Afgaanidilemma pahenee

Suomen Amnestyn sivuilla on vetoomus Turussa asuvan afgaanimiehen puolesta. Vaaditaan, että miestä ei saa käännyttää Afganistaniin, sillä se on vaarallinen maa.

Vetoomus on ollut eetterissä jo pitkään ja olen seurannut sitä silloin tällöin. En ota nyt kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan pohditaan mieluummin asiaa yleisemmällä tasolla.

Mies saapui Suomeen vuonna 2015, eikä tietenkään Afganistanista vaan Iranista. Mies on syntynyt Iranissa ja varttunut siellä koko ikänsä. Hänellä ei ole mitään siteitä Afganistaniin. Miehellä ei ollut Suomeen tullessaan minkäänlaista passia, henkilöpaperia tai mitään muutakaan paperia, ei edes luultavasti syntymätodistusta.

Mies ei ole ainutlaatuinen, vaan käytännössä kaikki afgaanit, jotka ovat tulleet Eurooppaan, tulevat Iranista. Käytännössä myös yhdelläkään Iranista tulevilla afgaaneilla ei ole mitään henkilötodistusta.

 

Miksi afgaaneita sitten tulee Iranista?

Muutamat eurooppalaiset maat katsoivat joskus vuosien 2013-2014 paikkeilla, että tilanne Afganistanissa oli mennyt sen verran pahaksi, että heille voidaan myöntää kansainvälistä suojelua eli suomeksi turvapaikkaan perustuva oleskelulupa. Tällä tilanteen pahuudella tarkoitettiin, että ns. talibaanit olivat ottaneet joitakin alueita Afganistanissa hallintaansa. Ei kuitenkaan koko maata.

Ensimmäinen maa, joka näitä lupia alkoi myöntämään, oli Saksa. Ruotsi seurasi ja useat Länsi-Euroopan maat ovat toimineet jatkossa seuraten Saksan ja Ruotsin esimerkkiä.

Muuttoliike lähti liikkeelle joskus 2014, ja afgaaneja alkoikin tulla Eurooppaa toden teolla vuonna 2015. Mutta, yllätys oli monille suuri. Afgaaneja ei tullutkaan Afganistanista vaan Iranista. Käytännössä, ja oikeassa elämässä noin 95 % afgaaneista tulee Iranista. Afganistanista tulijoita tulee vain joitakin yksittäisiä. Heitä tulee, mutta nämä Afganistanin tulijat ovat mitättömän pieni, joitakin satoja Ruotsinkin mittapuussa.

 

Miksi afgaaneja ei sitten tule Afganistanista?

Tälle on olemassa hyvin luonnollisia selityksiä. Afganistan ei varmastikaan ole mikään maailman auvola, mutta toisaalta ei se ole mikään erityisen paha paikka.

Seuraavassa artikkelissa olen kertonut erittäin selväsanaisesti, että mistä tässä kaikessa afgaaniruljanssissa on kyse. Kannattaa lukaista joskus.

Afgaanibluffi ja miten se toteutetaan

 

Kun Iranissa asuvat afgaanit tajusivat, että heille on tarjolla mahdollisuus mukavaan elämään Euroopassa, niin alkoi jonkin sortin kansainvaellus. Afgaanien näkökulmasta kyseessä on vähän kuin jokeripokeri; jos joku jättää peliin sisään 100 euroa, niin olisi tyhmää olla pelaamatta. Hyvällä tsäkällä voi voittaa, huonolla tuurilla menettää sen satkun, joka ei ollut oikeasti edes sinun. Mutta sellaista se on.

 

Pitäisikö afgaaneja sitten palauttaa Afganistaniin?

Kysymys on hieman hypoteettinen, sillä oikean kysymyksen pitäisi kuulua, että miten on ylipäätään mahdollista, että Iranista saapuva henkilö on päässyt Länsi-Eurooppaan ilman passia ja papereita.

 

Näin olemme saavuttaneet pahanlaatuisen dilemman. Kansainvälisten lakien mukaan paperittomia ja Afganistanin kansalaisia ei voida palauttaa Iraniin, jossa afgaanien juuret ovat. Jos he eivät olisi ikinä lähteneet Iranista, he olisivat eläneet siellä niin hyvän elämän kuin jossain muslimimaassa nyt ylipäätään kukaan pystyy elämään.

Mutta samalla hetkellä kun eurooppalaiset maat ovat ottaneet heidät vastaan, niin jos palautuksia on tehtävä, niin afgaanit on palautettava Afganistaniin. Jossa heillä taas ei ole mitään siteitä.

