Tukholmassa hurjanpuoleinen viikonlopun alku

Tukholmassa on vietetty hurjanpuoleista viikonloppua. Autoja on palanut ja ihmisiä puukotettu. Tällä hetkellä Kistassa on jättimäinen poliisioperaatio meneillään.

Aamuvarhain kuuden aikaan sytytettiin Etelä-Tukholmassa tuleen parikymmentä autoa. Tai tarkasti ottaen palo lähti liikkeelle siten, että henkilöt sytyttivät tuleen kuorma-auton, josta palo levisi räjähdysmäisesti muihinkin parkkipaikalla olleisiin autoihin.

Poliisin mukaan 20 autoa paloi käyttökelvottomaksi. Palon syttymissyyn kerrotaan ollee ”ei luonnollinen syttymissyy”. Asiaa tutkitaan yleisenä tuhotyönä.

Perjantai-iltana Kungsholmenilla tunteet kuumenivat ja sitten kaivettiinkin puukot esille. Yksi kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti.

Tapahtumapaikalla Fridhemsplanilla oli pitkään tie poikki ja alue oli poliisin eristämä. Poliisin mukaan tapahtumaan otti osaa useita henkilöitä. Ketään ei ole otettu kiinni, mutta poliisin mukaan valvontakamerakuvilla tullaan saamaan epäiltyjä kiinni.

Asiaa tutkitaan murhana ja sen yrityksenä.

Kistan kirjeenvaihtajan mukaan Kistassa on tällä hetkellä meneillään valtava poliisioperaatio. Helikopteri pörrää ylhäällä ja alueella on kymmeniä poliisipartioita, poliisin erikoisjoukot ja kymmeniä koirapartioita.

Tällä hetkellä ei ole tullut selville, että mitä tapahtuu, mutta jotain jännää on tekeillä. Tarkasti ottaen alue on Kistan kupeessa sijaitseva metsälämpäre. Kaikki ulos- ja sisäänmenotiet on suljettu poliisin toimesta.

Seurataan tapahtumia.

Subscribe
Notify of
guest
6 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Irmeli

Yksi kysymys, kannatiko ottaa koko maailma vastaan…Kansankoti on hävitetty, onko tämä sen arvoista ja että kanta-ruotsalaiset saavat pelätä omassa kotimaassaan, kun ei uskalleta sanoa ääneen, että painukaa helvettiin…

Minä

Pelkäävät enemmän rasisti-leimakirvestä kuin oman elämänsä ja kulttuurinsa tuhoutumista.

Minä

Etsivät jengiläisiä tarjotakseen pizzaa?

Suomi Finland

Oikeusvaltio on tällaisessa tilanteessa täysin kykenemätön riittävän nopeisiin toimenpiteisiin. Gansteriongelma palaa koko ajan yleisellä tasolla hitaalla liekillä ja sehän on omiaan helpottamaan uuden sukupolven rekrytointia.

Kyllähän sen nyt kaikki tietävät, että liian nopea ja lukumääräisesti liian suuri muuttoliike erilaisten kulttuurien vaikutuspiiristä menee pieleen.

Ongelmat olisivat huomattavasti vähäisempiä, kun vaan olisi pidetty huolta siitä, että uutta porukkaa tulee vasta sitten, kun vanha on kotoutunut. Mutta kun ne rajat ovat auki ja maahantulo on vapaata, niin näin siinä tulee käymään.

Nyt sellainenkin väki, joka ei haluaisi elää rikollisessa maailmassa joutuu kärsimään tästä aivan käsittämättömästä paskasta. Jos ei ole varaa äänestää jaloillaan, niin siellähän sitten asutaan gansterien keskellä gansterien ehdoilla.

Anna-Maria Korhonen

Onhan se ihan mielenkiintoista seurata, milloin monikulttuurisuus alkaa tuottaa luvattuja rikkauksia. Ruotsi on tässä meitä himpun edellä, joten siellä tulosten pitäisi näkyä ensimmäisenä. Toivottavasti Uusi Normaali on sitten hintansa väärti, mitä toki rohkenen epäillä.

Anonyymi

Suomalainen media todella nihkeästi uutisoi näistä Ruotsin tapahtumista ja syykin on päivänselvä. Se haluaa pitää oman lukija- ja katsojakuntansa rakentamansa kuplan sisällä, jossa paha maailma pysyy loitolla ja kansa äänestää vaaleissa edelleen näitä samoja puolueita, jotka ovat synnyttämässä samanlaista turvatonta ja räjähdysherkkää yhteiskuntaa meillekin. Sormet korviin ja pää pensaaseen -systeemillä havahdutaan todellisuuteen valitettavasti liian myöhään ja sitten on enää turha rypistellä.