Vihervasemmistolainen maahanmuutto- ja talouspolitiikka voi johtaa jopa kansanmurhaan

Koko rasismihysterian ytimessä on pelko siitä, että ”äärioikeiston” ”vihanlietsonta” voi johtaa jopa kansanmurhaan. Tästä kertoo esimerkiksi 30-luvun kaiku tai uuniluukkujen kolina -jutut. Minun mielestäni taas vihervasemiston harjoittama politiikka voi johtaa siihen, sillä sen johdosta maahan tulee paljon sopeutumattomia maahanmuuttajia ja valtion talous saadaan kuralle holtittomalla velkaantumisella. Taloudellisesti heikompina aikoina muukalaisvihan yleensä lisääntyy ja tietysti se kohdistuu etupäässä sellaisiin ryhmiin joista ei pidetä.

Monissa Itä-Euroopan maissa on huono talous tilanne ja siellä asuu paljon huonosti integroituvia romaneita. Heitä suorastaan vihataan siellä ja ”äärioikeisto” puhuu jopa lopullisesta ratkaisusta. Suomessa on huomattavasti vähemmän romaneita, eikä täällä heitä samalla tavalla vihata, eikä ”äärioikeistokaan” ole heistä juuri kiinnostunut.

Sen sijaan ”äärioikeisto” on Suomessa hyvinkin kiinnostunut Lähi-idästä ja Afrikasta tulleista maahanmuuttajista, sillä heitä on huomattavasti enemmän ja heidän määränsä kasvaa räjähdysmäisesti, eivätkä he tule sopeutumaan kunnolla Suomeen. Heistä on syytäkin puhua, sillä massamaahanmuuttoa sieltä ei ole onnistunut missään länsimaassa. Aina kun persut ottavat tämän asian esille maahanmuuttokeskustelussa, ei vihervasemmistolla ole tarjota siihen mitään vasta-argumenttia. He eivät noteeraa asiaa mitenkään, tai nostavat rasismikorttin esiin. Heillä ei myöskään esittää mitään toimivia ratkaisuja ongelmiin. Venäjällä ei muslimeista ei koidu yhtä suuria ongelmaa kuin lännessä, koska siellä niille pitään kovempaa kuria, ja kuten tunnettua, kuripito ei kuulu vihervasemmistolaiseen ideologiaan. Kun Tanska yrittää soveltaa muslimeihin vähänkään kovempia keinoja nekin olivat vihervasemmistomme liikaa.

Maahanmuuton ongelmista vihervasemmisto ei edes halua puhua, vaan haluaa lakaistane maton alle. Esimerkiksi vihereiden puoluejohto on kehoittantu edustajiaan olla puhumatta maahanmuuttajien seksuaalirikoksista. Brittaniassa on paljastunut laajoja lasten hyväksikäyttä skandaaleja, joita viranomaiset piilottelevat rasismileiman pelossa. Ruotsissa taas sosiaalidekraatteja on kehoittetu vaihtamaan puheenaihetta, jos he joutuvat väittelyyn maahanmuuttopoliitasta. Ruotsin pääministeri on näyttänyt siitä oikein malliesimerkin. Myöskään maahanmuuton kustannuksia ei ole haluttu Suomessa laskea, mutta kun perussuomalaiset yrittivät teettää puolueettoman laskelman niistä, sekin aiheutti vinkumista vihervasemmistossa. Sitten kun perussuomalaiset taas itse laskivat niitä tutkimus on kuulemma automaattisesti väärässä.

Tyypillinen vihervassari ei ymmärrä maahanmuutosta juuri mitään. Ari Ojapelto on onneksi virkistävä poikkeus sääntöön. Hän on esim. kirjoittanut kirjan siitä, miten tegnologian kehitys vie lopullisest työpaikat. Tämänkin takia hän ymmärtää suhtautua maahanmuuttoon kriittisesti. Kun Ojapelto teki maahanmuuttoa koskevan vastineen Kansa Uutisiin tyypilliselle rasismihössöttäjälle Miia Haglundille jauhot pöllähtävät aina Kotkasta Kuusamoon saakka. Rasisminvastustajien tietämättömyyden näkee siitäkin, että heidän mielenosoituksiinsa osallistuu yleensä hyvin nuorta väkeä. Ei jotain BLM-pissistä kiinnosta teknologian viemät työpaikat tai maahanmuuttoon liittyvät tilastot, vaan mustien,muslimien ja homojen hyysääminen on paljon muodikkaampaa. Rasismihössötys todella on muoti-ilmiö, sen huomaan esim. julkkisten kannanostoista ja urheilijoiden polvistumisista BLM-liikkeelle.

