8 000 tulijaa tunkeutunut Espanjan Ceutalle muutaman päivän aikana

Espanjan viranomaisten mukaan yli 8 000 tulijaa on tunkeutunut muutaman päivän sisällä Marokon kupeessa sijaitsevalle Espanjan Ceutalle.

Tulijat ovat tällä kertaa käyttäneet hyväkseen laskuvettä ja kävelleet Ceutan ympäröivän raja-aidan ohi vesijättömaata pitkin. Lisäksi mereen rajautuva raja-aita on kierretty uimalla.

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on kuitenkin luvannut palauttaa järjestyksen ja ainakin puolet tulijoista on palautettu takaisin Marokon puolelle. Ceutaan on lähetetty 200 ylimääräistä sotilasta ja poliisia auttamaan vakituista 1 100 henkilön rajavalvontajoukkoja. Alueelle on ajettu jopa panssarivaunuja.

Tilanne on kriisiyttänyt Espanjan ja Marokon diplomaattisuhteita, sillä useimmat tulijoista ovat olleet Marokkolaisia.

Rajavartijat ovat ampuneet tulijoiden joukkoon kyynelkaasua hajoittaakseen joukkoja.

Vastaavia tunkeutumisia on ollut myös Melillassa. Tulijoiden sanotaan olevan nuoria miehiä.

Asiasta kertoo mm. BBC.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.