Eurooppa rakentaa Liettuaan ”turvapaikka”katastrofia

Näyttää siltä, että Liettuan kohdalla käy kuin Kreikassa. Ympäri Eurooppaa turvapaikka-aktivistit tekivät kaikkensa, että Kreikan saarille saadaan mahdollisimman paljon kolmansista maista tulleita tulijoita ja koko Kreikka kaaokseen.

Suomen sisäministeriöstä ilmoitetaan, että Suomi lähettää Liettuaan muutaman rajavartijan, sekä maahanmuuttoviraston ”asiantuntijan” Frontexin operaatioon.

 

Sisäministeriöstä ilmoitetaan edelleen:

 

Käytännössä tämä tarkoittaa aivan samaa kuin Kreikassa. Kun kreikkalaiset yrittivät niillä resursseilla, mitkä käytettävissä oli, estää Turkista tulevia ns. turvapaikanhakijoita pääsemästä Kreikkaan, niin kaikki muut Euroopan maat tekivät kaikkensa auttaakseen tulijoita pääsemään Kreikkaan.

Tästä seurasi täysi kaaos. Kaikki Kreikan saaret ovat olleet jo vuosikausia täysin asumiskelvottomia paikkoja, sillä saarille on syntynyt jättimäisiä telttaleirejä, joissa kolmansista maista tulleet miehet odottelevat pääsyä edelleen Euroopan lihapatojen ääreen Saksaan ja Pohjoismaihin.

Tilanne Liettuassa on nyt aivan samanlainen. Liettualaiset tekevät kaikkensa, että saisivat edes miten kuten estettyä Valko-Venäjän organisoimat tulijat pääsemästä Liettuan puolelle. Samaan aikaan muut Euroopan maat tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen Liettuan toimia.

 

On vaikea ymmärtää mitä muut Euromaat oikein ajattelevat. Valko-Venäjän tiedetään lennättävän aivan tietoisesti kolmansien maiden tulijoita mm. Turkista Valko-Venäjälle, josta heidät ohjataan edelleen Liettuan rajalle. Tulijat eivät siis ole mitään pakolaisia, vaan puhtaasti Valko-Venäjän Eurooppaa vastaan käyttämiä ihmiskilpiä.

Näyttää siltä, että Eurooppa taas kerran rakentaa itse itselleen valtavan turvapaikka-aallon, jonka seuraukset voivat olla aivan samanlaisia kuin aikaisempina vuosina. Pieni köyhä maa Liettua tuhotaan ja muutetaan jättimäiseksi kehitysmaista tulleiden ryöstelevien miesten telttaleiriksi. Nimittäin on niin, että tulijat eivät pääse suoraan Liettuan läpi Saksaan tai Suomeen vain kävelemällä. Puola on siinä matkalla Saksaan ja Puola ei tule hyväksymään mitään läpikävelyä, vaan palauttaa jo tällä hetkellä laittomat tulijat takaisin Liettuaan.

Niin ikään Latvia ja Viro luultavasti tulevat yhteistoimin estämään laittomien tulijoiden maidensa läpi kävelyn.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
46 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
pöh

Ei eurooppa mitään rakenna vaan EU.
Miksi luulette että Suomesta lähetettiin sinne ”rajavartijoita”? Ei ne ei vartioi siellä rajoja, vaan tuo sieltä laittomia siirtolaisia Suomeen käyttämään hyväksi turvapaikkajärjestelmää.

Pirtsakka

Siis myyriä.

terhomatti.hämeenkor

Toi Pimiä on ihan pimiä !!!

Maailma kylään

Juuhanssonin iso akka on pöljä mutta Suomen pimiät pimpot ovat ihan yhtä pöljiä, ehkäpä vielä pöljempiäkin, jos mahdollista.

Pirtsakka

”Jos päässä ei ole muuta kuin tukka, mitä muuta voi odottaakaan” – eikös joku viisas äskettäin näin lausunut?

Suomi Finland

Lukan nenästä voisi ottaa senkan.

ro1

Ei kande yrittää ,on senverran podia vielä äijällä.

HyvaJatkaa

Raja-alueella toimivat suomalaispartiot eivät palauta maahantulijoita takaisin Valko-Venäjän puolelle.
*********************
Eli ”rajavartiat” lähti valmistelemaan sillanpääasemaa paskasakin rahtaamiseksi Suomeen. Katsotaan telttapaikat sieltä ja patalioona varusmiehiä lähtee sinne kantamaan kultamunat ja heidän varusteet tänne meidän työtätekevien veronmaksajien elätettäväksi.

