Sotatoimet ovat jatkuneet kiivaina vähän siellä sun täällä. Viime yönä tulitettiin asuntoja ainakin Malmössä ja Tukholmassa.
Malmön Rosengårdissa avattiin tuli kohti kerrostalohuoneistoa. Useita laukauksia kilahti sisään huoneiston keittiön ikkunasta. Tapahtuma-aika viime yönä klo 01.00 aikaan.
Asunnossa oli ampuhetkellä kolme henkilöä, mutta kukaan ei tiettävästi ole saanut osumaa. Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä ja ampuma-aserikoksena. Ketään ei toistaiseksi ole haettu harmaaseen huoneeseen siniseksi pamputettavaksi.
Tukholmassa samanlainen ampujainen pari tuntia aikaisemmin eilisen puolella. Klo 21.50 aikaan räjähti rynnäkkökiväärikeskitys Etelä-Tukholmassa Farstassa.
Täälläkin tuli avattiin kohti kerrostalohuoneistoa. Eikä tässäkään tulituksessa kukaan loukkaantunut. Luodit vain sinkosivat ikkunasta sisälle huoneistoon ja ainoa murhe on soittaa lasinkorjaajalle.
Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.
Tukholman ampumisella on joku yhteys lauantaiseen aivan vastaavaan ampumiseen lähistöllä Västbergassa. Kosto, ja koston koston kosto.
“Vielä ammutaan monta laukausta ennen kuin rispektimittari on sopusuhtaisessa asennossa” – Tukholmalainen sananlasku.
Vaikka nämä ampumistapaukset kuulostavat sinänsä vähäpätöisiltä, niin jokainen voi kuitenkin pohtia kohdalleen, että olisiko yksi elämän hienoja kokemuksia kun naapurihuoneiston ikkunat ammutaan rynnäkkötulituksella kilin pirstaleiksi. Isoissa kerrostalokomplekseissa ampuja voi sekaantua ikkunoista pienessä kokaiinitöhinässä, tai tikkukädet eivät jaksa pitää rynnäkkökiväärin piippua suunnattuna juuri sinne, minne haluaisi. Sarjatulella ampuminen on vähän muutenkin sellaista roiskintaa suurella hajonnalla.
Lisäksi näihin tottuu. Asukkaat eivät ehkä totu, mutta “suuri yleisö” tottuu. “Aijaa, taas yksi ampuminen. Noh, sattuuhan sitä!”. Tämä tottuminen tekee asioista juuri sen, että ne arkipäiväistyvät ja monikulttuurisuudesta tulee yhä isompi osa yhteiskuntaa.
