Jos et tiennyt mitä rasismi tarkoittaa, niin seuraavaksi lyhyt oppitunti rasismiin. Päähenkilönä muuan eritreaano, joka on paennut sotaa, vainoa ja kidusta.
35-vuotias kehitysmaasta Eritreasta Ruotsiin tullut Abdi oli viime kesänä liikkeellä Boråsin keskustassa. Abdi läpsytteli keskusrautatieaseman Pressbyrå-kioskiin (vrt. R-Kioski). Eritreaano keräsi käsiinsä muutaman patukan suklaata ja käveli jonon ohi tiskille.
Kassahenkilö kysyi muilta asiakkailta, että oliko heille ok, että hän palvelee kunniakansalaista ensin ja sitten vasta muita asiakkaita. Kun tuli maksun aika, niin Abdi kertoi, että hänellä ei ole rahaa. Kassa sanoi tietenkin, että jos ei ole rahaa, ei tule myöskään patukkaa.
Nyt Abdin kasetti imaisi pesään ja alkoi sössötys: rasismia. Abdi kyseli kiivaasti kassalta, että eikö hän saanut suklaapatukoita sen takia, että hänen ihonvärinsä oli musta.
Abdi hoki ja hoki rasismisyytöksiään, mutta kassa piti pään kylmänä, eikä vastannut eritreaanolle.
Abdi käveli ilman patukoita pihalle, mutta alkoi tuijottaa ikkunan läpi kassamyyjää. Hetken päästä mies käveli takaisin sisälle kioskiin ja alkoi rikkoa paikkoja. Lisäksi Abdi heitteli kassaa limsapulloilla ja sai jostain käsiinsä sateenvarjon, jonka piikin avulla pääsi tunkeutumaan kassan taakse. Abdi uhkasi tappaa kassamyyjän.
Seuraavaksi Abdi lopetti älämölön ja käveli pois paikalta. Poliisi otti Abdin nopeasti kiinni ja hänet vangittiin tästä, ja muutamasta muusta vastaavasta tapauksesta.
Kuulusteluissa Abdi kertoi, että hän oli uhri, ei kassamyyjä. Kassa oli käynyt Abdin mukaan hänen päälle ja ladellut rasistisia törkeyksiä.
Vastaava rasistinen tapahtuma tapahtui aiemmin keväällä, tai parikin sellaista. Eritreaano oli kävellyt ICA Max-kauppaan ja ottanut kassan luona olleen käsidesin ja huitaissut sen yhdellä ryypyllä naamaan. Toisen kassan käsidesin juotuaan henkilökunta oli kysellyt, että mitä Abdi mahtaa hommata.
Rasismia! Abdin hissi jäi taas välille ja alkoi rasismisössötys. Eritreaano huusi, kirkui, mölisi ja lateli ihmisille solvauksia ja väitti heidän olevan rasisteja.
Kun Abdi otettiin kaupan pihalta kiinni ja kuulusteluissa kysyttiin, että miksi teit? Miksi teit? Miksi menit juomaan kaupan kassojen käsidesit ja pidit älämölöäl, niin Abdi vastasi: Henkilökunta oli rasistista porukkaa, joka oli uhkaillut häntä.
Lisäksi Abdi tarkensi lausumaansa:
– Älä kysy miksi uhkailin heitä. Nuo valkoiset miehet ovat kotimaassaan eikä heidän tarvitse pelätä. Minä taas olen musta ja asun valkoisessa maassa, se olen minä, joka tässä pelkää. Älä kysy miksi olen uhannut heitä vaan kysy, että miksi he ovat uhkailleet minua.
Rasismi jatkuu. Abdi oli lähtenyt Göteborgiin isolle kirkolle ja sattui huomaamaan naisen, joka käveli Systembolagista ulos kassissa pullo viiniä. Abdi seurasi naista ja sai jotenkin ujutettua pullon itselleen. Sivullinen huomasi tapahtuman ja puuttui peliin. Mitäpä tapahtui? Abdin valot sammuivat ja alkoi rasismisössötys.
Abdi syytti naista ja sivullista rasismista ja nosti älämölön. Paikalle tuli kuitenkin vartija, joka puuttui tapahtumiin.