Juuri sopivasti julkaistiinkin ”ilmastoraportti”, jonka perusteella veroja pitää korottaa lisää päästöjen vähentämisen nimissä niin saadaan lisää rahaa rahdattavan loisväen luksuselämään.

Suomi Finland

Liettua kaavailee raja-aitaa strategiselle rajalle. Joko rasismimölinä on päässyt desibeleissä jo tutuille kaikki rajat ylittäville alueille? Joulukin jo sopivasti lähestyy ja hoosiannaa voinee jo harjoitella.

HyvaJatkaa

EU:lta tulee sakot ja tukien menetykset, jos rakentavat raja-aitaa.
Suomalaiset rajavartiat menevät sabotoimaan raja-aidan rakentamista, jotta saadaan mahdollisimman paljon paskasakkia tänne elätettäväksi.

Jotain tuttua

Merkit ovat ilmassa, kuten 2015 että valtion johto on valmis päästämään suomeen kaikki halukkaat. Mutta saas nähdä.

tulenjohtaja

Brysselin näkökulmasta Suomi olisi vallan mainio paikka ilmastopakolaisten reservaatiksi:
syrjäinen, melko suuri ja harvaan asuttu taantuva talous luontaisen vallihaudan (Itämeri) takana.
Päättäjien mokuhöpötys on niin yksiäänisen inttävää, että on sovittu jotakin mitä ei uskalleta kansalle kertoa.

Pirtsakka

Eikös Soini jokunen vuosi sitten vihjannutkin siihen suuntaan? En muista enää tarkkaa sanamuotoa. Jotain ”Jos Suomen kansa tietäisi, mihin se on sitoutettu, niin…”
Ja kun meille sanotaan, että invaasio alkoi pyytämättä ja tilaamatta, niinkuin entiselle tytölle, niin viimeistään vuonna 2013 Suomessakin aloitettiin varautuminen suurten ihmisjoukkojen vastaanottamiseksi. Saattoi olla jo aiemminkin, mutta tuo vuosi on jäänyt mieleen.
Jotakin siis on sovittu jo silloin. Ei taida tässä elämässä saada selville, mitä. Niin ovat salaisia nämä operaatiot.

älyrajoitteinen

Linkki vuodelta 2018:
https://yle.fi/uutiset/3-10253685
Uusien Kelamatujen sänkyjä oli siis jo alettu pedata valmiiksi,
Koronavirus vaan sotki nuo suunnitelmat.

Särmääjä

Se on nimenomaan EU ja Frontex, joka tuonne lähettää antiapuansa kuten tämä Pimiäkin kertoo eli sinne tuodaan porukkaa auttamaan maahantunkeutujien vastaanottamisessa ja pienestä Liettuasta tehdään pakolaisleiri. Unkarilla esim. on poliittinen valmius, rajavartiosto ja aidat torjumassa sekä tunkeutujia että EU:n ”apua”, mutta Liettua on kusessa. Tässä pelataan täysin Lukasenkan pussiin, joka voisi lähettää matuja myös halutessaan suoraan Latviaankin, mutta Puola ne taitaa pystyä torjumaan.

Irmeli

Eivät ole mitään turvapaikkaa vailla, vaan ”juhlapaikkaa” hölmölästä. Näkeehän sen jo siitä mitä röyhkeyden perikuvia siellä on tulossa, kun on karkoitettu ja 2 vuotta tulokielto ollut schengen alueelle. Niin siellä se äijä vaan kyttää, tulen uudestaan rötöstelemään, ette voi mitään kun olen ”pakolaisreppana”. Ja joku päivä tämäkin rikollinen patsastelee hölmölän praavdan sivulla nyyhkytarinalla höystettynä…

Tuumailija

Kuten aiemmin mainitsin, suomesta vietiin rautaista laukunkantotaitoa Liettuaan. Ei ole ihmisoikeus lampsia vieraaseen maahan ilman papereita ja eu:n säädöstö ei kiellä puolustamasta kansllista valtiota tarvittaessa voimakeinoin.
Frontex ei ole muuta kuin ihmiskaupan ja -salakuljetuksen tukijärjestö.

tulenjohtaja

YK:n Agenda 2030:n tavoitteita yritetään saavuttaa eurooppalaisia pehmovaltioita vahingoittavin keinoin.
Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin valloitussodasta kuten aina ennenkin.
Tällä kertaa meidän Arvojohtajat on saatu allekirjoittamaan antautumiskäsky jo etukäteen ilman että tunkeutuja on ampunut rajalla yhtään laukausta !!!

