Olen viime aikoina perehtynyt erilaisiin salaliittoteorioihin. Tai tarkemmin ilmiöön, joka pyörii salaliittojen ympärillä. Kun tietty joukko ihmisiä lyö päänsä yhteen sosiaalisen median keskustelupalstalla, niin loppujen lopuksi on äärettömän vaikea erottaa, että kuka on provo eli trolli ja kuka uskoo siihen salaliittoteoriaan ihan tohkeissaan.
Viimeisimpänä hauskana salaliittona nousi esille ruotsalaisten foliohattujen eräällä sosiaalisen median keskustelupalstalla käyvä kuhina, jossa keskustellaan Tukholman yläpuolella viime aikoina lentäneestä mystisestä lentokoneesta.
Kyse on siitä, että viime päivinä Tukholman yllä on todellakin pyörinyt öisin mystinen lentokone. Kone sahaa ees taas kaupungin yllä. Itse kiinnitin huomiota tähän lentokoneeseen ensimmäisen kerran viikko sitten ja viimeksi viime yönä kone pörräsi pitkän pätkän Luoteis-Tukholman yllä. Koneella on millintarkka lentoreitti, se käy kääntymässä jossain Järfällan yläpuolella, palaa takaisin kohti Tukholman keskustaa ja kaartaa taas takaisin kohti Järfällaa.
Alla kuvassa Flightradarista otettu kuvakaappaus, jonka otin viime yönä noin klo 00.30. Siihen on piirtynyt lentokoneen lentoreitti Tukholman koillispuolella. Koneen lentoalue kattaa Järvan alueen, Spångan ja Alvikia.
Kone on Flightradarin mukaan lähtenyt liikkeelle Jönköpingistä, josta se lensi suoraan Tukholmaan. Kun “kartoitus” oli tehty, niin kone suuntasi takaisin kohti Jönkkää. Kuva alla koneen laajemmasta lentoreitistä.
Kone on pieni muutamapaikkainen Piper ja sen lensi melko matalalla korkeudella, en osaa arvioida korkeutta, mutta ehkä joitakin satoja metrejä. Koneen eroittaa maasta kuitenkin selvästi.
Foliohattujen palstalla koneen lento on aiheuttanut sähkötällin! Varsinkin kun Tukholman yllä esimerkiksi eilen samaan aikaan ei ollut Flightradarin mukaan muita koneita.
Teorioita on monenlaisia. Ensinnäkin on ne perinteiset teoriat kemikaalivanoista. Foliohattujen mielestä kone ruiskuttaa maahan… no sakeudesta riippuen koronavirusta, hullunlääkettä, psykedeelistä kamaa, syöpää ja sitä rataa. Kukin foliohattu panee parastaan.
Kemikaalivanathan ovat vanha foliohattu. Mutta eniten huvitutti keskustelupalstojen uudet ilmiöt. Kone tsekkaa jotain 5G-juttua. Tämä oli aika suosittu teoria. Jotkut olivat sitä mieltä, että se tutkii jotain 5geen vaikutuksia ja LENNOT TEHDÄÄN SALAA JA ÖISIN SIKSI, ETTÄ IHMISET EIVÄT HUOMAISI SITÄ!! (Huomaa caps lock!)
5G-teoria oli suosittu siksi, lentoalueelle sattuu Kista, jossa on Huawei, Ericson ja muita sellaisia firmoja, joissa häärätään 5G-asioiden kanssa.
Kun on kunnon qanonisti, niin ilmaherruus on kirjaimellisesti kanoonissa. Qanonistien teoriaan mukaan kyse on tunnelisodasta ja Donald Trumpin klopalistien vastaisesta taistelusta. Lentokone kartoittaa alueittain ketkä ovat niitä klopalisteja. Ne paikannetaan ja aamulla musta Volvo – takaikkunat tummennettu – hakee klopalistit ja vievät heidät Quantanamoon teloitettavaksi.
Toisaalta tässä foliohattujen koulukunnassa oli paljon niitä, joiden mielestä kyse ei olekaan Trumpin joukoista, vaan: KLOPALISTEISTA!! (Huomaa caps lock!)
Klopalistit siellä kartoittavat jollain mystisellä kameralla niitä, jotka eivät käytä kasvomaskia ja jotka eivät usko koronaan. Voin sieluni silmin nähdä kuinka umpihulluimmat ovat vuoranneet asuntojensa ikkunoita foliopaperilla, että mystinen lentokone ei huomaa heidän olevansa koronakriitikkoja.
Se mikä on mielenkiintoista, niin satojen viestien ketjussa tuli aina silloin tällöin esille se, että mikä on lennon tarkoitus. Tästä huolimatta foliohatut jatkoivat yhä syvemmälle folioon kääriytymistä.
No mikä sitten oli lennon tarkoitus?
Melko arkinen juttu. Kone ei ollut ensinnäkään liikkeellä ensimmäistä kertaa vaan vastaavia lentoja on tehdään vuosittain. Tämä löytyy netistä jo ihan perus yksinkertaisella googlettamisella.
Kyse on energiayhtiö Fortum Kaukolämmön lennoista, jotka kartoittavat suurkaupungin lämpövuotoja. Kone on varustettu lämpökameralla ja se rekisteröi kaukolämpöverkoston mahdollisia lämpövuotoja suurkaupungin jättimäisestä putkiverkostosta. Lämpökamera pystyy kuvaamaan pieniäkin maanalaisia lämpövuotoja, jotka eivät näy ihmissilmälle katutasossa.
Tällaisia lämpökamerakuvauksia tehdään siksi, että suurkaupungin mittakaavassa lämpövuotojen paikantamisella säästetään isoja summia rahaa ja energian tuhlausta.
Asia on otettu esille Tukholman paikallislehdessä Mittissä esimerkiksi vuonna 2017. Tuolloin Fortumin informaatiojohtaja kertoi, että lennot tehdään talvisaikaan, jolloin lämpövuodot huomataan selviten. Kun lentosää on siihen sopiva, niin lennot tehdään öisin, koska Tukholman Bromman lentokentän liikenne lakkaa joka ilta klo 22.00. Eli silloin kaupunkialueella ei ole muita lentokoneita.
Huokaisivatko foliohatut helpotuksesta kun löytyi järkevä selitys? Ei tietenkään. Se, joka rohkenee kertoa tällaisen faktam, niin yhtäkkiä se ei olekaan faktaa vaan faktam_tarkistelija on valtamedian propagandaa imevä maatuska.
AVAA SILMÄSI, OTA SELVÄÄ ASIOISTA!! (Huomaa caps lock!)
Kuten alussa sanoin, niin on vaikea huomata, että kuka on puhtaasti provomielessä liikkeellä. Joidenkin pahimpien öyhöttäjien Facebook-profiilien perusteella voi kuitenkin päätellä, että onko kyse trollista vai ei.
Jos profiilissa on pitkään jatkunutta huuhaata milloin mistäkin energiahoidoista ja kiviparannuksista, niin silloin melko varmasti tietää, että henkilö on altis tällaisille “mystisten lentojen” salaliitoille. Siihen ympärille muodostuu samanmielisistä se kuuluisa kupla, ja sitä on vaikea murtaa.
Kuplat ovat vaarallisia, sillä niistä on vaikea päästä ulos. Vähän kuin Volkswagen kuplasta.