Heinäkuun viimeinen viikonloppu on alkanut sen verran hurjanpuoleisesti, että veripalvelu huutaa hoosiannaa. Luotia on viuhunut kuin Karjalan kannaksella kesällä 1944 ja ambulanssit sahaavat ees taas ympäri kuningaskuntaa keräten haavoittuneita tai kaatuneita.
Lauantain puolella klo 00.45 aikaan Luleåssa päästettiin päiviltä mies. Homma lähti rullaamaan kun poliisi sai soittoja pistooliammunnasta. Arvioitua ampumapaikkaa haravoitaessa löydettiinkin mies, joka oli kömpinyt pensaikkoon. Mitä sinne tekemään? Tekemään kuolemaa. Lähtö tuonpuoleiseen ei näin ollen ollut yksinäinen, mukaan saatiin kymmeniä punkkeja, jotka lähtivät ikään kuin kylkiäisenä mukaan.
Poliisi tutkii asiaa murhana, toistaiseksi ketään ei ole haettu putkaan pamputettavaksi.
Västeråsissa perjantai-iltana klo 22.35 aikaan sihti oli surkeassa suunnassa. Tai sanotaanko niin, että nuorukainen sai kyllä osumaa, mutta sen verran ei-vakavasti, että tarvittiin vain vakavanlaatuista sairaanhoitoa.
Tutkimukset murhan yrityksestä pystyyn.
Tukholman Bagarmossenilla harjoiteltiin kuularuiskuttamista klo 19.00 aikaan. Ampumapaikalta ei löytynyt mitään, mutta kun poliisi haravoi aluetta tarpeeksi isolla haravalla, niin löydettiinkin parikymppinen jorkki, joka oli kontannut parin kilometrin päähän tekemään kuolemaa. Lähtö epäonnistui, sillä ambulanssi hoiteli veronmaksajien sponsoroimana nuorukaisen sairaalaan paikattavaksi.
Yksi otettu kiinni ja poliisi kiduttaa tällä hetkellä hänestä ulos tunnustusta.
Perjantaiyönä niin ikään harrastettiin murhaamisen yritystä, joksi se jäikin. Tukholman Kärrtorpissa alkoi sotatoimet klo 02.30 aikaan ja parikymppinen nuorukainen sai kovanpuoleisesti osumaa.
Nuorukainen löydettiin pensaan juurelta henkihieverissä, mutta tietojen mukaan tällä kertaa ei tarvinnut soitella Pyhä Pietarille, tai kuka tässä tapauksessa siellä nyt on sitten vastassa.
Tutkimukset murhan yrityksestä pystyyn.
Nämä kaikki ovat siis perjantaista reilu 24 tunnin sisällä tapahtuneita juttuja (tämä juttu julkaistiin lauantain puolella klo 03.00) Tulossa hikinen, kuuma, verinen ja raatokärpästen täyteinen viikonloppu.
Asiota voi tutkisella poliisin tilannehuoneesta.