Nykyinen vihervasemmistolainen hallitus velkaantui ennen koronakriisiä nousukaudella kahden miljardin vuosivauhtia ja on aikeissa myydä tuottavaa valtio omaisuutta miljardeilla, jotta pystyisi pitämään edes osan populistista vaalilupauksistaan. Muutenkin talouslinja oli rakennettu epärealististen odotusten varaan. Eli jo kymmen vuotta jatkunut holtiton velkaantuminen olisi saanut todennäköisesti jatkoa ilman koranakriisiäkin. Tätä menoa Suomi on pian selvitystilassa. Edellinen hallitus sai sentään velkaantumisen hetkellisesti pysähtymään. On ymmärrettävää, että koronakriisin aikana valtio velkaantuu, mutta pääministeriämme siteeraten. ”Onko pakko käyttää yli miljardi euroa vuodessa maailman parantamiseen juuri nyt?” ”Onko pakko lennättää kreikasta ”pakolaislapsia” juuri nyt?” ”Onko pakko tuhlata valtion rahaa ideologiseen hörhöilyyn juuri nyt?”

Tästä kaikesta voi seurata jopa kansanmurha, mutta todennäköisempää on eri kansanryhmien toisiin kohdistama vihanpito ja jonkinlainen sekasorto. Jos shiiat ja sunnit turkkilaiset ja kurdit eivät tule kotimaissaan keskenäänkään toimeen, luuleko joku, että muuttaessaan Suomeen tilanne muuttuu? Eivätkä muslimit tunnetusti kunnioita vääräuskoisia, eivät varsinkaan meitä pakanoita, ja kun he eivät kunnioita meitä, niin luonnollisesti metsä vastaan niin kuin sinne huudetaan. Vastaavasti kaukoidästä tulleet maahanmuuttajat tunnetaan kohtelijausuudestaan ja ahkeruudestaan, siksi juuri kenelläkään ei ole heistä mitään pahaa sanottavaa.

EDIT: Tein aiheestä myös videon youtubeen

 

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Subscribe
Notify of
guest
38 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Juha
Juha
14.10.2020 18:18

Kaikki kommunistiset utopiat päätyvät lopulta tuhoon, katastrofiin ja kuolemaan. Niin tämäkin.. Neuvostoliitto, Kambozea tai Venezuela ei ole opettanut näille aivottomille idiooteille mitään.. koska meillä on unelma.

kanander
14.10.2020 22:34
Vastaa...  Juha

Duoda, duoda! Mites se on tuon Kiinan kanssa?

CvK
CvK
14.10.2020 23:49
Vastaa...  kanander

Kiinan kansatasavaltahan on vielä voimissaan, mutta veret lennättävää päätöstä odotellessa voi esittää arvailuja roiskeiden lentomatkoista.
Toinenkin kansantasavalta on vielä päättymättä::
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansantasavalta

Muut ovat päättyneet ja veri on parskunut – kait vissiin kaikissa tapauksissa tähän asti?!

Kiina on niin iso tapaus että sen päättyminen tai sen isompi muukin muutos vaikuttaa kaikkialle. Kiinalaisilla muuten on ”uudelleenkoulutusjärjestelmä” omille muslimeilleen.

Juha88
Juha88
18.10.2020 11:58
Vastaa...  CvK

”Kiinalaisilla muuten on ”uudelleenkoulutusjärjestelmä” omille muslimeilleen.”

Tämä on AINOA asia mikä kiinassa tehdään oikein.!

Minä
Minä
15.10.2020 04:51
Vastaa...  kanander

Kiinassa rahaa takoo kapitalismi, jota kommunistit käyttävät vahvistaakseen valtaansa ja saadakseen Kiinalle enemmän vaikutusvaltaa maailmalla.

