Työhaastattelu ei mennyt putkeen – rasismi esteenä työn saannille

Kävin työhaastattelussa eräässä myyntifirmassa, mutta ei mennyt lopulta niin kuin Strömsössä. Meikäläinen ei saanut työtä. Ja tuli niitä mielenpahoituksiakin, tosin itse en pahoittanut mieltäni.

Työhaastattelu meni aluksi hyvin. Paikkaan haettiin suomen ja ruotsin kielen taitoista it-tukihenkilöä. Homma oli pullakaffeita vaille valmis, kunnes eteen tuli ongelma.

Nimittäin jos olisin ottanut työn vastaan, niin olisin joutunut allekirjoittamaan eräänlaisen sitoumuksen/ käytännön (policy). Tässä sitoumuksessa olisin sitoutunut yhtiön käytäntöön edistää monikulttuurisuutta. En tiedä mitä se käytännössä olisi tarkoittanut. Niin ikään paperissa luki, että tulen edistämään yhtiön palveluksessa rasismin vastaista työtä ja sitoudun olemaan rasisteeraamatta ihmisiä etnisen, uskonnollisen tms. taustan perusteella.

Kysyin, että onko tällaista paperia pakko allekirjoittaa saadakseen työpaikan. Työhaastattelija sanoi, että ei tietenkään ole pakko, mutta antoi myös ymmärtää, että voi etsiä toista työtä jos paperia ei allekirjoita.

En perustellut asiaa haastattelijalle sen kummemmin, sanoin vain, että en voi allekirjoittaa tuollaisia papereita. Haastattelu päättyi siihen. Lämmin tunnelma lopahti tylyyn molemminpuoliseen kohteliaisuuteen.

 

Henkilökohtaisesti en ikinä ala tinkaamaan ja vänkäämään ihmisten kanssa asioista. Hyvin harvoin edes perustelen kantojani. Ei jaksa. En usko, että kukaan muuttaa perustavanlaatuista mielipidettään jonkun ”perustelun” vuoksi.

Kotimatkalla mietin, että olisiko haastattelija muuttanut mielipidettään, jos olisin sanonut, että en näe mitään järkeä siinä, että kehitysmaista tulleita miehiä otetaan Länsi-Eurooppaan maskoteiksi ja heille syötetään lusikalla kakkua suuhun. Että mielestäni islam on yksi perkeleen riena ihmiskunnalle ja koko uskonto pitäisi polkea suohon. Että en todellakaan arvosta monikulttuurisuutta, koska olen asunut Järvassa ja olen nähnyt, että monikulttuurisuus on todellakin perseestä.

Jos olisin sanonut jotain tällaista, niin olisiko haastattelija muuttanut mielipidettään? Tuskinpa, luultavasti hän olisi ollut entistä vakuuttuneempi, että nyt jos koskaan rasismin vastaista työtä pitää edistää.

 

22 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Hussikametsään
Hussikametsään
19.6.2021 21:01

Oikea omantunnon ja omanarvontuntoon pohjautuva ratkaisu.

Antti Tifa
Antti Tifa
19.6.2021 11:35

Olisit kirjottanut siähen lappuun notta ”rakastan” Nyomko Sabunia ja piirtänyt nimen tilalle hakaristejä rivin. Käytännön pila ei tule sillä hetkellä mieleen kuin olisi hyvä paikka.

Tavan töllääjä
Tavan töllääjä
19.6.2021 10:37

Mielipiteen vapautta ei siis ole. On pakko olla sitä mieltä että multi kultti on ok. Ja Islam sharia lakeineen on mahtava juttu.

Tila-auto kärry täyn
Tila-auto kärry täyn
18.6.2021 22:49

Yhtään korottamatta. Minä koin tuon jo 15 sitten. L&t teki ns siivouksen. Eli tuli virolaiset sekä matut. Sama ravintola alalla. Ja on fakta. ja ihan turha aukoa päätä. Työ kuin työ. Asiat ovat nykyään niin, ettei kelpaa. Matu vetää halvemmalla. Asuvat kimpassa sossun tuella, tai matu äidin tuella. Joita on useampi. Laskekaa siitä.

K J
K J
18.6.2021 22:01

Ajatella jos olisitkin sanonut sen mitä ajattelit ja haastattelija olisi palkannut sinut koska olit puhunut siten, miten moni ajattelee, mutta joutuu valehtelemaan…

Mutta eipä taida rehellisyydellä näissä asioissa yletä ainakaan suuremmissa firmoissa.