 

Jos olisin suvakko, niin katsoisin vähän ketä Eurooppaan houkuttelee.

Subscribe
Notify of
guest
25 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
pöh
pöh
23.2.2021 00:39

Kaikki nämä on ollut tiedossa tavallisella tallaajallakin jo vuosia, niin pakko olla myös viranomaisten tiedossa.

Kaikenmaailman viranomaiset ja virkamiehet pitäisi vetää oikeuteen veronmaksajien huijaamisesta, jos sitte alkas tulemaan jotain järkeäkin tähän touhuun?

Jones
Jones
23.2.2021 10:06
Vastaa...  pöh

Kalevi Keihänen vei aikoinaan suomalaisnaisia etelän gigoloille. Etelässä gigolot juottivat suomineidoille KOKAkolaa ja sensurauksena tuli paljon sekarotuisia lapsia. Nämä sekarotuiset lapset opetettiin vihaamaan ja halveksimaan suomalaisia, mutta etelään heitä ei huolittu. Heidät lähetettiin Suomeen ja suomessa heidät on ujutettu virkamiehiksi. Heitä ei voi eroittaa suomalaisista, ja näin he voivat toimia kaikessa rauhassa ja toteuttaa patalogista suomalaisvihaansa. Tästä johtuen maahanmuutto on sitä mitä se on.

timo
timo
23.2.2021 01:25

Afgaaneja on 5 kertaa enemmän kuin suomalaisia. Samalla perusteella pitäisi siis ottaa kaikki. Kuten myös kaikki afrikkalaiset joita on enemmän kuin euroopassa on ihmisiä. Sama aasian kanssa. Aivan älyvapaata vouhotusta.

Minä
Minä
23.2.2021 02:19

Jos maassa on edes jotain turvallisia alueita, pitää niiden mennä niille oman maansa turvallisille alueille ja paluttaa niille alueille. Kukin maa on vastuussa omistaan, ei ole perusteltua syytä hakeutua toisiin maihin turvaan, jos oman maan joissain osissa on turvallista ja joissain turvatonta.

Jos jossain Suomen lääneistä olisi turvatonta, oikeuttaisiko se vieraassa maassa kaikki, jotka sanovat olevansa turvattomalta alueelta, elämään vieraan maan piikkiin?

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
23.2.2021 03:18

Ai että suvakit vihaavat näitä oikein tosissaan, eihän ne pidä ihmisinäkään poikapoloisia. Jos kaappaat lapsen, raiskaat ja jätät jonnekin metsäautotielle, niin sehän on täysin sama asia, varma kuolema sairaiden hupiesi tähden. Etkä takuulla kadu. Kun olet saanut hirmutekosi päätökseen, jatkat toimintaasi, kunnes jäät kiinni. Suomessa ei voi jäädä kiinni, joten suvakkien pedofiilinen tappotehdas, se pyörii täältä iäisyyteen.

Pystyn samaistumaan pakolaisiin. Jos mut olisi penskana houkuteltu Roope Ankan rahasäiliöllä ruotsinlaivalle, annettu viinaa, joku 200kg tantta raiskannut ja perillä poliisi ottanut kiinni ja lennättänyt keskelle Siperiaa, niin varma kuolema sekin olisi ollut. Täysin rinnastettavissa oleva raakuus. Ei eroa mitenkään suvakkien touhuista. (Tietysti suvakki pelottelemalla pakottaa mun väittämään olevani sieltä kotoisin, muuten tappavat koko sukuni.)

Pelastakaa edes lapset näiden erittäin pahojen hirviöiden kynsistä. Vankisaarelle loppuiäkseen kuuluu nämä massamur.. niin, eiväthän ne itse ketään murhaa, vaan ulkoistavat sen. Murhasiko Hitler ketään? En ole kuullut, joten suvakkilogiikalla syytön mies.

Asuuko naapurissasi suvakki? Ilmianna suvakki. Kenelle? Koko koneisto on niiden hallussa. Taitaa minkinrehuksi mennä jatkossakin viattomat enkelimme. Tänä yönä itken.

