Pikku nuhteet raiskauksesta

Tukholman käräjäoikeus tuomitsi tansanialaisen 40-vuotiaan miehen pieneen vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Jutussa on pieni poikkeuksellinen sävy verrattuna muihin kymmeniin päivittäin oikeudessa oleviin raiskauksiin.

Uhrina oli autistinen nainen, joka oli syntynyt naiseksi, mutta joka tekohetkellä oli sukupuolenvaihtoprosessissa. Eli hänestä oli tuleman mies. Uhri oli saanut ainakin hormonihoitoja.

Nainen oli liikkeellä toissa talvena Tukholman keskustassa Odenplanilla, kun hän epäonnekseen tapasi tansaaniaanon. Tansaaniaano alkoi juttelemaan naisen kanssa. Oli hiljainen ilta ja cityssä ei ollut porukkaa liikkeellä. Yhtäkkiä tansaaniaano hyökkäsi naisen kimppuun ja raahasi tämän asunnolleen. Siellä tansaaniaano raiskasi naisen.

Tansaaniaano tuomittiin oikeudessa 2,5 vuoden vankeuteen, mutta syyttäjä ei vaatinut karkotusta.

Oikeuden pöytäkirjoista selviää, että tansaaniaanolla pullotti puntissa sen verran lujasti, että periaatteessa mikä tahansa reikä olisi tuossa tilanteessa kelvannut. Tällä kertaa uhriksi saatui henkilö, joka oli väärässä paikassa väärään aikaan.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.