Tukholman poliisilla isoja kesäoperaatioita katuhuumekaupan kitkemiseksi

Tukholman poliisi on viime aikoina tehnyt useita isoja huumeratsioita ja viimeisten neljän päivän aikana poliisin yksi jaosto on keskittynyt cityalueella putsaamaan katuja kokaiinista ja kannabiksesta.

Kaiken kaikkiaan viikonlopun ja alkuviikon aikana on 106 henkilöä epäiltynä huumausainerikoksista ja ainakin kahdeksan henkilöä on kiinniotettuna. Suurimmat ratsiat on järjestetty ravintolakadulla Hornsberg strandgatanilla Kungsholmenilla, Odenplanilla ja yhdellä suositulla ulkoterassilla, jonka nimeä ei mainita.

Tällä ulkoterassilla tehtiin viikonlopun aikana ratsia, jossa 25 henkilöä joutui antamaan kusitestin. Ruotsin lain mukaan henkilön on annettava kusitesti huume-epäilyn yhteydessä. Jos sitä ei anna, niin siitä on olemassa oma sanktio.

Poliisin johdosta Mattias Brunn kertoo tiedotteessaan, että suosituimmat huumeet ovat tällä hetkellä kokaiini ja kannabis.

– Tällä hetkellä katukaupassa on todella paljon huumeita ja yhä useammat ihmiset katsovat näiden huumeiden käytön olevan normaalia. Moni ei kuitenkaan ajattele asiaa siten, että huumeiden käytöllä tukee samalla suorasti tai epäsuorasti rikollisverkostoja, Brunn kertoo.

Brunnin mukaan juuri Hornsbergin ranta näyttää olevan poliisin erityistarkkailussa, sillä ranta-alueella on paljon suosittuja ravintoloita ja ulkoilualue, jossa on paljon ihmisiä piknikillä ja viettämässä iltaa. Ratsioissa on ollut mukana myös rannikkovartiosto.