Pahinta on silti se, että jokaisen suvakin hylkäämän ja tapattaman pienoisen kustannuksilla olisimme järjestäneet sadalle kotikyläläiselle melkoisen lokoisat olot. Myös tämä varmaan kuolemaan kuljetettu pieni uhrimme olisi juhlinut sukunsa parissa yltäkylläisyyttä potien. Minulle olisi tullut siitä oikein riemumieli. Suvakki sen sijaan iloitsee vain omasta kammottavasta tarpeestaan, se himoitsee lisää verta. Muistakaa, ettei sillä ole mitään syyllisyydentuntoa, eikä se tule lopettamaan elinaikanaan. Uskovaisena ajattelisin Helvetinportin jääneen auki, mistä muualta tuommoisia demoneja muka tulisi?

Sami
Sami
23.2.2021 19:42
Vastaa...  Fatwantarkistaja

Kirjoituksessa oli hyvä vertaus käskyjen taakse piiloutumisesta ja vastuun pakoilusta. Juuri näin toimivat myös suomen kulttuurimarxistiset puolueet, sitten kun huono johtaminen johtaa kansalaisten tappamiseen, raiskaamiseen sekä sosiaaliturvan väärinkäyttöön, kulttuurimarxistit joko vaikevat tyystin, tai vaativat muita vaikenemaan kulttuurimarxistien luomista virheistä. Rasistiksi nimittely on vain yksitapa vaientaa keskustelu kulttuurimarxistien ja heidän äänestäjiensä virheistä.

Näin
Näin
23.2.2021 04:03

Euroopan matuinvaasiossa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä että Eurooppaan pyrkivät elintasopakolaiset ja runsaita sosiaalipalveluja tavoittelevat pistetty yhteen purkkiin ja ravistettu kunnolla. Tuloksena on hätääkärsivät naiset ja lapset, kun tosiasia on että Eurooppaan pyrkii ja on päässyt nuoria hyväkuntoisia miehiä muotivaatteissa ja kalliit älypuhelimet näpeissään ja jotka eivät tarvitse minkään valtakunnan suojelua.
 
Alkuun tämä meni jotenkin läpi mutta kun totuus paljastui kahjoimmillekin medioille, muutettiin taktiikkaa. Nyt puhutaan Euroopan valtavista työmarkkinoista ja työvoimapulasta joka uhkaa rikkaimpia valtioita lähivuosina ja näistä laiskoista röyhkeistä läpsyttelijöistä puhutaan tämän kriisin pelastajina, joka on yhtä naurettava väite kuin että he itse ajattelevat niin.
 
Tosiasiassa suurin osa on vain ja ainoastaan ilmaisen ja mukavan loiselämän tavoittelijoita, joka mahdollistetaan runsailla sosiaaliavustuksilla, joista kantis voi vain haaveilla. Ja ainakin Suomen sosiaalitoimi on valjastettu siihen etteivät vaan jää paisti mistään tuesta ja siihen on satsattu valtavasti voimavaroja. Kantikselle sanotaan jos aikoo hyötyä myös samoista eduista, suksi vittuun, täällä on tärkeämpiä ”asiakkaita” joita pitää palvella kaikin keinoin ettei tule syytettä rasismista.
 

PSn äänestäjä
PSn äänestäjä
23.2.2021 06:09

Kela alkaa palkita johtajiaan bonuksilla,  monet ovat keskustalaisia
Kelassa on iso kes kusta-laskeuma. Kela jakaa rahasi ulkkareille  ja ihan sama asutko kasvukeskuksissa vai maalla, verosi kerätään ja lähetetään ulkomailta tulleille kasvukeskuksiin

Riikka Purra 22.2.  ”Minusta on hullua, että Kela mainostaa somessa sosiaaliturvaa – klikkaa tästä ja saat toimentulotukea helposti, monella kielellä tietysti.
Nyt sitten bonuksia Kelan johdolle. Verorahojen käytön tehostamista ja sossuvaltion uskottavuuden kasvattamista?”

Kempeleen Korleone
Kempeleen Korleone
23.2.2021 07:12

Kelan rahaa on vuosikymmeniä uitettu Keskustan taskuun varmaan MILJARDEJA n. 50 vuoden ajalla. mm. veteraanien ja Kelan muulla kuntotustoiminnalla. Ostamalla kuntoutusta Keskustan omistamista kuntoutuslaitoksista, Esim. tämä: https://kunnonpaikka.com/fi/info/huoltoliitto/hallitus Vastaavia laitoksia on useita!

Keskustan nuorisosäätiöllä on kymmeniä tuhansia vuokra-asuntoja, joissa asustavan siipiväen vuokrat Kela maksaa. Tämäkin raha menee Keskustalle. Kommareilla on tietenkin Kojamo (Siis Lumo ja VVO) vuokratalofirma, josta he saavat oman osuuden veronmaksajilta ryöstetystä rahasta.