T

Nyt kun 2015 katastrofi uhkaa tapahtua toisen kerran, kannattaa käydä tekemässä Sinimustan liikkeen kannatusilmoitus. 1939-1945 kymmenet tuhannet olivat valmiit kuolemaan Suomen puolesta, joten 5 minuutin vaivan ei luulisi olevan kohtuuton.

T
T

Ja, en malta olla mainitsematta: Itse olen kannattanut kaikkia noita puoluehakemuksia ja taivas ei pudonnut niskaan enkä ole muuttunut ihmissudeksi, eli ihan rohkeasti vain tuumasta toimeen.

kolme nuolta

Ottamatta mitenkään kantaa tuohon Sinimustaan liikkeeseen, niin historiasta tiedämme että virallisen valtiokoneiston pitkittynyt passiivisuus voi helposti johtaa siihen että epäviralliset tahot täyttävät syntyneen jahkailutyhjiön.

Moonman

Näillä suomen lähettämillä laukunkantajilla ei ole mitään juridista sanavaltaa yli Liettuan viranomaisten. Voisivat siis käskeä painua h*elvettiin sieltä niin halutessaan. Liettuassa käyneenä jäi mieleen lähinnä rapistunut infrastruktuuri ja kommunikaatio-ongelmat, kun ihmiset eivät juuri englantia osanneet, mutta: -Koko maassa vierailun aikana ei näkynyt ainuttakaan rikastajaa!
Liettualaisia ei ole vielä aivopesty, joten siellä tuskin katsellaan naistenahdistelua ja notkumista kylillä, mikäli rikastajat päästetään pois telttaleireistä. Nyt olisi tärkeää ettei Liettua päästä ohisalon lähettämiä viranomaisia maahan rakentamaan ilmasiltaa suomeen. Toisin kuin Kreikassa, siellä tulee kylmä talvi niin telttailu varmaan tulee loppumaan.

MJane

Luulen, että aliarvioit hieman Liettuaa. Riippuu tietenkin operaation laajuudesta, ei Liettua kymmeniä tuhansia tulijoita kestä. Mutta uskon, että nykyisten määrien kohdalla se pysyy lujana, tulijat joko estetään tulemasta tai keskitetään suljetuille leireille ja tehdään kaikki mahdollinen heidän palauttamiseksi. Muut Baltian maat + Puola ja Unkari ainakin tulevat tässä tukemaan.

En siis halua mitenkään tilannetta vähätellä, onhan se todellinen kriisi ja ahdistaa tietää, että siellä ne odottaa pääsyään Suomeen. Mutta en kuitenkaan usko, että Liettua olisi vielä tuhon tiellä.

MJane

Ja parhaassa tapauksessa (jos Liettua tästä selviä ja saa surimman osan tulijoista joko estettyä tai palautettua) Liettua voisi toimi tulevaisuudessa ennakkotapauksena, johon voi EU-maana viitata kun joku alkaa huutamaan sitovista kansainvälisistä sopimuksista jms.

MJane

Se mistä toki olen todella huolissani on että Suomi näyttäisi saavan sekä tämän että Afganistanin todennäköisen pakolaiskriisin ajaksi sisäministerin sijaiseksi joko Suomelan tai Diarran 😬😬

MJane

Jep, riippuu tottakai määristä, mutta nykyiset määrät uskoisin Liettuan kestävän. Syksy ja talvi todennäköisesti myös vähentävät “muuttohalukkuutta” sekä somessa leviävä viesti Liettuan olosuhteista.

Särmääjä

Ei Liettuan tarvitse sietää pienintäkään Valko-Venäjän ja EU:n sinne tuomaa pakolaislastia. Liettua on nyt vain välikappaleena Lukasenkan kosto-operaatiossa EU:ta vastaan ja sen tulisi panna hommalle stoppi joko itse tai naapurimaiden avustuksella, mutta kun siellä on joku turha finanssitantta pääministerinä.

Suomi Finland

Älä unohda senkkänenä Lukaa. Hän voi pistää tiedustelupalvelunsa suoltamaan kehitysmaihin täysin toisenlaista tietoa, kuten tulijoita varten rakennetut uudet 5 tähden hotellit, muslimimiehiä odottava kuninkaallinen kohtelu ja kauniit vaaleat naiset, jotka rakastavat ainoastaan kehitysmaiden tulijoita.

Nuo menevät täydestä. Kukapa kuninkaallista kohtelua odottava ymmärtäisi, että sellaista ei olisi muka luvassa.

