Ruotsalaisen räppärin Einarin kidnappaus- ja ryöstöjuttu saa aina vain kummallisempia piirteitä. Mistähän ihmeestä oikein on kysymys.
Nyt selvisi, että oikeus on vanginnut tapahtuman johdosta 26 henkilöä. Kaikkien vangittujen nimet ovat hyvin ei-ruotsalaisia nimiä. Myös se yksi vangittu, jolla on ihan perisuomalainen nimi. Myös yksi nainen on vangittu.
Se mitä tiedetään on se, että räppäri Einar kidnapattiin joskus viime vuoden keväällä marras-huhtikuun vaihteessa. Tässä yhteydessä Einar oli pahoinpidelty ja ryöstetty. Myös jonkinlaista anaalista väkivaltaa oli tehty. Kidnappaajien toimesta kaikki kuvattiin.
Satuin saamaan käsiini kuvia, joita uusruotsalaiset kidnappaajat olivat räpsineet teon aikana. Einar oli mm. sidottu alastomana kädet selän taakse tuoliin ja kuvissa nenästä valui verta. Kuvat oli otettu ihan kuin ne olisivat joltain s/m-pornosivuilta. Einarille oli laitettu koiran panta kaulaan yms alistamiseen viittaavaa iluustraatiota. Yhdessä kuvassa Einarille oli puettu naisten peruukki ja joku naisten toppi tms. asuste.
Aikaisemmin on tullut esille, että teolla oli joku sen tapainen motiivi, että Einar valkoisena ruotsalaisena räppärinä ikään kuin omi vain mustille muka kuuluvaa räppimusiikkia. Einar itse oli tekoaikaan kuitenkin vain 17-vuotias ja lähes kaikki vangitut paljon vanhempia.
Alamaailmassa ei tiedetä mitään sellaista motiivia olevan olemassa, kuten velka tms. alamaailman touhuihin sotkeentuminen. Einar ei siis esimerkiksi ollut mukana huumekaupassa.
Kysymys tosiaankin kuuluu, että miksi bussilastillinen uusruotsalaisia otti osaa tuollaiseen kidnappaukseen ja nöyryytykseen. Kun tähän kysymykseen saadaan vastaus, niin tiedämme paljon enemmän mitä kehitysmaista tulleet ihmiset ajattelevat.