Verrattuna joku yksityinen pikieristys-firma, missä pomo ei tee eroa pidätkö mustaa miestä katonpaikkana, vain että osaatko tehdä työt oikein.

Hyvä testi kuitenkin. Jos olisit vielä firman nimen maininnut tässä artikkelissa, negatiivinen asenteesi moniosaajiin olisi kasvanut eksponentaalisesti ja kenties itse Löfen olisi julistanut jihadin ja pidätyskuvasi olisi koristanut iltapäivälehtiä.

Jack
Jack
18.6.2021 21:32

Suomessa lienee laitonta edes kysyä työnhakijan poliittisia ja vastaavia kantoja, joten organisaation oman aatemaailman pakottaminen tuollaisella paperilla olisi ehdottoman kiellettyä. (Pois lukien pääasiallisesti aatteelliset tahot ts. esim. kirkko saa pitää kirkon jäsenyyttä työn ehtona.) Mikä lienee asian juridinen puoli ruotsinmaalla, sitä en tiedä.

Näinä lopun aikoina saattaa kyllä olla, että monikulturalismiin pakottaminen nähtäisiin oikeudessa jotenkin parempana kuin vaikkapa fasismiin pakottaminen, vaikka lain edessä pitäisi noin jotakuinkin olla tasavertaisia. (Suomalainen valtakunnansyyttäjä on tässä no-brainer, kuvainnollisesti ja melkeinpä kirjaimellisesti, sillä heidän toimistollaan punavihreys haisee vahvasti.)

juhaII
juhaII
18.6.2021 20:43

Ei kannata perustella saatika väitellä asioista pumpuli-päiden kanssa ellet sitten ole Cristian Ronaldo, joka voi siirtää pöydältä ärsyyntyneen näköisenä kokikset sivuun ja kehaista arvostavasi vettä!

Tuollaiset työehtosopimuksen ulkoiset paperit allekirjoituksineen ovat vieläkin laittomia ja pitää olla maailman tappiin asti.
Yhtä hyvin voitaisiin vaatia sitä, että miehenä kusee istualtaan niin pönttöön kuin pensaaseekin vain siksi, että miehet ja naiset ovat ”samanlaisia”! Helsingin ”älynjalostuksen” keskuksessa kätilöopistolla opetetaan miehiä imettämään vauvoja, jotka 0vat juuri vaivalla ja työllä punnanneet maailmaan.

Sen sijaan naiset vetävät ketjussa norttia pihalla ja ovat rampanneet juoksuhaudan syvyisen ympyrän nurmikolle, jonka tietysti katsotaan olevan ympäristörikos kuten ”vaavikin” kun oikein paremmassa valossa katsotaan. No, isämpä puolelle tuo on tullut 100% nykyisen laskuopin mukaan!

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
18.6.2021 18:47

Monikulttuurisuus tuntuu todellakin merkitsevän Euroopan kolonisaatiota Lähi-Idän, Aasian ja Afrikan muslimi miehillä. Islamilainen kulttuuri puolestaan on ylikansallista eli vaikka sillä on alakulttuureja, eri muslimimaiden keskinäiset erot ovat pieniä ja suurin ero on lähinnä rodullinen. Monikulttuurin sijaan on syntymässä yhteentörmäys Islamilaisen ja sekularistisen ja kristillisen kulttuurin välillä. Ja samalla tavalla kuin keskiajalla tai 1600-luvulla käydään tämäkin taistelu Euroopan maaperällä. Erona vain on, että tuolloin tunkeutuja tuli tänne itse, nyt se tuodaan.

Paperin allekirjoittamisesta tulee vain mieleen, että kun pistää puumerkkinsä johonkin, tekee virallisen sitoumuksen. Silloin myös voi joutua vastuuseen tästä sitoumuksesta. Mikäli kyseessä olisivat yrityksen normaalit arvot, nekin tietysti tulisi haastattelussa kertoa ja niiden noudattamista edellytettäisiin työssä, mutta tuon noudattamisen valvonta olisi vähän niin ja näin. Käytännössä työnantaja puuttuisi. /..

Anna-Maria Korhonen
Anna-Maria Korhonen
18.6.2021 18:48

rasistiseen käytökseen, mutta ei voisi rangaista monikulttuurisuuden edistämättä jättämisestä.

