Turvapaikanhakijat aiheuttivat muutamassa vuodessa miljardilaskun mm. torakoiden hävittämisestä


Torakka eli Blattodea.
Ruotsalaiset veronmaksajat ovat saaneet uuden kuluerän maksettavaksi turvapaikkamaahanmuuton myötä. Nimittäin saneerauskulut kiinteistöissä, joita on käytetty juuri-maahan-tulleiden majapaikkoina.

Ruotsin Maahanmuuttovirastoon on saanut vuoden 2016 syksystä alkaen yli 1 miljardin kruunun ( 1 000 000 000) eli noin sadan miljoonan euron (100 000 000) edestä korvausvaatimuksia asuinnoista ja huoneistoista, joita on annettu turvapaikanhakijoille käyttöön.

Korvausvaatimuksissa vaaditaan maksua huoneistojen tuhoutumisista. Kiinteistöihin on tullut vesivahinkoja, hometta ja vaikkapa torakoita.

Sverigesradion uutisen mukaan esimerkiksi eräs Lindsbergin kunnassa toimiva yritys vuokrasi Maahanmuuttovirastolle huoneistoja, joihin kunta asutti tulijoita. Yritys vaatii 9 miljoonan kruunun korvauksia homeongelmien korjauksista ja torakoiden hävittämisistä aiheutuneista kuluista. Mutta tilille ropsahti vain 800 000 kruunua.


46 thoughts on “Turvapaikanhakijat aiheuttivat muutamassa vuodessa miljardilaskun mm. torakoiden hävittämisestä”

  1. Ehkä svedut oppivat olemaan vuokraamatta asuntoja väestönvaihtovirastolle tai oppivat perimään kaikki vahingot, vakuutukset ja arvonalenemat kattavat vuokrat.

    1. Ulkomaalaisviraston nimenmuutokset:
      1980 Ulkomaalaisvirasto
      2000 Maahanmuuttovirasto
      2020 Väestönvaihtovirasto

  2. Mielestäni torakoiden hävittäminen jätettiin puolitiehen.

    1. Kirkuvasti värähtelevän työvoimapulan riisiäkeittävät kultamunat syrjäytettiin peräkammarirasistien toimesta yksittäistapauskeppostelemaan Tsadissa!

  3. Tää sirkus se onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen.

  4. Sitä vaan että ”kyllähän ruotsalaisetkin” kai – öö.. ”tuhoaa huoneistoja ja tekee niihin vesivahinkoja, hometta torakoita”?

    Ei tarvitse olla mikään natsi että tämän ymmärtää?

  5. Sama se on Suomessa kunnan ja valtion vuokra-asunnoissa, mutta niistä ei puhuta. Kerran oli taitaa olla yli 10v sitten Turun Varissuon erään vuokratalon vuosi kululaskelma. Siinä oli juuri remontti ja hankintakulut kulut valtavan isot, ilmeisesti aina kun asuntoon muutetaan vääräuskoisen entiseen kotiin, niin siellä koko keittiökalusteet pistetään uusiksi, sillä siellä on käsitelty ehkä ei halai-lihaa. Nämä kululaskelmat ilmeisesti luokitellaan valtionsalaisuudeksi, sillä ei ole paljon netissä näkynyt .

  6. Suurimmat motiivit tulla on Kelan tuet ja etuudet ja löysä rikoslainsäädäntö mitkä tekevät hölmölästä kehitysmaamuslimin paratiisin. Rehellinen nimitys näille on sosiaaliturvapaikanhakija tai raiskauspaikanhakija.

  7. Ei torakoita pidä hävittää. Niihin on syytä tottua.

  8. Kävin koulut -80- ja -90-luvuilla eikä kenelläkään meistä ollut täitä. 2000-luvulla täiepidemioista on tullut lähes peruskauraa esikoulussa ja peruskoulussa. Syyksi yritetään sössöttää, että suomalaiset matkustavat enemmän. Joopa joo.

