Tukholmassa hurjanpuoleiset pari päivää

Somalialaisilla nuorukaisilla näyttää olevan meneillään murhakesä. Lähes joka päivä joku ammuskelu ja raatoa tulee kuin heinää. Viime yönä Rinkebyssä oli kunnon kaaosta.

Hieman ennen puolta yötä Tukholman Rinkebyssä täräytettiin ampujaiset tulille. Nuorukaista ammuttiin ja osumaa tuli. Tapahtumapaikka aivan Rinkebyn keskusta.

Silminnäkijän mukaan osumaa olisi tullut yläpäähän, kohde on kuitenkin toistaiseksi hengissä. Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä, eikä kiinniottoja ole tehty.

Ampumisen jälkeen Rinkebyssä alkoi valtava poliisioperaatio, johon osallistui kymmeniä partioita. Rinkebyn kaksi ulos- ja sisäänmenotietä suljettiin ja partioita oli myös kevyen liikenteen väylillä Rinkebystä ulospäin.

Kohde eli lyijymyrkytyksen saanut henkilö on somalitaustainen. Ampujasta ei ole tietoa, mutta luultavasti samaa porukkaa. Teko vaikuttaa olevan samaa ikiaikaista jatkumoa, jossa somaligangsterit harventavat omia maanmiehiään.

Ampumisen jälkeen puolen yön aikaan lähistöllä sytytettiin kaksi autoa tuleen. Ei tiedetä oliko näillä tekemistä tapahtuman kanssa.

Somaligangsterit ovat oppivaista porukkaa. Viime aikojen ampumisissa lähes jokaisessa tapauksessa tekijä tai tekijät ovat poistuneet paikalta sähköpotkulaudalla. Ympäristöasiat on siis otettu huomioon ja vihreät kiittää. Sitä paitsi onhan joku polkupyörä jo niin 1950-lukua.

 

Myös lauantaiyönä täräytettiin nuorukaista pistoolilla päähän Tukholman pohjoispuolella Upplands Väsbyssä. Eli korkea riski päästä hengestään, tai saada ainakin mukavanpuoleinen aivovamma, kuten entisellä miehellä.

Tässäkin tapauksessa ympäristöasiat olivat kunnossa ja paikalta poistuttiin sähköpotkuttelemalla. Kentälle jätettiin värillinen afrikkalainen makaamaan ja odottamaan veronmaksajien lähettämää sponsoroitua helikopterikyytiä.

Poliisi tutkii asiaa vielä murhan yrityksenä, sillä kohde on toistaiseksi hengissä.