Venäjän suuntaan.

Lisäksi Tukholmassa on ollut joitakin pienempiä ampumisia, joista ei ole osumia eikä kiinniottoja. Kuulostavat enempi ilon ja riemun osoituksilta.