Vähän aikaan sitten keskustan kansanedustaja Juho Pylväs kertoi ettei Suomi tarvitse loisivia elintasosurffareita. Tämä sai tietysti vihervasemmiston takajaloilleen. Esim. Li Andersson vinkui aiheesta Twitterissä.
Mainoksen estoilla lisää estottomuutta elämään
Itseäni ihmetyttää henkilöt, jotka surffaavat netissä ilman mainoksen esto-ohjelmia. Muutamalla melko simppelillä keinolla netissä surffailun saa paljon miellyttävämmäksi.
Elokuun saldo: 41 murhan yritystä ja 12 murhaa
Elokuun murhien ja niiden yritysten saldo on ollut melkomoinen: 41 murhan yritystä ja 12 murhaa. Tukholman kaupunginhallitus on pyytänyt hallitukselta apua, sillä tilanne näyttää melko toivottomalta.
Elokuun viimeisiä ampujaisia viedään
Tukholman elokuun viimeisiä ammuskeluja viedään, kun Vallentunassa täräytettiin rynnäkkökiväärillä lippaallinen kohti omakotitaloa puolen yön aikaan.