    1. Olin lapsi sodan jälkeen ja silloin syytettiin Karjalasta tulleita evakkoja torakoista, täistä ja luteista, eneten torakoista, joita pakkaa olla vähä joka paikassa, jopa rikkaissa kartanoissa.
      Jos haluaa puhua paskaa ja syytellä toisia aina löytyy joku jota voi sortaa.
      Jopa sukuuni naitua karjalaispoikaa
      haukuttiin toprakaksi ja torakaksi.
      Hävetkää suomalaiset ja hoitakaa ensin omien aivojenne syöpäläiset pois.

      1. Joo! Just näin. Pakolainen ei tuo syöpäläisiä matkoiltaan, mutta suomalainenpa tuo. Ostaa niitä basaarista ja pudottaa naapurin postiluukusta. Mikä juoni. Onneksi tämä tuotiin julki.

      2. Pahat ihmiset löytää aina jonkun jota haukkuu ja syyttelee.
        Oli ne sitten ketä tahansa. Jos ei matuja olisi syytetääs sitten vaikka hurreja, lappalaisia, turisteja tai vaikka naapuria.
        Hoitakaa vaan itse omat syöpäläisenne ja lakaiskaa omat portaanne ja sitten vasta toisten.

      3. Höpöjä puhut. Et ole nyt ollenkaan tainnut tutustua aiheeseen. Tai sitten tarkastelet sitä vain jonkinlaisen maailmanparannusideologian läpi.

        Hurrit olivat tietenkin vitsien kohde jo kauan sitten, mutta ei se tarkoittanut sitä, että heidät olisi nähty silloin epäpätevinä tolloina ihan tosielämässä.

        Mutta nykyään ovat vitsit oikeasti vähissä. Kun pääministerikin joutuu miettimään, että ’olemmeko olleet naiiveja’, niin tietäen tilanteen ’naiivius’ on hyvin lievä ilmaisu Ruotsin maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

        Nykyinen turvapaikkoja kaikille asyl- miehille tarjoava käytäntö on kertakaikkinen katastrofi.

      4. Ai niin. Aivosyöpäläinen laittaa torakat outoon valoon. Kyllä hävettävää piisaa.. sinullakin nimesi perusteella. Kuinka muuten kehtaat olla ylipäätään olemassa? Itse juuri ja juuri kehtaan, vaikka tiedostan valkoisuuteni.

        Tätä ei tule ottaa vakavasti, kirjoitin vähän samaan tyyliin kuin Tarja.

        Tarja muuten vihapuhut ja rankasti. Pakolainen on muka niin tyhmä, ettei tajua yksinkertaista syöpäläisten karistamista rajalla.

        Juttuni on yhtä ristiriitainen. Et sinäkään pidä itseäsi suomalaisena, joten perkeleen äkkiä takaisin Venäjälle. Ei täällä tuollaisia tarvita yhtään mihinkään. Vähäsen vauhtia siihen muuttoon.

      5. On se kyllä sairasta, että nämä suvakit aina vaan yrittää verrata näitä matuja suomalaisiin Karjalasta sodassa hävittyjen alueiden vuoksi muualle Suomeen evakuoituja ihmisiä näihin täysin vierasmaalaisiin matuihin! Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä, vaan kyseessä on suvakkien pilkka Suomea ja suomalaisia kohtaan nuollen näiden Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden sitä itseään! TÖRKEÄÄ KÄYTÖSTÄ, mutta mitä voi suvakeilta odottaa!

      6. Ei tässä verrattu ketään mihinkään vaan te ilkeät ihmiset löydätte aina jonkun jonka päälle heitätte omat likavetenne.
        Jos ei olisi matuja puhuisitte paskas
        Vaikka mistä muusta ihmisryhmästä
        Aina löytyy joku jonka päälle voi räkiä omat räkänsä.

      7. Entä se opettaja, jolta irrotettiin pää Ranskassa? Eikö ole muka ollenkaan perusteita hieman ihmetellä, että voisiko niissä muuttajissa kuitenkin olla jotain vikaakin?

        Vai oliko kenties niin, että rasismia koko ikänsä kohdanneet epätoivoiset nuorukaiset oireilevat irrottelemalla päitä?