Se saattaa kyllä ryöstäytyä käsistä, koska kansan vaurastuessa, alkaa kansa vaatia oikeuksia, joista ei aiemmin ollut edes puhetta ilman vakavia seurauksia. Tämä vaurastuminen saattaa kaataa kommunistit. Aika näytää, turha kovin suurella varmuudella arvailla.

Poonaan kimmi
Poonaan kimmi
15.10.2020 08:17
Vastaa...  kanander

Kiinan tuhoa ei olla vielä nähty mutta voi se tulla sekin.

hieno homma
hieno homma
15.10.2020 00:56
Vastaa...  Juha

Samaa mieltä, nämä unelmaa ajavat kommarit eivät halua ymmärtää notta niiden ideologia johtaa sivistyneen maailman totalitääriseen tuhoon 🤔 eivät perkeleet ole ottaneet oppia historiasta, taistolaisten jälkeläiset tulevat tyrkkäämään sivistyksen viemäriin….. ps.mielestäni viherkommareiden aika on ohi jos maamme vielä jotenkin pystyisimme pelastamaan….

Oksennuspussi käteen valmiiksi
Oksennuspussi käteen valmiiksi
14.10.2020 18:32

Jimmie Åkesson (SD) debatteeraa maahanmuutosta Annika Hirvosen (MP) kanssa:

https://www.expressen.se/tv/politik/se-hela-migrationsdebatten-har/

Pirtsakka
Pirtsakka
14.10.2020 21:25

Annika on ilmiselvästi suomalaista alkuperää, mutta on omaksunut täysin pahimman version ruotsalaisuudesta. Muuten, mitä loppujen lopuksi tarkoitetaan sanomalla ”meidän pitää kantaa vastuumme”? Mistä se meidän vastuumme syntyy?
Tuossa Åkessonin ja Hirvosen keskustelussa toistuvat samat aiheet, joista meilläkin puhutaan ja riidellään jatkuvasti. Hirvonen vaikuttaa kivikasvoiselta sfinksiltä, jonka mielenliikkeitä ei voi ilmeistä lukea (vähän kuin Suomen pm) ja on selvästi rakentanut ympärilleen muurin, jota ei läpäise minkäänlainen muu puhe kuin hänen omaan ideologiaansa perustuva. Tosin on tunnustettava, että en voinut katsoa väittelyä loppuun saakka ensinnäkin sen vuoksi, että tuota samaa jankutusta on tullut kuunneltua riittävästi ja toiseksi siksi, että sitä suosittelemaasi oksennuspussia ei tähän hätään löytynyt.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
14.10.2020 18:48

Lisäksi tunnutaan olevan täysin sinisilmäisiä sen suhteen, ettei vierailla valloitushaluista ideologiaa edustavilla valtioilla voisi olla länsimaiden suhteen myös ei niin hyväntahtoisia intressejä. Tuoreessa muistissa lienee se miten Turkki viime keväänä ja kesällä yritti kiristää Eurooppaa kuskaamalla elintasopakolaisia Kreikan rajalle. Jo syksyllä 2015 se tarjoutui ottamaan turvapaikanhakijat takaisin, jos Eurooppa ottaa 7 milj turkkilaista. Voidaan tietysti esittää, että Turkki pyrki hyötymään jo olemassa olevasta ongelmasta, mutta ei sovi unohtaa, että se on jo vuosikymmeniä rahoittanut radikaali-islamia edustavia moskeijoita Euroopassa, se harjoittaa laajenemispolitiikkaa Syyriassa, Libyassa ja Itäisellä Välimerellä, se tukee Azerbaistania ja se on Euroopan vuosisatainen vihollinen. Lisäksi monet muslimien uskonnolliset johtajat ovat uhonneet islamin valloittavan Euroopan.

sakke
sakke
14.10.2020 19:09

Turkille muuten maksetaan siitä että se pitää pakolaisia siellä eikä päästä tänne.
Meidän rahaa menee tuohon hölmöyteen. Rajat vaan pitäviksi ja endorkani kaninkoppiin pompottelemaan.

Euroopan itsemurha
Euroopan itsemurha
14.10.2020 20:26

No libyan gaddafi sanoi aikoinaan, tai varoittikohan, että muslimit valloittavat euroopan. Nimittäin nussimalla. Eipä tuo väärässä ole ollut tähän asti.

