Suomalaiset asiakkaat ovat pelanneet rahapelejä netissä jo vuosikausia. Tässä tekstissä käsittelemme sitä, millaiset nettikasinot suomi on ottanut haltuun ja mikä suurin piirtein on ollut aikajanana sille. Samalla sukellamme myös tarkastelemaan tämänhetkisiä rahapelilainsäädäntöjä ja toisaalta mahdollisia tulevaisuuden kehitysaskelia.
Suomalaiset nettikasinot – esihistoria
Mikään asia ei synny tyhjiössä, vaan kaikella on aina alkuhetkensä. Suomalaisten nettikasinoiden tapauksessa tällaisena alkusysäyksenä voidaan pitää sitä, kun edesmennyt kotimainen Raha-automaattiyhdistys eli RAY avasi nettisivunsa vuonna 1995. Tuohon aikaan netti ei vielä ollut mitenkään vakiintunut asia, vaan se oli vasta saapunut Suomeen. Voidaan siis sanoa, että RAY oli tuolloin todellakin ajan hermoilla.
Vain kaksi vuotta RAY:n verkkosivujen avaamisesta aukesi kotimaisen monopoliyrityksen nettikasinopuoli, jossa pelattavana oli senaikaisia klassikoita aina Tuplapotista Jokeripokeriin. Erityistä tässä kaikessa on, että Raha-automaattiyhdistys oli maailman ensimmäinen kansallinen yhtiö, joka mahdollisti netissä pelaamisen. Suomi oli siis edelläkävijä.
Myöhemmin Raha-automaattiyhdistys muutti nimensä Veikkaukseksi, jonka alle sulautettiin samalla myös kaikki muutkin suomalaiset rahapelipalvelut.
Uudet nettikasinot
Raha-automaattiyhdistyksen eli Veikkauksen nettikasino ei suinkaan jäänyt ainoaksi paikaksi, jossa suomalaiset asiakkaat pystyivät pelaamaan. Kotimaisen monopoliyrityksen lisäksi suomalaisia palvelevia nettikasinoita alkoi pian ilmestyä nettiin kuin sieniä sateella. Maailmanlaajuinen verkko löi itsensä läpi, joten yhä useampi pelialan yritys halusi siirtää palvelunsa nettiin, minkä lisäksi myös uusia toimijoita alkoi kovalla tahdilla tulla mukaan kuvioihin.
Online casino suomi kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Tänä päivänä suomalaisia palvelevia pelipaikkoja on jo useita kymmeniä. Joka vuosi aina vain uudet nettikasinot saapuvat markkinoille samalla, kun vanhoja suljetaan niiden tieltä.
Parhaat nettikasinot ja niiden tulevaisuus Suomessa
Kansainväliset nettikasinot ovat täysin laillisia – ainakin toistaiseksi. Vaikka ulkomailla kirjojaan pitävät kasinot ovat saaneet elää ja hengittää kotimaisilla markkinoilla suhteellisen rauhassa, saattaa tähän olla tulossa muutos.
Useat pelialan muutosta ajavat poliitikot ja edunsaajat ovat jo alkaneet kutsua ulkomailta käsin Suomeen palveluitaan tarjoavia nettikasinoita laitttomiksi. Lisää voit lukea tästä linkistä. Kyseinen liikanimi on kuitenkin absurdi, sillä nettikasinoita pyörittävien yritysten joukossa on rutkasti esimerkiksi toiminnaltaan täysin läpinäkyviä pörssiyrityksiä. Pörssiin ei tunnestusti pääse listautumaan, jos toiminnassa on yhtään mitään laitonta. Itse asiassa pelipalveluiden tarjoaminen kotimaisille asiakkaille ei Suomen lain mukaan ole lainkaan kiellettyä, vaikka Veikkauksella Suomen rajojen sisällä onkin monopoli- eli yksinoikeusasema.
Ei ole liioittelua sanoa, että poliitikot ovat laittomista nettikasinoita puhuessaan aloittaneet jo esityön nettikasinoiden kieltämiseksi. Jos näin tapahtuisi, ei nettikasinot kokemuksia helposti pääsisi enää saamaan muualta kuin Veikkaukselta. Toisaalta minkäänlaista varmuutta ei mahdollisista lakimuutoksista vielä ole.
Nettikasinot suomi – lisenssijärjestelmä vai maksublokit?
Ei ole Euroopan mittakaavassa mitenkään epätavallista, että pelilainsäädännöt elävät ja muuttuvat. Näinpä onkin todennäköisesti vain ajan kysymys, kunnes myös suomalaiset parhaat nettikasinot joutuvat jollain tapaa mukautumaan uusiin järjestelyihin. Hallituksessakin on jo ollut puhetta mahdollisista maksublokeista.
Maksublokeilla – eli siis maksujen blokkaamisella – pyrittäisiin estämään rahansiirtoja pelaajien ja ulkomailla toimivien nettikasinofirmojen välillä. Kovinkaan helppoa tämä ei tosin tulisi olemaan, sillä maksutapoja on useita, eikä Suomen hallituksella välttämättä ole kaikkiin niistä helppoa pääsyä.
Siinä missä maksublokit ovat jo jonkinlaisessa käytössä esimerkiksi Norjassa, on toinen länsinaapurimme Ruotsi näyttänyt viime vuosina hyvin erilaista mallia. Ruotsissa käytössä on nimittäin niin sanottu lisenssijärjestelmä, jonka myötä Ruotsi on nimenomaan avannut monopolinsa ulkopuolisille, lisenssimaksuja maksaville rehellisille toimijoille. Lisenssijärjestelmä antaa kaikille lisenssimaksun maksaville tasaväkisen kilpailuasetelman ja samalla varmistaa, että ulkomaille hävityistä rahoista palaa siivu kotimaahankin. Kaikki nettikasinot eivät tietenkään ole Ruotsinkaan lisenssiä hankkineet, mutta valinnanvaraa on länsinaapurin pelaaja-asiakkailla silti runsaasti.
Ruotsin järjestelmä tuntuisi istuvan liberaaliin ja moderniin yhteiskuntaan Norjan internetiä rajoittavaa maksublokkausmallia paremmin. Koska suomalaisella hallituksella on viime aikoina taatusti ollut muitakin kiireitä, ei rahapelilainsäädäntöä ole ehditty juuri rukkaamaan. Voikin siis olla, että suurimmat online casino suomi -päätökset jäävät tulevaisuuden hallituksille, joiden kokoonpano tulee määrittämään Suomen rahapelilainsäädännön seuraavat askeleet. Esimerkiksi Kokoomuksessa ja ylipäätään oikealla tunnuttaisiin puhuvan avoimen markkinatalouden puolesta, kun taas SDP:ssä ja Vasemmistossa puhutaan enemmän yksinoikeusjärjestelmän tukemisen ja sen toimintaedellytysten turvaamisen puolesta.