Elinkautisvangille 137 000 kruunun ”lusimisrahat”

Se, joka on ollut linnassa, tietää, että lusiminen on paljon mukavampaa kun on tilillä massia, eikä tarvi ostojonossa laskea vankilan maksamia kusisia pennejä, että riittääkö raha sätkätopan ja Rizzlapaketin lisäksi filtteripussiin.

Muuan afrikkalainen Dodou Jallowilla elinkautinen sujuu mukavasti, sillä hän saa oikeuskanslerilta koppikorvauksia vajaat 137 000 kruunua eli noin 13 700 euroa.

Jallow oli vangittuna neljä kuukautta epäiltynä rahanpesurikoksesta vuonna 2017. Käräjäoikeus päästi hänet vastaamaan vapaalta tuomiota ja osa syytteistä hylättiin. Hovioikeus kuitenkin palautti jutun takaisin käräjäoikeuteen ja nyt afrikaano vapautettiin kaikista syytteistä.

Käräjäoikeudessa nimittäin syyttäjäkään ei enää jatkanut tätä rahanpesujutun ajamista, sillä esille oli tullut toinen juttu, josta tuomiota olikin tulossa sitten reippaanpuoleisesti. Tuo rahanpesujutun tuomio olisi jatkossa sisältynyt tulevaan elinkautistuomioon. Syyttäjän näkemyksen mukaan oli kuitenkin turha tuhlata paukkuja rahanpesujuttuun, koska siinä ei ollut edes asianomistajia kuin valtio, ja koska Jallowille oli tärkeämpää saada elinkautinen.

Keväällä 2020 murhattiin Göteborgissa mies, josta Dodou Jallow oli niin ikään epäiltynä. Näyttö oli sen verran vahva, että miehelle lätkäistiinkin elinkautinen.

Lakiteknisesti joku vähäpätöinen rikos jätetään ikään kuin tuomitsematta, jos samoilla raiteilla on menossa murhajuttu, josta on tulossa elinkautinen. Elinkautiseen kun ei voi periaatteessa enää lisätä mitään. Ek on ek eikä siihen oikein voi lisätä viikkoa extraa.

 

Jallow oli kuitenkin hakenut fiksuna miehenä korvauksia tästä neljästä kuukaudesta, josta häntä ei siis koskaan tuomittu, mutta josta oli kuitenkin ollut vangittuna. Yllätys oli varmaan monelle suuri, sillä oikeuskansleri myönsikin Jallowille 136 781 kruunua korvauksia menetetystä vapaa-ajasta. Sama nainen myönsi aiemmin sille yhdelle raiskaajalle myöskin kipukorvauksia.

Oikeuskansleri on kertonut julkisuudessa medioille, että jos joku juttu ei johda langettavaan tuomioon, ja josta on ollut vangittuna, niin silloin koppikorvauksia maksetaan ja se koskee kaikkia.

 

6 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Sinkkukansleri?
Sinkkukansleri?
2.9.2021 10:21

”Menetetystä vapaa-ajasta” joka oli tarkoitus käyttää rötöstelyyn?

Ehkä tämä onkin ovelaa? Jäbä sai rahaa ja kohta joku muu jäbä haluaa ne rahat…

juhaII
juhaII
1.9.2021 23:01

Siinäpä on se perin ”tarpeellinen” pyllynpyyhkijä ja sitä rataa!

Eipä enää irvokkaamppa voi enää olla! Ja tämä ”humaanisuus” ja ”oikeusvaltioperiaate” tulee leviämään kuin pullataikina tännekin.

Ja kun tietää millaista kurjuutta mainitussa ”hyvinvointivaltiossa” perin tavalliset kantalaiset kärsivät nuoren ikänsä tai vanhuutensa takia vain siksi, että rahat valuvat peittelemättä sossujen omaan taskuun ja kaiken huippuna mustille perkeleille!

Kaitsu
Kaitsu
1.9.2021 21:50

Pitäähän sitä nyt moniosaajan jonkinmoinen korvaus saada, kun keikka meni ns munilleen, vaikka sitten linnassa istumalla.
Ei tota svedustanin lakia oikein tällanen heikolla koulusivistyksellä kuljeskeleva vaan tajua.

Minuhe Kerettiläinen
Minuhe Kerettiläinen
1.9.2021 21:22

Oikeuskanslerin virka pitäis kai muuttaa oikeusgansteriksi…

Vesa
Vesa
1.9.2021 19:44

Kyllä Ruotsissa on irtonaista rahaa, ei voi muuta sanoa. Ei kai se muuten olisikaan maailman johtava humanitaarinen suurvalta. Tehkää pojat mitä lystäätte, meillä on millä mällätä ja oikeudenmukaisuudesta ei tingitä piiruakaan…

pöh
pöh
1.9.2021 17:20

Ainoa hyvä puoli os se, että ehkä jotkut herää näihin täysin älyttöniin ”tuomioihin”. En kyllä sitä jaksa uskoa..