Onko Ceutasta levinnyt lapsen pelastuskuva manipuloitu kuva?

Ceutasta on levinnyt maailmalle monenlaista kuvaa, joilla tunkeutujille on haettu sympatiaa. Viime viikolla lämmintä itkua aiheutti kuva lapsesta, jonka espanjalainen poliisin sukeltaja pelasti hukkumasta.

Tapahtumasta on olemassa vain tuo yksi kuva. Kuvan taustan väitetään olevan se, että äiti oli meressä, lapsi selässään. Espanjalainen rajapoliisin sukeltaja oli sattunut katsomaan äitiin ja lapseen ja ymmärsi, että he saattaisivat hukkua kohta. Niinpä sukeltaja haki lapsen turvaan merestä.

Vai niin. Kun katsoo kuvaa, niin lapsellahan on aivan kuivat vaatteet päällä. Vaatteet eivät näytä yhtään sellaisilta lötköiltä likomäriltä vaatteilta, jotka roikkuvat ihon myötäisesti ihmisen päällä, kun ihminen on lillunut meressä.

Kuvassa näyttää myös siltä, että vettä sataa. No, Ceutassa ei kuitenkaan ole satanut pisaraakaan vettä ainakaan viimeiseen kymmeneen päivään.

 

Voisiko kuva olla turvapaikka-aktivistien lavastama kuva, jolla yritetään hakea sympatiaa laittomasti Ceutaan tuleville mustille afrikkalaismiehille. Varsinkin kun tapahtumasta ei löydy mitään muuta, vaikka rannat ovat täynnä kuvaajia.

Moni muistaa, että invaasiovyöryn 2015 jälkimainingeissa maailmalle levisi monenlaisia feikattuja kuvia, joissa oltiin milloin hukkumassa, milloin pelastumassa. Monet kuvista paljastuivat kuitenkin tekaistuiksi kuviksi.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.