Boråsin käräjäoikeus lätkäisi nyt Abdille pari kuukautta vankeutta pahoinpitelystä, varkaudesta ja laittomasta uhkauksesta. Syyttäjä ei vaatinut karkoitusta.
Abdi kuuluu niihin 2015 syksyn tulijoihin ja Ruotsissa olonsa aikana on syyllistynyt kerran kuukaudessa jonkinlaiseen pikku juttuun. Hän ei ole käynyt päivääkään töissä ja oleskelee missä sattuu kulloinkin oleskelemaan.
Juttu Fria Tiderissä.
Kokemusperäinen rasismi syntyy joka päivä uudelleen ja uudelleen. Se nauraa päin naamaa vaikkapa ministerien vetoomuksille.
Ei niin punagröönaa sielua olekaan etteikö se tuollaisen performanssin kohteeksi joutuessaan ajattelisi mielessään että ”vit-n nee–r- !”
Tästä kaverista ei voi olla pitämättä.
Tulisikohan se meille katsomaan pornoa?
Varo vaan. Pian se muuttaa sun luo asuun.
Ruotsissa kunniakansalaisella on kunniakansalaisen oikeudet ja ”nuo” tietävät myös sen. Rasimikortista on ikään kuin tullut se kortti jolla saa tehdä ihan mitä huvittaa, koska tuomarit ja poliisit muuttuvat tämän voimakortin edessä voimattomiksi. Joten Ruotsalisten on vain siedettävä tätä suuntausta, koska ovat sallineet tämän vallanpitäjien synnyttämän erikoisuuden.
Kehitysmaalaisia ohjeistetaan että rasismilla selviää kaikista tilanteista, mutta se ei ole aivan totta ja nämä eivät osaa siksi käyttää rasismikorttia oikein. Esim. aikoinaan vanhassa duunipaikassa tehtaalla somali nukkui kesken hommien ja jäi kiinni. Työnjohdon puhuttelu: -tietenkin rasismia. Ei se tuollaisessa tilanteessa auta.
Kun abdeja on tarpeeksi, sellaiset arkipäiväiset itsestäänselvyydet kuten kaupassa käynti ja tavaroiden arvoa vastaavan rahasumman maksaminen jää historiaan. Kaupassa käynti on ryöstämisen takia aivan liian vaarallista ja oikeustajuun on vaikea sovittaa sitä että jotkut saavat ottaa hyllystä tavaraa ja lähteä maksamatta.
Koska rasismi on nykyään maailman hirvein rikos ja siitä syytetään kaikkia valkoisia jokaisessa tilanteessa erittäin helposti: entä jos laitettaisiin lakiin uusi pykälä? Valheellinen rasismista syyttäminen. Kuten on esim. valheellisesti raiskauksista syyttäminen, kunnianloukkaus ym.ym.. Rangaistuksena aina ehdotonta vankeutta. Aina. Ei sakkoa joka kuitenkin lankeaisi valkoisten veronmaksajien maksettavaksi, ei pizzaa ja halipullaa eikä allvarpraatia. Ei se SAA mennä niin että muualta vähintäänkin kyseenalaisin keinoin/syin tulleet voivat heilutella rasistikorttia alkuperäisväestön naamaan aina kun haluavat erityiskohtelua tai etuuksia/tavaraa ilmaiseksi. Luteet ja torakat eivät talossa määrää!
”Nuo valkoiset miehet ovat kotimaassaan eikä heidän tarvitse pelätä.”
Ennen kuin näitä abdeja tuli Ruotsiin, ei tosiaan tarvinnut pelätä. Nyt saa pelätä joka päivä ja etenkin öisin näitä abdeja.
Mitä jos itsekin painuisi sinne kotimaahansa, ettei tarvitsisi pelätä! Mitä ihmettä äijä tekee Ruotsissa? No, tämän kysymyksen voisi esittää muutamalle kymmenelle tuhannelle muullekin.
Erikoisen näköinen rasismin uhri, muistuttaa lähinnä liian kauan biitsillä maannutta italiaisgigoloa. Taitaa isi olla afrikan ihmemies ja äiti mustalle lerssille perso punaisen ristin vapaaehtoisnuss..työntekijä.