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
23.2.2021 06:20

Eikös näillä siis ole jo ollut turvapaikka Iranissa, vieläpä maassa, joka on sekä kulttuurisesti että maantieteellisesti lähellä omaa? Mitään tarvetta turvapaikkaan ei siis ole.

Vote Right
Vote Right
23.2.2021 07:03

Niin mutta Iranissa ei ole sossua. Eikä Irakissa. Eikä Somaliassa. Eikä Syyriassa. Eikä perhana taida olla Ghanassa eikä edes Eritreassa. Tässä on hyvin merkillisesti sama kaava hei!

Ilmari
Ilmari
23.2.2021 09:30

Ajattelin samaa. Kun tulijalla ei ole papereita, mutta hän väittää tulevansa Iranista, eikö hänet pitäisi palauttaa Iraniin?

Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
23.2.2021 06:21

Mutta kun ne nappisilmät on niin ihquja.

Screenshot_2021-02-22-21-16-53.png
Juha
Juha
23.2.2021 06:58

Heh. Punavihervasemmiston, punakeskustan ja punakokoomuksen avoimet rajat politiikka tarkoittaa että voit tulla ihan mistä maasta tahansa ja saada täyden ylläpidon.. otetaan vaan lisää lainaa.. ja sitten otetaan vielä lisää lainaa myös muillenkin EU maille.. kyllä sdp-duunarit maksaa..

Suomi Finland
Suomi Finland
23.2.2021 09:36

Ja jos haluaa, etteivät kaikki maailman köyhät vaella Eurooppaan lihapatojen ääreen, on pakko tehdä ns varoittavia esimerkkejä.

Vähän niin kuin Välimerellä. Jos ruletin annetaan pyöriä vapaasti, niin pajatson pelaaminen ja hukkumiset jatkuvat ikuisesti.

Voi hyvinkin olla, että meripelastuksen täysi lopettaminen johtaisi pitemmällä tähtäimellä vähempiin hukkumiskuolemaan.

Varoittava esimerkki = surullinen ihmiskohtalo

Tässä on syytä kuitenkin miettiä, että eurooppalaisia ihmisiä siirtyy myös tuohon ’varoittava esimerkki’ kategoriaan.

Suomi Finland
Suomi Finland
23.2.2021 12:56
Vastaa...  Suomi Finland

=> eli kun matu murhaa eurooppalaisen natiivin, niin se on jotenkin erilainen, hyväksyttävämpi kuolema kuin afrikkalaisen/lähi-itäläisen hukkuminen Välimereen.

Kunhan tämä matu vaan pääsee turvallisesti Eurooppaan, niin savakkien mielestä se on vaan sitten hyväksyttävä hinta, että eurooppalainen kuolee puukoniskuihin tai muuten pahoinpideltynä. Mutta matun hukkumiskuolema on jotain kauheaa ja sellaisten torjuminen menee kaiken edelle. Ihan kaiken.

Last edited 12 days ago by Suomi Finland
Faktaa tiskiin
Faktaa tiskiin
23.2.2021 09:37

Hooma pitäisi hoitaa siten että, kun maahan tulee ihminen vaikkapa Afghanistanista esiintyen Irakilaisena, asia käsiteltäisiin kuten se rikoslaissa on, eli petoksena.

Ensin lusimaan petostuomio ja sitten rajalle ja kalossia hanuriin.

Sam Colt
Sam Colt
23.2.2021 10:41

Alkeellisissa muslimikylissä tai suurkaupungin ghetoissa elää voimakkaasti kuvitelma länsimaisesta autuudesta taikaseinineen ja himokkaine blondeineen. Siellä katsottu porno lisää varmasti nuoren miehen lähtöhaluja.

Miten sinne sitten pääsee?
Pitää opetella selvästi lausumaan ASYLUM tai lyhyemmin asyl. Jos ei ihan onnistu, niin rajavartija kyllä ymmärtää.

Utopiat ovat voimakkaampia kuin tosiasiat. Jos Välimereen hukkuukin muutama sata vuodessa tai Euroopan ulkorajalla sandaalimies kuolee keuhkokuumeeseen, niin se ei lähtöhaluja hillitse.

Hulluinta on että meillä ohisalot ja tuppuraiset pitävät touhua oikeutettuna, jopa suotavana. Ja lauma koulutettuja sosionomeja syytää järjestelmään miljoonia.