Sillei nätisti tietty
Sillei nätisti tietty
14.10.2020 18:58

Noita vasemmistohaihattelijoita pitää jatkossa talouden romahdettua ja yhteiskunnan ollessa kaoottisessa tilassa kyllä muistaa jotenkin.

Pena76
Pena76
14.10.2020 19:24

Näköjään hallitus saa Suomessa tehdä tuhoa ja hölmöilyä vaikka miten paljon, silti ”kannatus” kestää ja ministerien luottamus. Vihreätkin sitä mieltä että pitäisi julistaa ”ilmastohätätila”. Sitten tuo täysin turha tutkinta tuosta elokapinasta. Itsepähän eivät kuunnelleet kehotuksia ja olivat monta tuntia siinä liikennettä tukkimassa.

Minä
Minä
15.10.2020 04:56
Vastaa...  Pena76

Pääministeri vähän vilauttelee paljasta pintaa ja suosio kasvaa. Meno kuin missikisoissa, mutta nyt sillä punnitaan pääministerin soveliaisuutta ja luotettavuutta.

Moonman
Moonman
14.10.2020 19:39

Jos tulee se lopullinen romahdus ja talouskriisi, jolloin tämä tiettyihin ryhmiin kohdistuva vihanpito oletettavasti lisääntyy, niin hallitus jatkaa rahan kippaamista maahantunkeutujien ylläpitoon viimeiseen asti, koska jos ilmaisen rahan jakaminen loppuu niin tuloksena on sama kaaos, rikotut julkisivut ja tulipalot kuin amerikassa juuri nyt. Vaikka rasismi onkin aina se suurin uhka, niin Suomalaisten päälle voi kusta loppuun asti ilman pelkoa, kunnes viimeisetkin eurot on nyhdetty veronkorotuksina, ei tule kansannousuja eikä mellakoita.

Kukavaan
Kukavaan
14.10.2020 19:55

Kansanmurha on prosessi, jolla lopetetaan kansan olemassaolo. Jos toimitaan nopeasti, pitää tuhota yksilöitä eli päättää heidän elämänsä. Mutta asian voi hoitaa muutenkin, huomaamattomasti ja hitaammin ilman yksilöiden surmaamista. Lopetettavat jopa itse innolla osallistuvat prosessiin ja maksavat kustannukset.

Ruotsissa ja Suomessa on tällä hetkellä käynnissä kyseisen prosessin versio, jossa lopetettavat osallistuvat omaan tuhoamiseensa. Maat ovat eri vaiheissa. Ruotsi on loppusuoralla ja Suomessa on otettu ensi askeleita. Viro saa toistaiseksi olla rauhassa. Sen väestöllä on muistissa edellinen yritys ja Siperian kyyditykset.

Hitaampi versio tapahtuu turmelemalla väestön moraalia, lannistamalla rehellisiä ja yritteliäitä ja palkitsemalla roistoja ja valehtelijoita. Nuorisolle tuputetaan homoilua, lesboilua ja sukupuolen vaihtoa. Huumeita yritetään saada lailliseksi. Rikolliset pääsevät kuin koira veräjästä. Media valehtelee. Oikeuslaitos tuhoaa väestön luottamusta.

Onko kyseessä ihmisyhteisöön rakentunut itsetuho-ominaisuus vaiko jonkin ryhmän toiminnan tulos. Neuvostoliitossa kansojen tuhoaminen oli selkeästi kommunistisen eliitin toiminnan tavoite. Myös suomalaisuus riitti tuhotuksi tulemiseen.

Suomessa on käynnissä hidas kansanmurha.

Minä
Minä
15.10.2020 04:59
Vastaa...  Kukavaan

Nykymenoon löytää vastaukset, jos tutustuu kulttuurimarxismiin, jonka tavoite on länsimaisten yhteiskuntien tuhoaminen. Se on heidän julkisissa kirjoituksissaan ihan suoraan kerrottu kaikkine keinoineen, jotka selvästikin ovat vihervassujen ja muiden ns. suvaitsevaisten toiminnassa nähtävissä.

