Ruotsin alamaailma on taas toiminut. Illan ja yön aikana monenlaista toimintaa ammunnasta älämölöön.

Västeråsissa paukutettiin puolen yön aikaan 35-vuotias gangsteri hengiltä. Eli hieman vanhempi kuin kesän aikana trendinä ollut teinien keskinäiset teloitukset. Kohde oli kotoisin Turkista ja Turkin kansalainen. Kuuluu jonkinlaiseen kurdimafiaan ja ollut mukana monissa väkivaltarikoksissa.
Niin ikään mies oli Västeråsin käräjillä viime keväänä syytettynä rahanpesusta, huumausainerikoksista, dopingrikoksista, jne jne. Sai pikku kakun, mutta oli odottamassa tuomion täytäntöönpanoa.
Kannattaa huomata, että samoilla käräjillä istui syytettynä 16 muutakin lähi-itäläistä velikultaa, syytekirjelmissä pääpaino rahanpesulla ja huume- sekä dopingrikoksilla. Kyse oli ”suurista kurdimafian käräjistä”, olletikin, että kaikki epäillyt eivät ollut kurdiaanoja vaan myös turkkilaisia, syyrialaisia ja palestiinoja.
Tätä kautta on helppo lähteä etsimään motiivia. Siinä ei paljon ole vaihtoehtoja; vasikointi, oharit tai joku muu kusetusveivaus. Mutta joka tapauksessa luoti tiesi paikkansa.
Malmö
Kun taas Malmössä on menossa mielenkiintoinen kuvio. Ensinnäkin illalla klo 19.30 aikaan aloitettiin tulitaistelu Bellevuegårdenissa. Kukaan ei tiettävästi saanut osumaa, mutta kymmeniä laukauksia ammuttiin ja ainakin yhdestä sivullisten autosta löydettiin luodinreikiä.
Alamaailman vinkkimiehen mukaan Malmön eteläosissa on menossa jonkinlainen vallanvaihto, tai ainakin sen yritys. Bellevuegårdenin ympäristössä sijaitsee monenlaista monikulttuurista toimintaa; on moskeijaa, etnistä kauppaa ja ravintoloita, joissa tehdään todella hyvää ruokaa. Tähän ympäristöön sopii myös yksi katugangsteriliiga.
Viime aikoina Bellevuen puistikossa ja torin nurkilla on näkynyt uusia ihmisiä. Heillä on uudet Adidaksen verkkarit ja siihen kuuluvat snickersin kengät. Siis aito katugangsterin univormu.
Porukka ei salaa mitään vaan toimii avoimesti. He myyvät huumeita kuin puhelinmyyjä Hesarin kestotilausta. Suu käy, eikä asiakas lopulta voi kuin tilata. Tuleehan siihen kaupanpäälle vielä taskulamppu. Autot on parkkeerattu maailmanomistajien elkein, eli juuri sillä tavalla, että se herättää huomiota.
Lisäksi porukka on ottanut läheisen kirjaston ja ICA-kaupan eteisen ikään kuin hallintaansa. Jopa aivan tavalliset ihmiset huomaavat mistä on kysymys.
Paikkaa voi tutkia kartalta:
No mistä sitten on kysymys? Malmön poliisi on viime aikoina kaikesta negatiivisesta julkisuudesta huolimatta ollut oikeissa töissä. Kuluvan vuoden aikana kymmeniä katugangstereita on otettu kiinni ja heidät on vangittu. Poliisin yksi taktiikka on ollut ratsata henkilöitä ja lain mukaan ladatun aseen kantamisesta saa pari vuotta kovaa, joten sillä perusteella henkilö voidaan vangita helposti. Kukaan itseään kunnioittava gangsteri kun ei kulje ilman ladattua pistoolia. Olipa uhka todellinen tai kuviteltu. Ja poliisi tietää tämän.
Toisaalta taas gangsterit ovat itse ihan oma-aloitteisesti harventaneet rivejään. Ollaan ammuttu hengiltä tyyppejä vähän sieltä sun täältä. Lisäksi poliisi on vuoden aikana tehnyt isoja huumetakavarikoita, joiden seurauksena kymmeniä gangstereita istuu kiven sisässä. Näin ollen Malmön eteläisen kauhutasapainossa on jonkinlainen tyhjiö, jota nyt aletaan syksyn pimeillä pikku hiljaa uudestaan täyttämään.
Voimme siis odottaa jännittää syksyä Malmön suunnalta.
Ruotsi on poliitikkojen luoma, mätänevä roskatunkio.
Se mitä poliitikot ovat tehneet kansalleen on rikos ihmisyyttä vastaan.