Ruotsi haalii ongelmia itselleen
Ruotsi haalii ongelmia itselleen
23.2.2021 11:12

Ruotsi on jo pitkään valittanut kolmesta maasta jotka vakoilevat eniten Ruotsia:
Venäjä, Kiina ja Iran.

Mitähän Iran luulee Ruotsista löytävänsä? Lähettää kaiken rikastelun jälkeen ydinohjuksen (jossa lukee ”saatanan homot”) keskelle Sergelin toria?

No, jokatapauksessa ei Ajatellamullapulla- Iranista pitäisi ottaa tänne ketään koska vakoilun uhka on suuri, eikä ainakaan hybridikintsuja jotka ovat liian hyvinedustettuina rikostilastoissa muutenkin.

Tarvitsemmeko hitsareita Iranista?
Tarvitsemmeko hitsareita Iranista?
23.2.2021 11:56

Afgaanit ja somput tulevat tänne ilman papereita eikä kukaan tiedä keitä he ovat. Siksi he joutuvat odottamaan muita kauemmin voidakseen anoa kansalaisuutta. Valivali.
Ja jos homma etenee hitaasti: valivali. Senjälkeen valivalivalivali useita vuosia.

Tämä äijä on kuitenkin ihmekumma työllistynyt, aivan kuten idolinsa eli hitsariksi:

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/smaland/det-tar-dem-elva-ar-att-fa-medborgarskapet

rellinen
rellinen
23.2.2021 12:08

Eiköhän tämä afgaanivyöry iranista länteen ole iranin mullahien järjestämää.
Pääsevät roskasakista eroon, sekä samalla edistävät islamisaatiota ja vahvistavat iranin turvallisuuspoliisin lännessä toimivaa käsivartta.

Afgaanien tekoja
Afgaanien tekoja
23.2.2021 12:45

Tästä on jo n. 40 vuotta aikaa, kun afgaanit, muist. juurikin Kabulissa, murhasivat erittäin julmasti kaksi suomalaista, kristittyä, luterilaista lähetystyöntekijää, miehen ja vaimon, tunkeutuen näiden kotiin, lasten ollen piilossa, mutta kuullen ja sitten nähden vanhemmilleen tehdyt julmuudet. Näin muistan asian. Aina kun mainitaan sana Afganistan, mieleeni nousee tuo kauhea teko. Jopa irakilaisissa tuntuu olevan enemmän ihmisyyttä kuin afgaaneissa.

Antti Tifa
Antti Tifa
23.2.2021 13:38

3,881,903 returnees from abroad [2012-2020] Pelkästään viikoilla 1-11 vuonna 2020 palasi ihanaan kotimaahansa 148 633 nappisilmää joko vapaaehtoisesti tai avustettuna. Tämä on hyvä pitää mielessä kun seuraavaa mielipuolenosoitusta harjoitetaan Märstan kotiutuskeskuksen pihamaalla. Afghan paras kotimaa on Afghanistan. Sieltä pääsee Iraniin ilman viisumia niin, että heilahtaa ja bussivuoroja on Kabulista päivässä ainakin 5 kpl. Ja kyllä, heillä on Ruotsin valtion viralliset paperit henkilöllisyydestä jonka ovat ilmoittaneet tullessaan turvapaikkaa hakemaan. Ne tuskin katoavat heti lentokentällä. https://displacement.iom.int/reports/afghanistan-%E2%80%94-community-based-needs-assessment-summary-results-round-10-january%E2%80%94june-2020?close=true

Auttaisko ”Raketost”?
Auttaisko ”Raketost”?
23.2.2021 14:00

Ei ole rakettiporukasta saatu sitä voimavaraa mitä luultiin. Ainakin 2015-2019 on kouluttautuminen puutosammatteihin (hoitoala, insinöörit jne) jopa vähentynyt entisestään:

https://www.svt.se/nyheter/snabbkollen/satsning-pa-bristyrken-nar-inte-malen

juhaII
juhaII
23.2.2021 14:15

Takaisin Afganistaniin vain. Suvakot ”ulisevat” aina olivatpa asiain juuret mitkä hyvänsä kun kyse on ”haavoittuvassa asemassa” olevat seksin nälkäiset ”yksin tulleet lapset” iästä riippumatta.

Onhan jenkkilässäkin suomalaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet Suomessa, mutta silti omaavat suomalaiset sukujuuret. Olenpa sitä mieltä, että jos jonkun heistä täytyisi jättää uuden maailman niin saattaisi kuitenkin Suomi tulla mieleen ensimmäisenä paikkana jonne palata. Ainakin kokelu mielessä.