
Vuoden viimeisenä päivänä pätkäistiin Malmössä hengiltä 28-vuotias Saleh Omaira, joka kuuluu suureen arabiklaaniin. Tällä klaanilla suurin pesäpaikka on Saksassa, mutta Malmössäkin heitä on sen verran, että porukka on päässyt poliisin listalle 40 vaikutusvaltaisimman klaanimafian joukkoon.
Kyseessä on Fattahin sukuklaani, jota johtaa 50-vuotias mies. Nyt kuollut poika oli toinen klaanin johtoon kuuluvista miehen pojista. Voi siis vain kuvitella mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan kun arabiklaani(t) ovat sotajalalla. Klaaniin kuuluu useita kymmeniä henkilöitä.
Fattahin lisäksi Ruotsissa on siis muitakin klaaneja, jotka ovat tulleet kuppaamaan ruotsalaisia veronmaksajia vähän sieltä sun täältä, kaikki tietenkin turvapaikanhakijoina paossa sotaa, vainoa ja kidutusta.
– Staffanstorpissa vaikuttaa klaani Abdo, jota johtaa 50-vuotias Samir Abdo 30-vuotiaan veljenpoikansa Ismailin kanssa. Toimeenkuvaan kuuluu talousrikokset, varastetun tavaran kauppa. Suku asuttaa isoa maatilaa, jossa on mm. autokauppaa.
– Göteborgissa vaikuttaa klaani Ali Khan, jota johtaa 63-vuotias partaäijä Hashem Ali Khan. Klaaniin kuuluu 40 kriminaalia ja toiset saman verran samannimiseen “sivuklaaniin”. Kyse on samasta suvusta, joista toinen tekee rikoksia, toinen pesee rahaa.

– Malmön yksi kovanpuoleisista klaaneista on Amirin klaani, jossa pääpaino on tukkukaupan ympärillä. Mitä sekin sitten tarkoittaa, nimittäin jossain vaiheessa perheestä yritettiin vasikoida jotain, ja tässä yhteydessä tulikin ilmi, että perhe salakuljettaa tavaraa Belgiasta. Lisäksi pommi-iskut ovat olleet top-favorit-listalla.
– Malmön gangstaklaani Zein, johon kuuluu useita kymmeniä miehiä ja eri sukuhaaroista, joilla on joillakin hieman eri kirjoitusulkoasu. Mutta Zeinejä kuitenikin.
Tämä porukka pyörittää Outlaws ja Satudarah-jengejä ja ovat syvällä mukana Tanskan puolella La Familiassa. Joten ei mitään kilttejä koulupoikia.
– Jönköpingissä häärää Ez-Edinnen klaani. Tähän klaaniin kuuluu kolme isoa sukua, joista osa majailee Göteborgissa, mutta tiiviisti ollaan yhdessä. Toimeenkuvaan kuuluu petoksia, rahanpesua ja herkästi hiiltymistä. Yksi 25-vuotias päällikkö nimittäin joutui pari vuotta sitten odottelemaan ravintolan ulkopuolella, jotta sieltä vapautuisi paikkoja. Jonottaminen ei sopinut herra isoherralle ja hän ampuikin ravintolan ikkunat palasiksi.
– Klaani Fakhro, jolla on pesäkkeitä useissa Etelä-Ruotsalaisissa kaupungeissa. Poliisin mukaan yksi menestyksekkäimmistä klaanimafioista, joilla on toimintaa ainakin Arlövissä, Bjuvissa (Malmössä), Helsingborgissa, Trelleborgissa, Boråsissa ja Göteborgissa.
Tälläkin klaanilla on hyvät yhteydet Saksaan. Poliisin mukaan kun klaani on ollut sotajalalla, niin Saksan siiveltä ollaan saatu lisävoimia apuun.
– Södertäljessä useita klaanimafioita, ainakin kuusi perhettä Khouri ja Halef mainittuina. Todella väkevät kontaktit eri toimijoihin ja keskenään. Lisäksi toimintaan kuuluu kirkon pyörittäminen tai hallussapito.
Tällä Södertäljen syyrialaismafialla lienee kaikista vaikuttavin CV. Klaanien jäsenet jakaantuvat useaan eri siipeen ja toimialaan. Luultavasti länsimaalainen ihminen ei edes tajua millaisen lonkeron tämä porukka on luonut Tukholman eteläpuolen Botkyrkaan ja Södertäljeen, joka on klaanien pesäpaikka. Jäseniä arvellaan olevan muutamasta sadasta useampaan sataa. Joidenkin arvioiden mukaan käytännössä koko Södertälje on tämän, tai näiden porukkojen hallinnassa.
Tässä muutama suurin klaanimafiasysteemi mainitakseni. Poliisin mukaan tällaisia klaanimafioita on nelisenkymmentä. Tiedot on kerätty vähän sieltä sun täältä, eikä näille nyt ole tarjota mitään yhtä linkkiä vahvistukseksi. Mutta esimerkiksi Ali Khanin suvusta puhutaan tässä Expressenin artikkelissa.