joku
joku
14.10.2020 19:56

Ihan hyvää tekstiä joka heijastelee myös omaa ajatusmaailmaa. Se on ristiriitaista, että haluaa tuhota Suomen talouden ja sitä kautta sohia muurahaispesää ja näin lietsoa eripuraa ja sotaa, kun samalla tajuaa jollain tasolla kuinka kauheaa se olisi. Mutta toivottomuus tuottaa joko ensin apatiaa ja sitten väkivaltaa tai suoraan väkivaltaa. Toivottomuuden jatkuminen polarisoi kansakuntaa ja ulkomaalaisten keskittymistä ja mm. koulujen valtaamista joka ajaa rikkaat valkoiset pois ja köyhät joutuu jäämään vähemmistöön lapsineen. Tämä ajaa kulttuurit pakosti erilleen

Tuloksena on joka tapauksessa kaaos ja sota jossain vaiheessa. Se ei tule huomenna vaan oma arvaukseni on 5-20 vuoden päästä. Todennäköisesti matkalla on totalitarismi jossa eliitti yrittää pakkokeinoja kasaamalla paniikissa hallita kansalaisia samaan aikaan, kun eliitti näkee kaiken sortuvan. Koska viha tulee kohdistumaan myös eliittiin sitten kun millään ei ole mitään väliä.

Multikultuuri ei ole koskaan toiminut ja se lopulta tuhoaa kansan ja vain yksi rotu säilyy. Itse en tätä tajunnut, mutta raamatun Baabelin tornin kaatuminen voi kuvata historiaa jossa yksi kansakunta ja kieli jakaantui multikultuurin takia.

Olen kallistunut boikotoimaan kaikkea Suomalaista kauppaa joka käyttää ulkomaalaisia missään. Tämä on Suomen kurjistumista ja vihan lietsontaa. Äänestämällä ei voi vailuttaa.

CvK
CvK
14.10.2020 20:57
Vastaa...  joku

”se lopulta tuhoaa kansan ja vain yksi rotu säilyy. ”

Tästähän ovat oppineet muslimitkin kirjoitelleet jo kauan sitten. Esim.

Perhaps the most frequently cited observation drawn from Ibn Khaldūn’s work is the notion that when a society becomes a great civilization, its high point is followed by a period of decay.
… … …
Once the barbarians solidify their control over the conquered society…
… Then, eventually, the former barbarians will be conquered by a new set of barbarians, who will repeat the process.

Lisää tuosta täältä:: https://en.wikipedia.org/wiki/Ibn_Khaldun
ja suomenkielisessä versiossa wikipediasivusta mainitaan että hän tarkoitti _paimentolaiskansoja_ jotka valloittavat jne. eli osuu edelleen tänäkin päivänä vaikka paimentavat vain iPadejä.

jihad Joe
jihad Joe
14.10.2020 20:00

Iso osa nykyisestä äärioikeistolaisesta toiminnasta on reagointia islamisaation uhkaan.
Sellaisessa mukana olevat kokevat valtiovallan olevan asian suhteen liian passiivinen tai peräti välinpitämätön.

Hommanmaksaja
Hommanmaksaja
14.10.2020 21:15
Vastaa...  jihad Joe

Näinhän siinä sitten käy. Itse olen valitettavasti päätynyt siihen, että lopulta ruumiita tulee ja paljon.

CvK
CvK
14.10.2020 23:32
Vastaa...  jihad Joe

Mitenkähän kokevat esim. Puolan valtion toimet?
Eipä taida valtio asiassa tuntua ainakaan välinpitämättömältä Puolassa, tai muissakaan ex-itäblokin maissa joissa valtio on asettunut matutusta vastaan. Puolassa on jopa ”HBTQ-fria zoner” josta EU-byrokraatit eivät oikein tykkää.

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
14.10.2020 20:00

Tuon kirjoituksen pitäisi jokaisen polvistuvan vihervassaripiiperön lukea ja ymmärtää elämän realiteetit. Jos tulevat sukupolvet jäävät Suomeen vähemmistöksi, ei pelkkä polvistuminen riitä. Saavat kulkea kontaten.

Hommanmaksaja
Hommanmaksaja
14.10.2020 21:16

Taitaa olla heille liian vaikeaa luettavaa. Helpompi laulaa Kumbayaa.

Asyylinhakemisoikeus anywhereanytime x 10
Asyylinhakemisoikeus anywhereanytime x 10
14.10.2020 20:16

Edelleenkin (p)ällistellään sitä että 2015 tuli noin 165.000 ”turvapaikanhakijaa” Ruotsiin. So What? Heitä olisi aivan yhtä hyvin voinut tulla 500.000 tai 1.000.000; nyt sattui tulemaan ”vain” 165.000.