Minä
Minä
18.6.2021 18:26

Mahtaako tuo rikkoa mielipiteenvapautta ja demokratiaakin vastaan, kun työpaikan saamiseksi pitää sitoutua johonkin vaadittuun poliittiseen näkemykseen?

Vitjaantunu Stadilai
Vitjaantunu Stadilai
18.6.2021 18:12

HYVÄ PAAVO!!!

Toisaalta – olisit voinut tehdä kuten suvakki ja valehdella olevasi monikultturelli ja käyttää firmaa työkaluna rasismiin ja ihmisoikeuksien polkemiseen! 🙂

Diversiteettiä
Diversiteettiä
18.6.2021 19:11

Heh heh, Ryappy ja Diversiteetin tarkastaja. Siinä oppia työmarkkinoile.

Paavolle peukut !!

Ohmygod
Ohmygod
18.6.2021 17:50

Ei liene työnantajalle isokaan ongelma. Sisään on tulossa joukottain it-väkeä Syyriasta ja ympäristöstä. Suomen kielestä ei hajuakaan, ruotsi alkeellista ja it-taidoilla rakentaa vain pommin.
Mutta muuten firma saa sopivaksi katsomiaan työntekijöitä.

Rosita
Rosita
18.6.2021 17:48

Kyllähän sen ymmärtää että pyydetään olemaan rasisteeraamatta, mutta miksi helvetissä pitäisi tukea monikulttuurisuutta ja rasistien maahantunkeutumista.

Blufferi
Blufferi
18.6.2021 16:59

Helppo. Allekirjoita kiltisti MUTTA ei lähellekkään oman allekirjoituksesi näköisesti, mielellään yksi kirjain liikaa/vähemmän myös, jää suvakille hyvä mieli ja ylemmyydentunne mutta sinä voit nauraa röhöttää koko matkan kotiin sillä tuo ei mene missään läpi ikinä koskaan. ”Tä? mikä paperi? en oo koskaan nähnykkään. varmaan unohtui haastatteluvaiheessa, kun haastattelija mielestäni oli vähän alkoholin vaikutuksen oloinen.”

Blufferi
Blufferi
18.6.2021 19:33
Vastaa...  Blufferi

”Ei TUO ole minun allekirjoitukseni!! Teidän juoppo haastattelijanne on sen väärentänyt!! Mitäs peliä te oikein pelaatte!!!!!!?? Laitanko tämän Facebookiin vai aiotteko te tämän laittomuuden KORVATA minulle jotenkin ruhtinaallisesti?”

Minä
Minä
18.6.2021 16:50

Omituisia poliittisia sitoumuksia nykyään jotkut yritykset vaativat.

timo
timo
18.6.2021 14:49

Kannattaa aina huijata ja allekirjoittaa. Sen jälkeen tekee niin kuin itse haluaa. Jos sa johtaa potkuihin niin mitä sitten?

Per S. Tasq
Per S. Tasq
18.6.2021 16:19
Vastaa...  timo

Eikös se ole ennemminkin päinvastoin?
Mitä useampi jättää allekirjoittamatta, sitä nopeammin luulisi työnantajatahokin tajuavan, että kyseessä on täysi pellepaperi.

Pelle Hemppainen
Pelle Hemppainen
18.6.2021 13:51

”En usko, että kukaan muuttaa perustavanlaatuista mielipidettään jonkun ”perustelun” vuoksi.”

Jaa? No mihin perustavanlaatuiset mielipiteet sitten perustuvat?

George
George
18.6.2021 12:46

Kävin esittäytymässä aluksen kapitaanolle ja tämä sitten kysyi, että: -”Mikä on se puoluekanta”. Ei ennen eikä jälkeen ole kysytty. Pojat sitten kertoivat, että oli perustuslaillinen. Aikaa siitä on kulunut lähemmä 50 vuotta.

-Perustuslaillinen oikeistopuolue-

Kukavaan
Kukavaan
18.6.2021 12:03

Parempi, että meni noin. Olisit ehkä myöhemmin saanut kolmen e-kirjaimen huippuosaajia ja muslimeja työkavereiksi. Olisit saanut tehdä heidänkin töitään. Ja pomosi olisi silloin ollut ylipainoinen pigmenttinaissuvakki.