Pensionsräddare. Forskare.
Abdin paikka olisi eritrea, jossa hän ei joutuisi kärsimään tuollalailla.
Oli todella rasistista oikeudelta olla ymmärtämättä tätä, kun eivät suostuneet karkoittamaan abdia.
Eikö ne ymmärrä, että abdi on uhri ja pelkää olla ruotsissa?
Nooh, Ruotsissa ei ole niin pitkää ja kylmää talvea kuin meillä. Suomen talvi tappaa suuren osan loisista ja taudeista. Mutta keväällekkin niitä riittää.
”Nuo valkoiset miehet ovat kotimaassaan eikä heidän tarvitse pelätä. Minä taas olen musta ja asun valkoisessa maassa, se olen minä, joka tässä pelkää.”
Jos kerran pelottaa, niin kannattaa hakea turvapaikkaa. Ja Abdille vaikuttaisi parhaiten sopivan sellainen musta maa. Niitä löytyy Afrikasta monta.
Härnosandissa parvekkeelta loikannut murhamies oli myös eritrealainen. Sopeutuminen sivistykseen on vaikeaa näille eritrealaisille. Ilmankos kun Wikipedian mukaan Eritrea on hyvin sulkeutunut maa, käytännössä presidentti Isaias Afewerkin johtama diktatuuri.
https://pt-media.org/2021/07/26/harnosandissa-perhetragedia-mies-tappoi-vaimonsa-ja-paatteeksi-itsensa/
Jäin miettimään, olikohan Abdilla ICA Max kauppaan mennessään kunnon kengät jalassa ja jos oli, niin mistä hemmo oli ne keikannut. Kävely lienee sandaaleilla hankalaa. Kyllä se menee läpsyttelyn puolelle jos sandaalit on käytössä.
Miksi kukaan ei mene kysymään Jallitukselta kannattiko Abdi päästää maahan? Plus 164.999 muuta jokseenkin samanlaista.
Merkillistä myös että Jallitus väenväkisin haluaa pitää maassa 40v.- lukioraiskaripoikia mutta ei halua auttaa afgaaneja jotka toimivat ruotsalaisten tulkkeina eli tekivät jotakin hyödyllistäkin. Oppositiossa ollessaan puhuivat sosdut tietenkin päinvastoin.
Mielenkiintoista myös miten kaikki koronatestihuijarifirmat osoittautuvat matuvetoisiksi (ja sijaitsevat tunnetuilla mos-keijapaikkakunnilla) eikä Svedulan viranomaisilla ole mitään halua tutkia etukäteen onko testejä tekevä firma feikki tai ei:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/inget-tillstand-kravs-for-foretag-som-gor-covidtester
Lienee meidän onnemme että Kroatian poliisi on rasistinen ja ottaa kiinni Bosnian ja Kroatian välistä Eurooppaan tunkevia jätkiä. Niin rasistinen että kepittää asianomaisen ja polttaa KÄNNYKÄN ja POWERBANKinkin lumppujen ja matkaeväiden lisäksi.
Jos ei näitä rasistisia poliiseja olisi nin mikä olisi tilanteemme nyt? Kauanko Kroatia kestää? Ynnä muut hanttiinpistävät maat?
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/flyktingar-misshandlas-och-torterats-av-poliser-i-eu-landet-kroatien
En kerta kaikkiaan voi sietää näitä perseilijöitä. Joita kutsutaan kolmannesta maailman kolkasta tulleiksi. En minäkään perseillyt, kun toisessa maassa asuin. Enkä ulissut kaiken maailman rasismista. Vaikka sitäkin koin. Mutta tämä invaasio, mikä koskettaa nuoria iPhone geeli tukkia, jotka ovat perseilleet yli luottorajan, ovat tehneet rasistin. Yltäkylläinen haistapaska suomalainen kampanja tulee törmäämään seinään. Tämä minun mielipide.
Taitaa kuitenkin olla loppumetreillä Borås:in käräjäoikeuden tuomari se suurin rasisti, koska tuomitsi Abdille pari kuukautta vankilaa.