Olisi mielenkiintoista tietää olisiko ääni muuttunut kellossa jos tulijoita olisi ollut vaikkapa 500.000? Tai 165.000 joka vuosi 2015-2020? Olisiko Morgan Johansson edelleenkin naama punaisena jankuttanut ”Vi måste värna asylrätten, alla har rätt att få sin ansökan prövad” (”meidän täytyy vaalia asyylinhakemisoikeutta, jokaisella on oikeus jättää anomus ja saada se käsiteltyä”)?

Los6666
Los6666
14.10.2020 20:53

oisko noi paskavarpaat saattanu ihan ite aiheuttaa sen, ettei normaalijärkiset suomalaiset niistä pidä?
hmm… jännä juttu ku se 99,9% pilaa muidenkin lähi-itäläisten maineen 🖕🖕🖕🤘

Rigor.Mortis
Rigor.Mortis
15.10.2020 06:21

”..Venäjällä ei muslimeista ei koidu yhtä suuria ongelmaa kuin lännessä, koska siellä niille pitään kovempaa kuria..” Joo-o. Jos haluaa nähdä todella jännittäviä lukuja, niin kannattaa vilkaista Venäjän väestöennusteita. Kas kun siellä on tällä menolla kolmannes, tai pahimmillaan jopa puolet, kansasta musulmaaneja vuosisadan puolen välin tienoilla. Kukas sitä kuria niille sitten pitää?

Ei huono
Ei huono
15.10.2020 08:14
Paloasema palaa
Paloasema palaa
15.10.2020 08:38

Skånen Hörbyn paloasema palaa. Lieneekö paloinsinöörien uusin innovaatio?

Ohikulkija
Ohikulkija
15.10.2020 09:48

Ei Suomessa ole rasismia, mutta kun aikansa katselee näiden Lähi-idän ja Afrikan ihmisiä, niin mieleen tulee aikanaan ajatus…
Tuo ajatus ei olekkaan enään niin ihanan naivi, vaan kyyninen ja perseilyyn kyllästynyt…
Tuota ajatusta ei kuitenkaan pidä sekoittaa rasismiin, vaan se täytyy ymmärtää kokemuksen tuomaksi viisaudeksi…

Ollipoika
Ollipoika
15.10.2020 11:26

On todennäköistä, että tämä sopeutumattomien hyysääminen päättyy kun maksajat kyllästyvät. Silloin morkoolit soi.

viherpekkuli
viherpekkuli
16.10.2020 12:30

Vuosaaressa poltettiin sata vuotta vanha koulurakennus.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0d1eba09-5bec-4214-8ae9-090809c649e0

”Harvemmin nämä itsestään syttyvät”, oli palomestari vastannut lehden kysymykseen.
Nämä tapaukset ovat niin merkittäviä tulevaisuuden kannalta, että lehdet eivät saisi jättäytyä viranomaistiedon varaan, vaan toimittajien täytyy mennä paikan päälle haastattelemaan silminnäkijöitä.
Voisivat kysäistä vaikka: ”piripäät vai geelipäät asialla ?”

Huonot ovat merkit
Huonot ovat merkit
16.10.2020 13:55

Ainakin se on johtanut jo monien kansalaisten murhaamiseen ja raiskauksiin.

Juha88
Juha88
18.10.2020 11:47

Erittäin, erittäin hyvä hyvä kirjoitus ja hyvin tiivistetty!

Sakari Rajamäki
Sakari Rajamäki
18.10.2020 12:15

Aiheeseen liittyen tuli vielä mieleen tarina Saksanmaalta. Nykyisin turkkilaisvähemmistö aiheuttaa valtavasti ongelmia Saksassa ja he usein kohtelevat saksalaisia kaltoin. Kun turkkilaisnuoret haukkuivat bussin takapenkillä saksalaisia, miten surkeita ne ovat ja miten niistä ei ole enää mihinkään jne. Edempänä istuva vanha mummo kuunteli turkkilaisnuorten juttuja korvat punaisena, kun hän oli jäämässä pois bussista, ennen sitä hän kuittasi turkkilaisille. ”Niin ne juutalaisetkin sanoivat..”