Valko-Venäjä ohjaa laittomia tulijoita Liettuan rajoille

The border between Belarus and Lithuania / Shutterstock
Itä-Eurooppalaisten medioiden mukaan Valko-Venäjä ohjaa laittomia maahantulijoita Liettuan rajalle. Liettuan mukaan valko-venäläiset rajaupseerit ovat mukana mahdollistamassa tätä toimintaa.

Valko-Venäjä ohjaa tietoisesti laittomia maahantulijoita Liettuan ja Puolan rajoille. Tulijoiden joukossa on ainakin syyrialaisia, tsetseenejä ja irakilaisia. Viikonlopun aikana Liettuan rajapoliisi on ottanut kiinni vajaa sata henkilöä, jotka ovat yrittäneet saapua laittomasti Valko-Venäjältä Liettuaan.

Tämä on reilusti enemmän, sillä vuositasolla Valko-Venäjältä Liettuaan on pyrkinyt alle 200 laitonta tulijaa.

 

Liettualaisten viranomaisten mukaan Liettuaan pyrkivät laittomat tulijat lennätetään valko-venäläisten toimesta Istanbulista ja Bagdadista ja lentoja tulee Valko-Venäjälle neljä per viikko. Mukana matkojen junailussa on valko-venäläisiä upseereita, viranomaisia ym. valtion toimijaa.

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka on sanonut, että Valko-Venäjä aikoo avata rajansa Euroopan Unionin suuntaan ja erityisesti Liettuaan.

– Olemme tähän asti pysäyttäneet siirtolaiset ja huumeet, mutta jatkossa saatte hoitaa itse asian, Lukašenka kertoi hiljattain.

Liettuan valiokunta on kokoontunut lausunnon takia ja pyytänyt EU:lta apua rajavalvontaan.

 

Liettuan mukaan kyse on Valko-Venäjän toimet Puolan ja Liettuan suuntaan johtuvat osaksi siitä, että nämä maat ovat kritisoineet Valko-Venäjän viime vuoden vaaleja, jotka katsottiin olevan laittomat.

Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Yuri Komissarov

Sitä saa mitä tilaa… esitti Yölintu aikoinaan.

Antti Tifa

Lietuvos tarvitseekin diversiteettiä kipeästi. Tosin eivät jää vaivoiksi koska Lietuvan sossu ei ole kovin antelias. Katse karttaan, pohjoisemmassa on maa jossa oikeauskoista palvellaan kuten ihmisoikeuksiin kuuluu ja matka on lyhyt.

Suomi Finland

Tämän täytyy johtaa sellaiseen ratkaisuun, että EU:ssa täytyy sopia yleinen sosiaalituen taso, joka olisi sama kaikissa EU maissa riippumatta näiden maiden omasta taloudesta. Silloin tulijoiden kannattaisi siirtyä alhaisten asumis- ja elinkustannusten maihin, jolloin he voisivat elää herroiksi.

Antti Tifa

Itse soveltaisin EU-ulkorajoilla lopullista ratkaisua tilanteesta riippumatta. Näin kehitysmaalainen ei rasittaisi rikasta eikä köyhää Euroopan maata. Capis ?

Suomi Finland

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cfa37df3-63b3-45e8-90ad-636c8014bc7b

”Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris on matkustanut Väli-Amerikkaan etsimään ratkaisuja maansa etelärajan haastavaan maahanmuuttotilanteeseen.”

”Virallisesti varapresidentti hakee matkallaan selvyyttä ”siirtolaisuuden juurisyihin”. Hän on jo aiemmin todennut, että haluaa rajoittaa USA:n etelärajalle tulevien määrää puuttumalla esimerkiksi korruptioon ja köyhyyteen Väli-Amerikan maissa.”

Enpä tiedä..? Silloin joutuisimme turvautumaan erittäin rasistisiin ratkaisuihin, kuten esimerkiksi lähtömaiden olosuhteiden parantamiseen siten, ettei niistä tarvitsisi lähteä etsimään parempaa elämää muualta.