Pirtsakka

Luksusristeilyjä lupaamalla saatiin Ruotsiin se yksikin iranilainen Nouri, joka avusti toisinajattelijoiden teloituksissa 1980-luvulla. Oikeudenkäynti alkoi eilen 10.8. ja kestää tällä tietoa ensi vuoden huhtikuulle saakka. Nouri tietysti kiistää, niinhän ne aina. Käsite ”totuus” ei nyt vain kuulu kaikkien kansojen sanastoon, mutta tässä tapauksessa todistajia on paljon pitkin maailmaa.

Daavidin poika

Klo: 17.00 Uutisissa kerrottiin, että Liettua suunnittelee raja-aitaa Valko-venäjän, ja Liettuan vällille… Tyyliin Unkari.

Sanna.Marin

Nauttisin suuresti jos noilla leireillä syyllistyttäisiin johonkin lievään ”ylilyönteihin”. Siinä kun itkuinen matu tuhertaa tiktok videoa pienen pampputuokion päätteeksi niin loppuu muuttohalut jälkijoukoilta äkkiä.. 8)

Unelma Painajainen

Veikkaan, että viimeistään lokakuussa noita aletaan lennättää Suomeen, pois ”epäinhimillisistä leiriolosuhteista”.

Mörkö

Putinin kannattaisi valjastaa siperian rata tuohon tarkoitukseen ja kokeilla voiko eu:n räjäyttää rikastajilla.

Kukavaan

Maahantunkeutujien käännytys ja palauttaminen takaisin Valkovenäjälle ei ole epämoraalista.

Vastuu tunkeutujien hyvinvoinnista kuuluu Valkovenäjälle, joka on mahdollistanut heidän tulonsa alueelleen.

Päivitys

Nyt Valko-Venäjä floodaa laittomia tulijoita Puolaan:

Rekordmånga illegala migranter till Polen
Rekordmånga migranter har tagit sig över gränsen till Polen från Belarus sedan fredagen, uppger polska gränskontrollen på måndagen. 349 illegala migranter har gripits mellan fredagen och måndagen, och de flesta misstänks vara från Irak och Afghanistan, rapporterar Reuters.

I år har den polska gränskontrollen gripit sammanlagt 871 illegala migranter, jämfört med 112 under hela 2020.

https://www.reuters.com/world/europe/poland-reports-record-number-migrants-belarusian-border-2021-08-09/

Juntit

Ketkä alapeukuttavat tätä? Kaikki ruotsinkielenvihaajat ja muutenkin kielitaidottomat ja pällit.

juhaII

Kohta kannattaa eurooppalaisten lähteä sinne mistä nuo tulevat!

Liettuasta ainoa todellinen pyrky on Suomeen. Jokainen jolla on yhtään ymmärrystä, kyllä tietää varsin hyvin mitä se tulee merkitsemään Suomelle kaiken nykyisen muun paskan ohessa!

Ei tarvitse kuin Ylva Johanssonin kiekaista Brsselistä bunkkeristaan Suomen painajais hallitukselle, että kaikki idästä tulevat butserit täytyy laskea Suomeen kunniakujaa pitkin!!!

Jos näin on käymässä. Pitäisikö silloin ymmärrystä ja tahtoa omaavien kansalaisten tehdä asialle jotain konkreettista kantamalla ”hiekkasäkkejä” valliksi kun suurtulva uhkaa niin ihmisiä kuin omaisuuttakin?

kirsi valkonen

Voihan Sanna, anna meille edes rajat.

Juippi

Kansainvälisen vihervasemmiston päätehtävä on tuhota vallitseva talousjärjestelmä ja kansallisvaltiot. Se on jo sisällissotaan verrattavissa oleva toimi.

Anna-Maria Korhonen

Euroopan pienet kehittymättömiin tai taantumuksellisiin maihin rajautuvat pikkuvaltiot tuhoutuvat ensin. Lopulta tuhoutuu myös muu Eurooppa, kun ongelmat sen reunoilta siirtyvät sinne. Hitaammin, mutta yhtä varmasti.

Pimiänpipimpi

”Maahantulijoita on kohdeltava heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan kunnioittaen kaikissa tilanteissa.”

Maan kanta-asukkaita ei sensijaan tarvitse kunnioittaa missään tilanteessa = automaattinen seuraamus edellisestä lauseesta.

...

EI OLE OLEMASSA MITÄÄN VITUN TURVAPAIKKA-AKTIVISTEJA VAAN PUNAISIA FASISTIHUORIA.

Nih

Nyt kun jenkit vetäytyvät turvaan kotiinsa vähän joka paikasta, alkaa olla Euroopan viimeiset hetket kääntää katastrofaalinen kehitys.Toki raportoijat jäävät.

En Nustaja

Pisnes-idea Puolalaisille: Bussikuljetus Liettuan rajalta Saksaan 500 USD per lärvi. 😀