Lidingön Afganistanin suurlähetystö sai muuttaa, syy: pusikot paskannettiin täyteen paskaa

Tukholman naapurissa Lidingön kunnassa on ollut pienimuotoisia ongelmia Afganistanin suurähetystön kanssa. Nimittäin lähetystön ulkopuolella on ollut jatkuvaa älämölöä.

Lidingön toimipisteessä on hoidettu kaikenlaisia asioita, kuten viisumeita, passeja ja sen sellaista. Lähetystössä vierailleet afgaanot tulevat Ruotsista ja Suomesta.

Toimitilat ovat olleet sellaisia, että kaikkia vierailijoita ei ole voitu ottaa odottamaan sisään kiinteistöön ja afgaanot ovatkin joutuneet odottelemaan talon ulkopuolella pihalla. Tästä on seurannut se, pihalla on ollut jatkuvia konflikteja. Afgaanot ovat riidelleet, huudelleet ohikulkijoille hävyttömyyksiä ja paskantaneet lähipuskat haisevaksi ulkohuussiksi.

Lidingön kunnanhallituksen puheenjohtaja Daniel Källenfors sai lopulta tarpeekseen ja kävi vakavuuskeskustelua Afganistanin lähetystön kanssa. Koska ulkoministeriö ja poliisi eivät voineet millään tavalla puuttua asiaan, niin Källenfors kertoi, että näin ei voi jatkua.

Nyt Afganistanin lähetystö kertoo Facebookissa, että he muuttavat.

– Lähetystö on aina yrittänyt kehottaa asiakkaitaan hillittyyn käytökseen, järjestyssääntöjen noudattamiseen ja puhtauteen, ja että paikallisasukkaiden kanssa ei aleta riitelemään. Koska lähetystö sijaitsee asuinalueella, eikä lähetystöllä ole kapasiteettia ottaa vastaan jatkuvasti lisääntyviä asiakkaita ja helpottaa rakkaiden maamiehiemme asioiden helpottamista, niin nyt olemme päättäneet muuttaa.

Källenfors kertoo mm. SVT:n uutisille, että tietoon tullut muutto on positiivista.

– Tämä osoittaa, että lähetystössä ollaan lopulta tajuttu, että he häiristelevät lidingöläisiä.