Ja tuollainen rasistinen ajatus siitä, etteivät kehitysmaat osaisi hoitaa asioita itse, on eurooppalaisille suvakeille niin sietämätön, että he eivät ikinä lähtisi sukkuloimaan Afrikkaan tai Lähi-itään.

Jenkeille asia ei ole näköjään yhtä hankala.

Saa nähdä mitä noilla toimenpiteillä saadaan aikaan…

Last edited 2 vuotta sitten by Suomi Finland
Suomi Finland

…jos toimenpiteet ovat riittävän rasistisia, asiat todellakin voivat parantua, mutta jos eivät, ei tapahdu muuta kuin väestönkasvun tuntuva kiihtyminen.

Sami

Paavo on 100% oikeassa. Amerikassa oli 5 miljoonaa intiaania, jotka epäonnistuivat eurooppalaisten kotouttamisessa ja integroinnissa intiaanien elämäntapaan. Täysin epäonnistuneen kotoutumisen lopputuloksena eurooppalaiset Matut syrjäyttivät intiaanit omassa maassaan, sekä eurooppalaiset matut työnsivät intiaanit marginaaliin. Lopputuloksena alkuperäisväestöltä vietiin metsästysmaat ja elinkeinot, lopulta 5 miljoonaa intiaania kutistui 300000:n. Nykyisin intiaanien on vaikea tunnistaa maata omakseen, eikä se sitä enää olekkaan, koska maat on viety ja vallattu vieraille kulttuureille.

Suomi Finland

Eurooppalaiset eivät pelkästään syrjäyttäneet intiaaneja. Kyllä siinä invaasion vyöryessä taidettiin lahdata aika joukko natiiveja amerikkalaisia. Toisinkin päin tehtiin kaikenlaista ja päänahkojakin vietiin.

Todellista multikultin ihanuutta.

Nyt on Kiinassa uiguurien kanssa menossa myös todellista kulttuurien ilotulitusta. Vähän aikaa sitten Ylen uutisissa mainittiin jotain siitä, mikä on syynä uiguurien kohteluun. Jotain väkivaltaa oli tehty kantakiinalaisia kohtaan. Näin sanottiin sivulauseessa.

No Kiinan johto päätti, että multikultista tehdään loppu ja uiguurit saavat alkaa oikeiksi kiinalaisiksi. Saa nähdä onnistuuko, vai tarvitaanko vielä uusi kulttuurivallankumous.

Gyntter

Luka tarjoaa paskasakille ilmaiset kyydit välilaskulla pohjolan sponssiparatiiseihin. Oliskohan kannattanut kaikenmaan maailman syleilijöiden pitää suut kiinni Valko-Venäjän asioista.

Taitaa käydä niin, että EU saa mitä tilaa!

Sami

EU:n heikot kulttuurimarxistijohtajat syyttävät muita omista ongelmistaan. Välillä heikot kulttuurimarxistit syyttävät Venäjää, välillä Turkkia, nyt Euroopan surkeimmat johtajat syyttävät Valko-Venäjää. Paremmat EU johtajat johtaisivat EU:ta itsenäisesti, riippumatta siitä mitä EU:n ulkopuoliset valtiot tekevät tai päättävät.