      8. Itse olen samaa mieltä, että suvakit todellakin pilkkaa Karjalan evakkoja.

  9. Suomessa, Lahti nimisessä kaupungissa kävi hieman samanlainen tapaus; turvapaikanhakijat olivat tehneet kasvimaan olohuoneen lattialle.. kasteluvesi alkoi lorisemaan kerrostalon elementtisaumoja pitkin alakerran asuntoon..kalliksi tuli taloyhtiölle, asukkailla oli kelan maksama vakuutus, mutta vakuutusyhtiö katsoi, että veden kanssa olohuoneessa lotraaminen ei ollut vanhinko jonka kotivakuutus voisi korvata.

    1. Niinpä sen tietysti korvasi- veronmaksaja ☹️☹️☹️

    2. Mitä roskaa kirjoitat. Tätä samaa juttua sai kuulla jo 60 luvun alussa suomalaisista täällä ruotsissa jotka kasvatti perunoita olohuoneen parkettilattialla. Juttu on vähintään 50 vuotta vanha ”vandringsmyt”. Kuinka voit alentaa ittes tälläisten juttujen levitykseen, joita on 50 vuotta käytetty suomalaisten (maanmiehiesi) siirtolaisten:halventamiseen.
      Alaarvoista pilkkaa.

      1. Ai saatana! Mä saan sammua suihkuun ja tuhota koko rapun. Sitä ei voinut tapahtua, koska 60-luvulla joku teki jotain. Täydellinen vastuuvapaus kaikkeen ikinä. Vakuutusyhtiö tietty samaa mieltä, lattiakaivoa ei voi peittää.

      2. Oon tässä lukenut kaikki noi Tarja Niemen vastaukset ja viestit ihmeissäni, voiko noin tolloja ihmisiä oikeesti olla olemassa, mutta sitten tajusin, se on tasan tarkkaan naimisissa jonkun mutun kanssa, ja siksi puolustaa niitä vereenhenkeen. Itse olen asunut ulkomailla 30 vuotta, ja voin taata että noi mutujen tekemät haitat asunnoissa on 100% totta, niistä vois kirjoittaa ihan helvetin paksun kirjan eikä paperi ees riitäisi.

      3. Tämä samainen rouvashenkilö, tai neitikö lie, taisi kirjoitella joku aika sitten melkoisen tulikivenkatkuisia kirjoituksia toiselle palstalle ja katsoi oikeudekseen haukkua kaikki, jotka eivät jakaneet hänen helliä tunteitaan tulijoita kohtaan. Tarkennettakoon: niitä tulijoita kohtaan, joilla ei ole hädän päivää kotimaassaan, vaan heitä nyt ei vain huvita rakentaa omaa maataan, kun täällä pölhökustaiden Pohjolassa kaikki tarjoillaan hopealautasella. Kyseinen Niemi ei ole näköjään edelleenkään tervehtynyt ajatuksistaan, vaikka todisteita puolustamiensa henkilöiden pahanteosta läväytetään joka päivä silmille. Toisilla vain on suomut silmillä, eikä sille voi mitään. Sääli kauniita, pilalle laitettuja maita, joihin esimerkiksi Ruotsi ja Suomi kuuluvat. Millä oikeudella maat pilataan, kun kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa kotimaansa pysyvän turvallisena ja kelvollisena elää?

  10. Ilmankos niitä entisiä pakolaisasuntoloita myydään nyt pilkkahinnalla ympäri maata mutta kauppa ei vaan käy, kukaan ei osta. Eivät ne kelpaa pakolaisille eikä ostajille.

    Tässä hyvä dokumentääri ruotsalaisesta koulusta vuonna 2005. Nyt meno on vielä pahempaa. Näkyy koko maailmassa:

    https://www.svtplay.se/video/2117177/vikarien?info=visa&utm_medium=email&utm_campaign=Dokumentrklassiker%2027%20jan&utm_content=Dokumentrklassiker%2027%20jan+CID_9138d956459706ca6a76173d629f03a7&utm_source=campaign%20monitor&utm_term=Streama%20p%20SVT%20Play

    1. Dokumentin lopussa opettaja Max sai lopputilin. Oliko Max paljastanut kylttuurimarxistien epäonnistuneen yhteiskuntakokeilun liian perusteellisesti?

