Uusruotsalainen käräjille Brysselin terrori-iskusta

Isis-Krayem.
Kevään 2016 Brysselin terrori-iskun tiimoilta syytettyjen penkillä istuvan uusruotsalaisen Malmöstä kotoisin olevan nyt 28-vuotiaan Osama Krayemin elämänkerta on mielenkiintoinen. Monikulttuurisuusmaskotista tulikin yhtäkkiä terroristi.

Krayem syntyi Malmössä 1992 vähän sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat tulleet turvapaikanhakijoina Ruotsiin Syyriasta. Osama on kolmilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Hän varttui Malmön maahanmuuttajalähiöissä Rosengårdissa ja Oxiessa.

Osama pääsi mukaan maskottihommiin jo 11-vuotiaana dokumenttifilmiin ”Utan gränser – en film om idrott och integration” (Ilman rajoja – filmi urheilusta ja integraatiosta). Osama pelasi tuolloin potkupalloa IFK Malmössä ja poikaa ylistettiin mukavana nuorukaisena ja kovana pallon perässä juoksijana.

Jalkapallojoukkueen valmentaja kertoi, että Osama oli mukava ja urheiluun panostava nuorukainen. Hänen uskottiin pärjäävän tulevassa elämässään hyvin. Kaikki olivat yhtä mieltä, että jalkapallo se vasta oli sitä jotain, jonka avulla uusruotsalaisia saatiin integroitumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Nuorukainen Krayem.

Potkiko Osama väärää palloa, sitä ei tiedetä, mutta jostain syystä integroituminen ei lähtenyt oikeaan suuntaan. Vuonna 2013 nähtiin merkkejä, että Osamalla oli hieman radikaaleja islamilaisia ajatuksia. Niinpä nuorukaista yritettiin integroida lisää tarjoamalla Malmön kaupungilta puuhastelutyötä. Nyt ajateltiin, että ei yksin potkupallo, vaan myös työnteko, ne yhdessä saisivat uusruotsalaisen nuorukaisen integroitumaan oikein tosissaan.

Ruotsalaisen terrorismitutkijan Magnus Ranstorpin mukaan on luultavaa, että Osama Krayem alkoi näihin aikoihin istuskella Malmön kellarimoskeijoissa kuuntelemassa perjantairukouksia. Tästä seurasi, että hänet värvättiin isis-hommiin. Tämä siis Rosengårdissa.

Vuonna 2014 integroituminen lähti sitten lapasesta kuin entisen miehen mopo talviliukkailla baari-illan jälkeen. Osama nimittäin lähti Syyriaan isikseen. Seuraavana vuonna 2015 Osamasta nähtiin kuvia isis-lippujen kanssa ja kalifaatin nimeen vannottiin. Ranstorpin mukaan Osama värvättiin isiksen terrori- ja uudelleenkoulutusleirille Syyriaan sitä silmällä pitäen, että hänestä saataisiin hyvä terroristi. Siellä hän tuli valituksi Brysselin ja Pariisin terrori-iskuihin.

 

Seuraavan kerran Osama sitten hääräsikin 22. maaliskuuta Brysselissä. Kahdessa pommi-iskussa kuoli 35 ihmistä ja haaavoittui ainakin 340. Osama Krayemin itsemurhapommivyö ei räjähtänyt ja mies panikoi. Hän viskasi vyön pois ja pakeni. Joidenkin ilmi tulleiden väitteiden mukaan Krayem ei halunnutkaan räjäyttää itseään. Se tullee esille myöhemmin oikeudessa.

Krayem otettiin kiinni pari viikkoa iskun jälkeen ja on siitä asti istunut vangittuna. Oikeudenkäynti alkaa nyt kevään aikana. Krayemin lisäksi penkillä istuu Ranskan kansalainen Salah Abdeslam ja belgianmarokkolainen Oussama Atar. Häntä vastaan kuitenkin käydään lähinnä oikeutta syyllisyyskysymyksessä, sillä mies on ollut kuollut jo pari vuotta.

Tulee varmasti pitkä vuosia kestävä oikeudenkäynti kun otetaan huomioon massiivinen määrä tietoa, joka eritellään plus päälle mahdolliset hovi- ja korkeimmat oikeudet.