Tapio Pesola

Kuusi huomiota. 1) Tulijoiden määrä on vähäinen verrattuna muita reittejä pitkin tuleviin. 2) Tulijat eivät halua jäädä Valko-Venäjälle, missä sosiaaliturva ei liene kummoinen, vaan Länsi-Eurooppaan ja ainakin EU:n alueelle. 3) Jos Valko-Venäjän viranomaiset auttavat siirtolaisia eteen päin, niin sitä samaahan tekevät myös useimpien Länsi-Euroopan maiden viranomaiset. 4) Monet EU-maat haluavat näitä, joten siinä mielessä Valko-Venäjä tekee niille nyt palveluksen ja vastaavasti aiempi tiukempi käytöksensä oli Länsi-Euroopan maille vastenmielistä. 5) Kun Suomeen tuli väkeä Ruotsista kymmenin tuhansin, päästi Venäjäkin Suomeen joitain satoja. Jostain syystä nämä eivät olleetkaan Suomeen tervetulleita, joten Venäjä pisti ystävällisesti rajansa tukkoon. 6) Ei ihme, jos Valko-Venäjä on käärmeissään EU-maille; olisimme mekin esimerkiksi Venäjälle, jos Venäjä puuhaisi maahamme vallankaappausta tai syyttäisi meitä asiasta, johon on itsekin syyllistynyt (lentokonejuttu).

Kosteena Jo

Siitä vaan vasemmistotädit ja tätimiehet kukkakimput käsiin ja odottelemaan Eestin laivaa! Kohta pukkaa sitä parempaa riisiä!! Panokesä tiedossa!!!!

Ihan oikein

Tämähän on ihan oikein. Valko-Venäjä ei kuulu EU:hun jolloin ensimmäinen turvallinen maa pakolaisille on Liettua.

Ja jos Valko-Venäjän upseereita moititaan heidän pelastaessaan nälkää ja hätää pakenevia, niin silloin pitää moittia EU:n johtoakin sekä kaikki sen alueella olevia ihmioikeusjärjestöjä. Sillä ne tekevät ihan samaa homma. Tosin, pääsääntöisesti vesialuksilla.

Sami

Valko-Venäjä on turvallinen maa pakolaisille. Valko-Venäjällä 9.3 miljoonaa ihmistä elää aivan normaalia arkea. Myös Afganistan olisi erinomainen päätepysäkki kaikille maailman pakolaisille, Afganistanissa 33 miljoonaa ihmistä elää normaalia turvallista arkea. Lisäksi Afganistanin 7% talouskasvu on yksi maailman nopeimpia ja tarjoaa pakolaisille loistavia menestymisen ja rikastumisen mahdollisuuksia.

Your Move, Fuckface

Suomi voisi kostaa kieltämällä valkovenäläisten huorien maahantulon, jolloinka valkovenäjän bruttokansantuotto putoaisi noin 90%.

Anna-Maria Korhonen

EU saattaa blokata nämä tulijat. Myös Venäjä-Valko-Venäjä – akselilla on liittolaisia Lähi-Idässä ja pakolaisia voidaan käyttää vakoilijoina. Näin tehtiin Venäjältä Suomeen pyrkineiile. Sinänsä naiivia, ettei Turkin tai Ceutan kautta pyrkivissä tai Suoraan Välimeren yli tulevissa katsota ilmeisesti vakoilijoita tai muita epäilyttäviä olevan.

h44

Vieläköhän Lietttussa leikataan rikollisilta tukka pois ja laitetaan putkaan?

Valtsu

Ja sitten kehtavat syyttää Valko-Venäjän johtoa ihmisoikeusloukkauksista! Hehän ovat suorastaan ihmisoikeusaktivisteja, huolehtien kiitettävällä tavalla pakolaisten oikeudesta päästä turvallisiin maihin.
Lisäksi luin hiljattain, että Valko-Venäjä rajoittaa kansalaistensa länteen matkustamista. Siis maan johto on jopa niin suuria ihmisoikeusaktivisteja ja pakolaisten mahdollisimman hyvästä kohtelusta huolehtijoita, että antavat näille etusijan omiin kansalaisiin nähden länteen pääsyssä.

Suorastaan esimerkillistä toimintaa, jossa intersektionalismin ja monikulttuurisuuden periaatteiden mukaisesti asetetaan vähäosaisten pakolaisparkojen etu omien kansalaisten etujen edelle. Ovatkohan ottaneet mallia Suomesta siinä? (Asian toteutus on vaan eri tietystä syystä johtuen)