    2. No, Tarja Niemen mielestä toi koko artikkeli on tietysti täysin keksitty

  11. Ilmastonmuutoos, Ilmastonmuutoos,Ilmastonmuutoos,Ilmastonmuutoos,….

  12. Suomessa taas luteet tulevat usein kehitysmaalaisten mukana. Tämä ihan omakohtaisena kokemuksena, kun taloyhtiössä oli forenomin kämppä johon sijoitettiin rikastajia afrikan sarvesta. Pian postiluukusta lävähti kirje ”taloyhtiössä havaittu luteita, ilmoittakaa havainnoista plaaplaa..” tämä tapahtui 2 kertaa, mutta kun rikastajat lähtivät, sen jälkeen ei enää kertaakaan

    1. Pirkkalassa kehikset levittävät luteita vuokrakerrostaloyhtiössä, sekä pahoinpitelevät kantaväestön lapsia. No, kunnan äänioikeutetut saavat nyt juuri sitä mitä pyysivät.

  13. pystyykö..joku..mainitsemaan ainuttaakaa hyvää..positiivista piirretä mutiksista? paitti HIV positiivisuus..en..keksi ainoatakaan

    1. Geneettisesti sopeutuneet suureen määrään auringonvaloa.

      1. Siksipä niiden luontainen paikka onkin päiväntasaajan lähettyvillä mölisemässä ja tekemässä vaikka hiekkakakkuja. Ei muuta kuin rahtilaivat tulille ja suunta kohti etelää rahtikontit täynnä rikkautta. Kyseessä on luonnollisesti menolippu.

    2. Joo, ei todellakaan löydy ainuttakaan hyvää asiaa mitä voisi mutuista sanoa.
      Jos joku tietää niin valaiskaa pleeease,.
      Mitä hyvää ne ovat tuoneet tai tehneet missään niistä maista joihin niitä on valitettavasti otettu, ???
      Kertokaa edes yks syy, minkä helvetin takia niitä kannattaisi ottaa jatkuvasti lisää, ?
      Haittoja voin luetella kuten te kaikki muutkin niin läjäpäin, ettei tässä teksikenttä riitä.

  14. Kuntavaaleissa EI kannata äännestää vasemmistopuolueita, kuten kokoomus, keskusta, vihreät, sdp jne

    1. Joo ei todellakaa, vain täysin aivovammaiset äänestää vasemmistoa, vihreitä, yms muita mutujen puolustajia, joilla suomi saadaan tuhottua täysin.
      Kannattaa äänestää Perussuomalaisia

  15. Onko pt-media.org harkinnut laajentamista mediarintamalla?

    Minulla lentää nyt ideoita ja ajattelin, että tositv-formaatti: ’ensitreffit kehitysmaassa’ voisi saavuttaa hyvät katsojaluvut.

    Sarjan viimeisessä jaksossa paljastuu pariskunnalle lahjoitettava upouusi savimaja. Siellä kehitysmaassa.

    1. Voisi harkita. Itse olin muslimi-tinderissä vähän aikaa, mutta ei napannut…

      1. No ei ihme, kun pitää raakata pelkkien silmien perusteella. Eikä nekään välttämättä näy sen verkon takaa kunnolla.

      2. hahhahhahha, nyt rupes lentää jo kunnon läppää, toi muslimi tinderi on pakko tsekata, siellä vois heittää aika mukavasti vastapalloa.

  16. Noi on todellakin melkoisia elukoita. Viime vuonna tein / teetin remppaa kotonani ja puolituttu remppamies sanoi, että kaikkein viheliäisimpiä kohteita ovat matujen asuttamat kämpät. Niissä on hajukin syöpynyt pintamateriaaleihin niin että seinät ja katot vedetään yli jollain laastilla hajun pois saamiseksi. Peseminen ei kuulemma ollenkaan riitä.

    Ei siis eroa juuri eläintarhasta.

  17. Olisi tullut veronmaksajille halvemmaksi, jos firma olisi ”erehtynyt” ”torakoista”.

    Eurooppa on tullut hulluksi! Ai, niin, mutta Ylva tarvitsee ”näitä”, siis Ylvan osoitteeseen kiitos!!!

    1. Tätä juuri ihmettelin. Toinen vieraslaji hävitetään ja toista inkuboidaan tarkoituksellisesti täyttämään maa.

Comments are closed.