Itseäni ihmetyttää henkilöt, jotka surffaavat netissä ilman mainoksen esto-ohjelmia. Muutamalla melko simppelillä keinolla netissä surffailun saa paljon miellyttävämmäksi.
Kaikkiin yleisimpiin selaimiin on tarjolla omat ad-block-lisäosat. Esimerkiksi Firefoxiin on saatavilla useita hyviä ohjelmia, kuten vaikkapa uBlock Origin. Ohjelma blokkaa käytännössä kaikki muut mainokset paitsi ne, jotka esimerkiksi iltapäivälehdet ovat itse upottaneet sivuilleen, tyyliin “Meidän Mediaa sponsoroi Teidän Firmaa”. Tällaiset voi ehkä vielä miten kuten sietää, mutta ainakin meikäläinen tulee nykyään mielisairaaksi vilkkuvista umpityperistä mainoksista. Kun vertaa Aftonbladetin ennen ja jälkeen kuvia, niin ero on melkoinen.
UBlock Origin on helppo ladata, sen osaa meidän mummokin. Kun vain googlettaa sanan ja selaimensa nimen, niin vastaus löytyy. Ad blockin lataus koneelle kestää 30 sekunttia, eikä sen eteen tarvitse kuin yksi kaksi klikkausta.
Toinen aivan hulluuteen menevä asia on Facebook-virran mainokset. Siinä on jotakin sellaista, että ainakin meikäläisellä alkaa keittämään. Kaikkia perkeleen putkifirmoja, nettideittejä ja enkeliterapiaa sitä onkin tarjolla. Monet luulevat, että Facebook-mainoksia on mahdoton estää, mutta siihenkin on olemassa hyvin toimiva ohjelma, Socia Fixer. Ohjelma on englanninkielinen, mutta pienellä vaivalla, varttitunnin perehtymisellä saa loppuelämäksi mainoksettoman Fabo-feedin. Lisäksi Social Fixerin avulla Facebookin etusivulta voi poistaa kaikki typerät “kaveriehdotukset”, “tapahtumat” jne. Kun on muokannut etusivun sellaiseksi, että sieltä tulee vain se pelkkä uutisvirta, niin ihmisen elämä paranee monella asteella.
Social Fixer on helppo asentaa, pari klikkausta, ei vaadi mitään taitoja. Ja sen jälkeen vähän klikkailla ohjelmaa, että oppii miten se toimii. Pisteet sille, joka tämänkin ohjelman on keksinyt.
Sitten on vielä yksi juttu, johon ehkä kannattaa perehtyä. Aina kun surffailee jonkun vaikkapa ison mediatalon uutissivulla, niin siellä ponnahtaa esiin se “hyväksy evästeet”. Suurin osa netin käyttäjistä klikkaa automaattisesti, että hyväksyy kaikki evästeet. Kun tekee näin, niin samalla hyväksyy sen, että Iltasanomat, Aftonbladetit jne jne jne asentaa koneellesi seuraimia, jotka urkkivat sivuhistoriasi, eli millaisilla sivuilla olet surffaillut. Netin käyttäjästä rakennetaan automaattisesti profiili ja tämän profiilin perusteella ip-osoitteesi pohjalta alat saamaan kohdennettuja mukavia mainoksia. Kova pornorunkkari voi saada MILF-deittimainoksia, automiehelle tulee taas autoon liittyviä mainoksia.
Mutta kun klikkaa sitä vasemmanpuoleista “hallinnoi evästeitä” tai mitä se kulloinkin on, niin siitä pääsee yleensä skrollaamaan palkkia alaspäin. Siellä taas on yleensä joku “hyväksy vain sivun käyttöön liittyvät evästeet”, “hylkää kaikki evästeet” tai jotain vastaavaa. Parin sekunnin vaivalla pystyy hylkäämään evästeet. Tämä ei tietenkään sinänsä enää haittaa, sillä kun on asentanut ne mainoksen estot, niin mainoksia ei enää tule. Mutta silti se profiili rakennetaan, jos hyväksyy evästeet.
Näillä pääsee pitkälle, viinakauppaankin ehtisi vielä.