Itse satuin olemaan Pelson vankilassa oisko ollut 1994, istumassa pikku tuomiota puistoonkusesekelimisesta. Samassa sellissä istui kolme äijää ja kävi niin, että jostain saatiin kesän juhannukseksi pikku tilkka kiljua. Meillä kaikilla oli tuomiota joku muutama kuukausi. Vapaus olisi odottanut suurin piirtein muutaman viikon jälkeen.
Pena sen kuitenkin siinä loppumetreillä keksi, veti ässän hihasta ja sanoi, että sahataan kalterit ikkunoista ja lähdetään kylille naisiin.
Mihin naisiin? Homma lähti rullaamaan siten, että se kolmas jätkä oli vapautumassa parin päivän päästä. Se jäi nukkumaan viltti silmillä. Yksi rakennuspuolella oleva vanki salakuljetti rautasahan terän minulle. Kun ovet menivät kiinni joskus klo 17.00 niin Toni (nimi muutettu viiteen kertaan) soitti kitaraa ja lauloi lauluja. Meikäläinen sahasi kalterin puikkoa samaan tahtiin.
Saatiin kalteri poikki. Sen jälkeen väännettiin kalteri kaksin miehin ”auki” ja saatiin ikkunaan rako. Seuraavaksi tehtiin lakanoista ja päällysvaateista lyhyt köysi, jolla päästään toisesta kerroksesta alas. Pelson vankilassa ei ole ikinä ollut muuria, vaan vaan aita. Seuraavaksi kiipesini aidan päälle ja heittelin ”natolangan” päälle vilttejä ja muuta sen sellaista, että Toni pääsee perässä aidan yli.
Aidan ylitys meni hyvin. Tiesimme tietenkin, että häly oli käynyt, mutta jatkoimme heti aidan suunasta kellon osoittamaani kompassisuuntaan.
Mikä meni pieleen? Ensinnäkin Pelson vankila on ns. suovankila ja ensimmäinen suo-ojan ylitys vei kaikki voimat. Suolla juokseminen vie kaikki voimat ja mehut miehestä. Samaan aikaan kuulimme aivan lähistöltä poliisi- tms radion krohinaa, ja yritimme vältellä sitä. Joku tunnin kiertelyn jälkeen meidän olisi pitänyt ylittää iso aukea, ja kuulimme poliisin huutavat:
– Kädet ylös! Olemme paikantaneet teidät!
Teimme Tonin kanssa tässä tilanteessa lyhyen palaverin, että mitä tehdään. Toni huusi, että ”Meillä on ase ja ammutaan takaisin”, mutta heti sen jälkeen päätimme nousta suolämpäreestä ylös kädet pystyssä ja antautua.
Kävelimme suolta tielle ja poliisit ottivat vastaan. Mitään äksöniä ei tullut, vaan sanoimme molemmat, että olemme antautuneet, eikä ole mitään aseita. Poliisit tekivät normaalin tarkastuksen ja ainakin sen jälkeen sain itse kaivaa minigrip-pussista sätkän ja polttaa sen ihan rauhassa. Poliisit naureskelivat, että lähtivätkö pojat juhannuskaljoille. Myönsin tämän olleen taka-ajatuksena.
—
Siinäpä se. Kun poliisii luovuttivat minut takaisin vankilan autoon, ja istuin raudoissa jossain muistaakseni Saabin takapenkillä, niin vieressä istunut vanginvartija kysyi, että naurattaako? Hän löi minua ilman mitään siinä tilanteessa, kädet selän takana raudoissa, aseen perällä vatsaan.
Näin tämän saman vartijan 15 vuotta tämän jälkeen Viking Linellä Turusta Tukholmaan kannella tupakalla. Mietin sekunnin, että mitä teen, ja sen sekunnin jälkeen päätin, että en sano mitään.
Terveisiä Pelson jorkeille.
