Monien medioiden uutisoinnissa koskien Niuvasta karannutta naista, niin monet asiat ovat menneet sekaisin. Jossakin naisen on väitetty olleen mielentilatutkimuksessa karatessaan, joissakin on puhuttu aivan muuta.
Niuvasta karannut nainen oli raaka tappaja
Kuopiosta Niuvanniemen vankimielisairaalasta karannut nainen on 27-vuotias Noora Oinas. Oinas oli Niuvassa kesällä saamansa tuomion takia, jossa hänet tuomittiin syyntakeettomana tehdystä taposta.
Vedonlyönnin laillisuus ja verotus Suomessa
Suomessa kuulee paljon keskusteluita siitä, onko vedonlyönti ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla laillista vai ei. Lisäksi usein puheenaiheena on myös se, ovatko ulkomaisilta vedonlyöntisivustoilta saadut voitot verottomia suomalaisille vedonlyöjille.
Tukholmassa painettiin paniikkinappulaa ampumisten takia
Kuluvan vuoden ja varsinkin viimeisten kuukausien aikana Tukholmassa tapahtuneet ammuskelut ovat saaneet ihmisten sukkia pyörimään jaloissa. Erityisesti Järvassa ollaan painettu…