On hieman ollut epäselvyyttä, että paljonko Pohjolaan tulee turvapaikanhakijoita nyt kun rajoja on kiinni koronapandemian takia. Tässäpä vähän tilastoja muutamassa jaksossa. Ensimmäisenä Suomi.
Hussein Al-Taeen takavuosien kiihotteluista syyttämättäjättämispäätökset
Valtakunnansyyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä Hussein Al-Taeen tapauksissa, jossa Al-Taeeta epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Miesten meikkaus, uusi trendi vai vanha tabu?
Meikkaaminen on yleisesti ajateltu lähes yksinomaan naisten tavaksi. Naiset korostavat kauniita piirteitään, kuten huuliaan ja ripsiään ja vaikkapa luomivärin kohdalla kaunistavat muuten itseään, sillä ei kenelläkään ole luontaisesti vaikkapa siniset tai violetit luomet.
Kesän 2019 huomiota herättäneestä murhasta kiinniotto
Vuoden 2019 elokuussa tehtiin Malmössä suurta huomiota saanut murha, joka on toistaiseksi ollut selvittämättä. Nyt poliisi on vanginnut teosta epäiltynä reilu parikymppisen nuorukaisen.
Tumbassa tulitusta tuutin täydeltä
Botkyrkan hieman ongelmaisella asuinalueella Tumbassa koettiin sunnuntai-iltana reipasta suuren maailman henkeä. Kerrostalon ikkunoita ja seiniä tulitettiin ampuma-aseella.
Solnan hautausmaalla kolmannen kerran satoja hautakiviä nurin
Jos Spångan kirkko on kokenut kovia viime aikoina, niin kova kohtalo on ollut myös Solnan hautausmaalla. Viikonlopun aikana potkittiin taas nurin monta sataa hautakiveä.
Kranaatti-iskut jatkuvat Tukholmassa
Pommi-iskurintamalla on ollut hieman hiljaista, mutta eilen illalla päästiin taas tositoimiin. Kerrostalon toisen kerroksen parvekkeelle heitettiin nimittäin kotoisaa tunnelmaa tuomaan: käsikranaatti.