C-Median video: Ihmiset kertovat koronasta

C-Median toimittaja Carlos teki pari päivää sitten videon, joka on katsomisen arvoinen varsinkin jos kokee, että korona on vain flunssa. Videolla mm. Maidanin jääkärinä tunnettu Jari kertoo koronasairastumisestaan.

 

Korona voi olla joillekin lievä, tuskin sitä edes huomaa. Joillekin se voi olla vakava. Luultavasti itsekin sairastin koronaa jo vielä Virossa asuessani viime vuoden marraskuussa.

Itselläni oireet alkoivat todella pahoina rytmihäiriöinä. Pumppu jätti pahimmillaan useita lyöntejä välistä ja yksi tällainen rytmihäiriösykli saattoi kestää minuutteja. Pahin rytmihäiriöpäivä oli sellainen, että luulin saavani sydänkohtauksen ja menin lääkäriin.

Lääkärissä todettiin seuraavaksi todella hurjat verenpainelukemat. Pahimmat taisivat olla 200/ 100 ja sitä luokkaa. Tässä vaiheessa korona ei tullut missään vaiheessa esille, vaan lääkärikin ajattelin, että kyse on vain keski-iän kohonneesta verenpaineesta ja koska onhan suvussakin pientä riskiä kohonneelle verenpaineelle. Rytmihäiriöille ei kuitenkaan löytynyt selitystä.

Sen jälkeen alkoi merkillinen pääkipu, joka jatkui noin kuukauden. Pää oli kuin sen olisi työntänyt viljasiiloon, tai hiekkalaatikkoon. Koko ajan oli ”hiipivä” olo. Päänsärky ei siis muistuttanut normaalia peruspäänsärkyä tai vaikkapa kankkusta, vaan se oli ihan uudenlainen särky. Siihen ei auttanut Burana eikä mikään normaalisti päänsärkyyn vaikuttava lääke.

Verenpaineen myötä ostin verenpainemittarin. Jos vertaa viime kevään lukemia, jolloin verenpainemittari huuti hoosiannaa, niin nykyään meikäläisen verenpaine on ihan normaali, jopa ehkä parempi kuin monilla keski-ikäisillä äijillä, 135/ 70 on suurin piirtein keskiarvo. Pääkivusta ei ole tietoakaan eikä rytmihäiriötkään vaivaa käytännössä ollenkaan.

Ainoa huomattava jälkiseuraus oli se, että voimakunto romahti liki puoleen. Olen harrastanut vuosikausia ”kevytvoimailua” ja tulokset tipahtivat puoleen kuukaudessa.

Koska en tuolloin tehnyt mitään koronatestiä, niin tietenkään asiaa ei voi sanoa varmaksi. Juttelin syksyllä erään ruotsalaisen lääkärin kanssa, ja hän sanoi, että mahdollisesti se on ollut koronaa. Varsinkin jos vertaa työkaveriini, jolla on ollut todennettu korona. Hänellä oli ihan samat oireet kuin meikäläisellä sillä erotuksella, että kaverilla oli maku- ja hajuaisti pois pitkään kun taas itselläni ei ole ollut mitään ongelmia haju- ja makuaistin kanssa.


 

Korona-asioissa on monta koulukuntaa. Yksi väittää, että se on juutalaisten salajuoni. Toinen väittää, että koko koronaa ei ole olemassakaan ja kolmas huutaa, että Gatesin Billi haluaa tappaa miljoona ihmistä. Neljäs huutaa rokkevelleriä ja viides tunnelisotaa.

Miten koronaan pitäisi sitten suhtautua? Jokainen tehkööt sen tavallaan, mutta ehkä kaikista paras tapa suhtautua asiaan on pitää jalat maassa ja pää kylmänä. Eikä horista kuin järkensä menettänyt hullu vaan kuunnella asiantuntijoita (ei aasintuntijoita).

Sitäpaitsi Carlos sanoo mielestäni hyvin, että koronalla ei ole mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa. Lisään tähän itse sen, että suhtautumisella asiaan on.