Äänestäjät ne poliitikot itselleen valitsee. Monille ruotsalaisille on jo ajatuksen tasolla kauhistus äänestää ruotsidemokraatteja tai jotain muuta vastaavaa ”rasistipuoluetta.”
Onhan se sitten mukava ottaa harhaluoti ohimoon ja päätyä kirkkomaahan parempanaihmisenä, kun eihän sitä nyt natsi-rasisteja voi äänestää.
Mieluummin nuorena kirkkomaahan täysverisenä suvakkina kuin pitkä elämä minkään sortin rasistina. Siinä on maansa tappajan mietelause.
Miksiköhän miehet oli 1800-luvulla sitä vastaan, että naisille annettaisiin äänioikeus?
Varmaan siksi, että ne ennen kuvitteli kaikenlaista pöljää, mikä nykypäivänä kuulostaa naurettavalta.
Samalla perusteella miehiltäkin pitäs viedä äänioikeus. Tosin itse olen sitä mieltä, että äänioikeutta ei pitäisi olla kenelläkään vaan vallalle pitää saada järkevä diktatuuri.
Kannattaa katsoa tämä debatti:
järkevimmät ovat Arin Karapet (M) ja bosnialainen ICA- kauppias. Karapet on itse Rinkebyssä kasvanut ja sanoo precis niinkuin asia on:
”Nyt on jo liian myöhäistä, kaikki olisi pitänyt tehdä 30 vuotta sitten!”
https://www.svtplay.se/video/27395577/sverige-mots-direkt/sverige-mots-direkt-sasong-1-17-sep-21-00?info=visa
Valitettavasti. Kuten historia on osoittanut enemmistö on enimmäkseen väärässä.
Samaa mätäpaskaahan nuo vihervassaritkin Suomeen haluaa.
Heidän kannattajaat ovat järjestelmällisesti avohoitopotilaita tai muuten tunnevammaisia mitä lie tapauksia.
Miksi he muuten tarvitsisivat pöllyä rauhoittaakseen mielensä?
Siksi pössyt haluavat huumeet vapaaksi.
Onhan se sääli että kävi näin kun oli ananaksenkin saanut juuri muotoiltua kesäkuntoon ilmaisella parturilla.
Joissakin kirjoitelmissa on haiskahtanut sellainen looginen tuhnu, jonka mukaan hiekan ja heinän maista kotoisin olevien alistuskulttuurien jugendista ei ole juuri haittaa, sillä ne kovat roistot ovat kuitenkin kotoisin Balkanilta. (eli peräisin Euroopasta)
Kuula meni oikeaan osoitteeseen, mutta ongelma onkin, että paskan tilalle tulee aina toinen paska. Lyijyä pitäisi jaella paljon ahkerammin, jotta huumediilerit alkaisivat miettimään oikeasti elämäänsä. Huumediilereiden pysyvään poistamiseen tarvittaisiin joku valpon tyylinen instanssi, joka hoitelisi mulkerot kaikessa hiljaisuudessa pois päiväjärjestyksestä.
Kun sivulliset alkavat saada enemmän osumia käy seuraavasti: ensin asia yritetään vaieta kuoliaaksi. Sitten kun paine ottaa kantaa kasvaa liiaksi sanotaan, että joukko kuolleita kantiksia täytyy kestää, jotta voitaisiin auttaa isoa määrää ihmisiä.
Kyllä Ruotsi on ajautunut niin pahaan tilanteeseen, että sinne on pakko saada EU:n puolesta rauhanturvajoukot. Ei hyvältä näytä, eikä kuullosta ei.
Ainoo mitä joku EU lähettäisi Ruotsiin on mellakkapoliisit hakkaamaan ruotsalaisia tai meidän maksaman tukipaketin maan mafioille. Sitten joku paskantärkee komission virkamies tulisi kättelemään maan hallinnon edustajia ja kävisi pullakahvilla moskeijassa.
Vain latteuksia tänään kun en muutakaan jaksa: ”Monikulttuurisuus on rikkaus” Ei mulla muuta!!!”
”Monikulttuurisuus on rikkaus” on yhtä kuolematon sanayhdistelmä kuin ”proletariaatin diktatuuri”.
Ei Snickers kenikiä oöe olemassa vaan scehrersin kenkiä.
Snickersit (suklaapatukat) syödään, kengät taas ovat Skechers.
Ruotsalaisten typerys ja herkkäuskoisuus maailman parantajana ei lakkaa hämmästyttämästä.
Maa on ajettu myös täysin puolustuskyvytön maan tilaan.