9 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Särmääjä
Särmääjä
9.1.2021 21:04

Ruotsissa syntynyttä matujen kakaraa ei integroida mihinkään muuhun kun vanhempiensa kotimaahan tai isikseen.

Valkoinen heteromies
Valkoinen heteromies
9.1.2021 04:06

Tämäkin on minun vikani.

Daavidin poika
Daavidin poika
8.1.2021 23:54

Nämä valtamedian, ja rikollisten jalkapallo tarinat ovat ihan täysiä ”peitetarinoita” Juuri näillä vale tarinoilla yritetään manipuloida meidän hyväuskoisten arjalaisten ajatusmaailmaa. Kirjoitin aikoinaan tästä ”skomakarligan” tämän saman huumausaine organisaatio
perustui myös jalkapalloon. Eli tahdon sanoa sitä, että urheilun nimissä harrastetaan nykyään kaiken sortin rikollisuutta.

juha II
juha II
8.1.2021 21:09

Ruotsalaiset ja suomalaiset ovat yltiö-tyhmiä ”omiessaan” kaikki karvaturrit omikseen mainostamalla heitä jo nyt vitutukseen kuolevia oikeita syntymä -kansalaisiaan nuoleskelemalla silkkaa tuhoa ja vahinkoa pelkästään ohjoismaiden maineen kannalta, joka ainakin suomalaiselle valtamedialle on asia, josta huudetaan kurkun täydeltä, jos kysymyksessäb on oikea suomalainen!!!

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
8.1.2021 19:11

Mietin vain sitä, että jalkapallohan on väkivaltainen laji, siinä potkitaan palloa. Väkivallan eskaloituminen, eli pelaajien siirtyminen potkimaan pallon sijasta vastustajaa pyritään estämään säännöillä. Vastustajan potkaisemisesta seuraa potkitun joukkueelle vapaapotku. Ikävä kyllä jalkapallon säännöt ovat vääräuskoisten sääntöjä, eivätkä näin ollen ehkäise siltateorian toteutumista muslimeiden kohdalla. Toista olisi, jos koko vastustajaa potkaissut joukkue hirtettäisiin pelikentälle.

Joku vaan
Joku vaan
8.1.2021 16:23

Kiitos kertomuksesta Paavo. Ystävällisesti tiedustelen, syyllistynkö mielestäsi copyraitrikoksseen kun laitan tämän tasoisista jutuistasi linkin Suomen sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudest vastaaville valtioneuvoston jäsenille? Niiden tietolähteet elävät ilmeisesti toisessa todellisuudessa ja ne luottavat suomalaiseen laatuun deradikalisaatio-ohjelmissaan.

Pitäisiköhän muuttaa lääkitystä kun tätä naputellessa tuli mielleen, että onkohan meidän ulkoministerillä korkeanpaikankammo? Vaikka taitavat muhamettilaiset kuitenkin silmät sidottuna noita veijareita kerrostalon katolle kävelyttää.

Valtsu
Valtsu
8.1.2021 16:17

Kuinka näin saattoitapahtua?

Suomi Finland
Suomi Finland
8.1.2021 15:37

Integroituminen vai derivoituminen, siinäpä pulma. Jos mies olisi hallinnut nämä käsitteet, hänestä olisi tullut matemaatikko ja tälläkin hetkellä hän pohtisi mustien aukkojen tapahtumahorisonttia.

Sen sijaan hän ei näytä nyt ymmärtäneen, mitä häneltä oikein vaaditaan täällä vääräuskoisten läntisissä maissa. Kaikki ovat hokeneet jotain kummallaista sanaa ’integroituminen’ ja tuskastuuhan sitä nuorukainen nyt tuollaisten kummallisten asioiden tulvassa ja ainoa mikä on kristallinkirkasta on se, että AK-47 toimii ja sillä voi lasauttaa päin vääräuskoisia ja että kun pommin räjäyttää vääräuskoisten lähellä, nämä silpoutuvat lihamurekkeeksi. Ja silloin hän kokee olevansa siellä, missä hänen tuleekin olla.